keskiviikko 28. elokuuta 2013

Ruokaohjeita

Kirjasta

Luin Vera Valan dekkarin Kuolema sypressin varjossa. Se oli viihdyttävää luettavaa. Kirjassa mainittiin yllätyksekseni yksi suosikkiresepteistäni. Ruokaohje ei ole omaa keksintöäni, vaan olen saanut sen ystävältäni, joka on saanut sen kälyltään, joka oli saanut sen jostain ja niin edelleen. 

Suosikkireseptissäni lohi laitetaan ensin uuniin (n 200 C) kymmeneksi minuutiksi nahkapuoli ylöspäin. Sitten nahka otetaan pois (onnistuu tosi helposti) ja päälle laitetaan pestoa. Punaista tai vihreää, molemmat sopivat. Siihen päälle vielä pinjansiemeniä ja vuoltuja parmesanilastuja. Uuniin takaisin noin 15 - 20 minuutiksi ja sitten on herkkuruoka valmis. 

Koska tämä suosikkini oli kirjassa, kokeilin myös toista siellä ollutta ohjetta. Siinä kesäkurpitsoita kuullotettiin pannulla öljyssä muutaman valkosipulin kanssa. Keitettiin spagetti. Kaadettiin kesäkurpitsat valmiiden spagettien joukkoon yhdessä keitinveden kanssa (n desi) ja sekoitettiin. Mukaan sinihomejuustoa. Minä käytin kotimaista, mutta voin kuvitella miten hyvin kirjassa mainittu gorgonzola tähän sopii. Nam, nam. 




5 kommenttia:

  1. Hei, tuo oli kiva kirjavinkki, ja jos mukana on vielä herkullisia reseptejä niin mikäs sen parempaa :)
    Kesäkurpitsaspagettia olen minäkin laitellut, hyvää on ja helppo kuin mikä.

    VastaaPoista
  2. Hauskoja kirjallisuusreseptejä! Eilen minulle tuli mieleen tuo pestolohi, mutta kun saamani siika oli kokonainen eikä pinjansiemeniä tai parmesaania ollut, niin mietin, että siitä saattaa tulla vähän köyhä kun aineksista on vain puolet :-D

    VastaaPoista
  3. Oooo, huikean hyvät vinkit molemmat!!! Tattis :)
    Dekkarista...?!?

    VastaaPoista
  4. Täytyypä kokeilla tuota kesäkurpitsaspagettiakin, meillä nimittäin on joka ruoakalajissa nykyään kesäkurpitsaa. Jotenkin se sato on tuhottava :)

    VastaaPoista
  5. Oijoi. Just varasin tuon kirjan kirjastosta. Varmaan hyvää luettavaa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.