maanantai 15. kesäkuuta 2015

Miten syöt marjapiirakkasi -haaste

Haaste lukijoille

Viime lauantaina tarjolla oli myös marjapiirakkaa. Syöjiä oli kaksi. Tyylejä oli kaksi. Minulla on vahvasti sellainen tunne, että jokaisella on oma tyylinsä syödä näitä pieniä piirakoita.


 Minä nakerran ensin reunat pois sormin (vasemman puoleinen piirakka) ja jatkan sitten lusikalla. Ystäväni Ana kaataa piirakan lautaselle ylösalaisin ja aloittaa.

Haastan nyt lukijat jakamaan omia syöntitapojaan blogeissaan tai tai tämän Muistikirja-blogini Facebook-sivulla. Lähtisikö joku mukaan? Väitän, että tapoja on useampia kuin nämä kaksi, mutta kuinka monta, se olisi kiva tietää. Nimimerkillä, kuva ois kiva.

PS: Eikä ole maksettu mainos, ei lainkaan.

20 kommenttia:

  1. Reunat ensin.

    Samoin pitza ja karjalanpiirakat pitää syödä reunat edeltä. Pullassa voisilmä jätetään viimeiseksi, mutta hillopullan tai -munkin hillo syödään mahdollisimman alussa. Vaniljatäyte taas viimeisenä.

    Nämä on tarkkoja hommia, ei sitä niin vain aleta!

    VastaaPoista
  2. Siis aloitetaan siitä reunalta ja edetään siitä eteenpäin oikea, eteen, vasen jne. Näin myös pitsa, karjanpiirakat jne. Mutta joulutortut syödään niin että revitään sarvet írti ja syödään keskusta ensin. Sitten edetään sarviin :D Järjestys on tärkeä! - emäntä

    VastaaPoista
  3. Mä en ole pitkään aikaan syönytkään marjapiirakoita - pitäisi joskus ostaa. Kun olin nuori meillä oli marjapiirakoita usein. :)

    Mä aloitan syömään reunasta alkaen. Muistelisin, että en aina käyttänyt lusikkaa, vaan söin sormin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy ehdottomasti ostaa parit marjapiirakat ja muistella mikä tapa on oikea juuri sinulle!

      Poista
  4. Jee, osallistun! Nuo on hyviä piiraita ja parasta niissä on kumminkin se, että niitä ei tarvitse itse leipoa. Ja tää ei ollut maksettu kommentti!
    Haa, ylösalaisin, tää oli ihan uusi. Upside down cake! Mun tekniikka on eri, mutta sitä en paljasta vielä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reunat ei häiritse ja tasapaino on vakaa kun kaataa het alkuunsa kakkusen ylösalaisin. Ehdin jo iskeä lusikankin valmiuteeen ennen kuvan ottamista. Tietenkin :-)

      Poista
    2. Hyvä! Jään Saila odottamaan postausta aiheesta! Ana, näyttä sinun tapasi saavan suurta suosiota!

      Poista
  5. Sama tyyli kuin sulla, mutta tuo Anan tyyli on oikeastaan oikein järkevä, joten ehkä pitäisi siirtyä siihen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi täällä löytyi minunkin tyylini noudattaja! Vaan tuntuu tuo Anan tyyli vetoavan...

      Poista
  6. Täytyisi mennä kauppaan ja ostaa noita piirakoita. Hassua, en oikein tiedä, miten niitä syön. Sitten sen näkisi, siis näkee. Jännä tuo Anan tyyli. Sen tiedän, että ylösalaisin en ole hoksannut noita keikauttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakaan ei ole käynyt edes mielessä, että ylösalaisin söisin!

      Poista
  7. upotan lusikan keskelle piirakkaa, syön täytteen ensin ja reunat lopuksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tyyli voisi myös olla hyvä, sen verran makeaa se sisällys on, että reunat viimeksi syötynä voisi olla hyvä.

      Poista
  8. Kaikki herkut syödään kiertäen eli reunat ensin ja se herkuin kohta (keskusta) viimeisenä. Pätee niin piirakoihin, torttuihin, munkkeihin, kun hampurilaiseenkin. :D

    VastaaPoista
  9. Minä syön samoin kuin Monika! Mutta tuo Anan tyyli on kyllä järkevä tasapainoefekteineen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monikan tyyliä voisi kokeilla, mutta myös Anan tyyli on varsin vakuuttava.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina.