sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Lukemisesta

ja kirjoista

Kyllä täällä vielä luetaankin. Hitaasti ja sinnikkäästi. Iltaisin ei aina ole jaksanut useampaa lukua lukea ja kun työmatkatkin kuljen nykyään autolla, on lukeminen vähentynyt. Minulla on jopa vähän lukemista ikävä, vaikkei se lukeminen minnekään kadonnut ole.

Kirjakaupoissa käymistä yritän välttää. Kirppiksilläkään minun ei kannattaisi poiketa ainakaan kirjahyllyjen luo. Vaan minkäs sitä ihminen itsellensä voi.

Tänään kun poikkesin Ateneumissa katsomassa  Rodinia ja Japanomaniaa, pyörähdin myös läheisessä kirjakaupassa. Kaikki kirjat viisi euroa.



Tänään oli tällainen päivä. Alotin jo Satu Rommin matkakirjaa Moottoripyörällä Himalajalle ja tykkään. Juuri tällaisista tykkään. Ai kuinka kivaa lukea.

Samaan aikaan kun kannan kirjoja ovesta sisään, on kotikirjastoni nurkkaan kasautumassa pino kirjoista, joista luovun. Toistaiseksi kasassa on keittokirjoja ja jotain muuta. Ehkä sitten joskus saan tätä kasaa kasvatettua, jotta saan ostokseni hyllyyn. Maalausprojektikin odottaa. Mutta sille ei nyt löytynyt inspiraatiota.

Lukuvuorossa: Rendell Ruth Nokikolarin poika, Gummerus, 2005, omasta kirjastosta, luettu jo. 

Lukuvuorossa: Bonetti Benjamin How to Stress Less, Capstone, 2014, omasta kirjastosta, tuliainen yhdeltä työmatkalta Amsterdamin kentältä. 

5 kommenttia:

  1. Lukeminen on nautinto. Odotan kovasti kesää ja lämpöisen laiskoja lukuhetkiä puiden siimeksessä.

    VastaaPoista
  2. Mun kirjastovarausjono on jumissa! Kaikki 50 varausta on täynnä, eli en voi varata lisää. Jonot on pitkiä eikä auta muu kuin odotella ja napata kirjastosta sattumia aina välillä. Tosi ärsyttävää se tyypillinen, että kun ottaa kirjastosta muka kiinnostavan kirjan, kotona huomaa, että onkin lukenut sen jo. Huoh. No, onhan mulla tuossa nyt tuo Kansojen historia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kun kimppuun vaan! Siinä riittää hetkeksi.

      Poista
  3. Jotkut asiat aina välillä hiukan odottavat vuoroaan, joskus lukeminen, joskus maalausprojektit, joskus jotkin muut projektit. Yksi asia kerrallaan olisi hyvä, mutta helposti tekemättömät asiat ja myös lukemattomat kirjat rasittavat, vaikka kannattaisi olla rasittumatta.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.