sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Keramiikkakurssilla

Rut Brykin henkeen

Jo ensimmäisestä heinäkuisesta vierailusta lähtien oli selvää, olin rakastunut. Rut Brykin taiteeseen. Kaikkiaan kävin katsomassa näyttelyn kolmesti. Kun ystävä löysi kansalaisopiston tarjonnasta keramiikkakurssin Rut Brykin hengessä, olivat sormet valmiina näppäimistöllä kun ilmoittautumisaika alkoi. Sinänsä kunnanhimoista, koska ikinä en ole tehnyt, enkä edes haaveillut keramiikkakurssille osallistumisesta.

Odotuksia ei juuri ollut, enkä ollut edes miettinyt, että pitäisi piirtääkin. Aihekin oli vaikea keksiä. Näyttelyssä olin nähnyt linnun, jonka sisällä asui muita lintuja ja koska kotona on sijoituskissa, päädyin aiheeseen odottava kissa.


Kun piirros oli luonnosteltu paperille, tuli sama piirtää kipsilevylle. Sen jälkeen kaiversin kipsilevyyn ääriviivat. Ne tulisivat lopullisessa työssä olemaan koholla ja vaaleammalla kuin muu osa työtä.


Kun ääriviivat olivat tarpeeksi syvät, kaulittiin niiden päälle savea.


Tein kaksi kissaa, pienen vadin, kolme kynttilänaluslaattaa sekä kirjaimen. Käytin ystävän leimasinta (ostettu aikanaan Elsan Lempituolista). Tarkoituksena oli saada struktuuria jos jonkinmoista ja värejä ja värisävyjä lopullisiin töihin.


Saven työstämisen jälkeen opettaja käytti työt uunissa ja viimeisellä kerralla meidän tehtävämme oli lasittaa ne. Tämäkin vaihe tuotti hankaluuksia. Piti ymmärtää mitä mikäkin pohjakäsittely tekee millekin värille. Tähän kohtaan kurssia olisin kaivannut enemmän teoriaa ja selkeitä kirjallisia ohjeita. Koska tarkoitus oli pitää hauskaa, lähdin sitten aika huteralta pohjalta lasittamaan töitäni. Hain turkooseja, sinisiä, vihreitä ja okran värejä. Oli vaikea ymmärtää mitä alla olevista lasitetuista töistä lopulta tulisi. 



Lasituksen jälkeen opettaja poltti työmme ja sain apuja Saaripalstan Sailalta, hän haki valmiit työni ja toi ne eilen kotiin. Koko aamun olin hihitellyt jo etukäteen töitteni ulkonäköä. Vaikka kaikki ei ollutkaan sitä mitä piti, niin yllätyin silti positiivisesti. 







Kissan taustan piti olla pinkimpi ja siihen olisi vielä voinut piirrellä ja raapustella muutakin. Ruokakuppia, silakkaa, leluja ja vaikka mitä. Nyt tuo rusehtavanpunainen on liian hallitseva ja yksitoikkoinen.


Nyt kun on joku ymmärrys ja taju siitä mitä tekee, voisi kurssille mennä uudelleen. Ja vaikka ei minusta uutta keramiikkataiteilijaa tullut, olen silti iloinen että kävin tällä kurssilla. Sen verran mukavaa oli!

Kiitos seurasta Saila ja Jenni

21 kommenttia:

  1. Namustahan tuli ihan oikean värinen ja ihan mieletön turkoosi kirjain! Haluan mukaan, jos samanlainen kurssi tulee uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos, kiitos :D Kyllä minäkin vielä uudelleen haluaisin mennä.

      Poista
  2. Oli ihana kurssi! Oikeastaan kissa erottuu hyvin tummemmasta taustasta, pinkki olisi ollut ehkä liian samantasoinen väri. Silakka ja ruokakuppi olisivat olleet hauskoja lisiä :-D Oli vaikea ymmärtää, minkä kokoinen viiva, kohouma tai painauma erottuu lopullisesta työstä. Minustakin M-kirjaimestasi tuli huippuhieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli vaikeaa, oli totta vielä vaikeaa ymmärtää, mikä sai aikaan mitäkin. Sinun Skotlantityösi on kerrassaan upea!

      Poista
  3. Vaikuttaa siltä että oli mukava kurssi ja tuotoksiakin tuli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli varsin mukavaa vaikka välillä pihalla olinkin.

      Poista
  4. Hienoja töitä! Mä tykkään kissan voimakkaasta taustasta kovasti, M on huikea ja tuo simppeli lehtijuttu kans oikein kiva. Voit olla tyytyväinen tuotoksiin. Keramiikkaa on jännä tehdä, kun lopputulos on aina vähän yllätys. Olen jo pari vuotta kytännyt sopivaa kurssia tuloksetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hauskaa oli ja lopputulos todellakin yllätys. Ensimmäinen kerta ja se kyllä selittää paljon :D

      Poista
  5. Kivoja töitä, turkoosi on tosiaan hieno. Tykkään myös noista vihreistä laatoista. Namun masussa näyttäis olevan kaksi pentua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enempää ei mahtunut tuohon kuvaan! Eräs yö näin kyllä unta, että kolmantena syntyi creme. Tällä cremellä oli silmät auki ja ihan siniset, paineli suoraan ruokakupille syömään pateeta. Tuskin oli enneuni! Toivotaan, että pentusia joskus tulisi.

      Poista
  6. Tosi kivoja! Kissan taustakin on hyvän värinen nuo vihreät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rut Brykillä värit olivat se juttu! Ainakin minusta.

      Poista
  7. Mitä, hei tosi jänniä! Käsillä tekeminen on ihanaa, ja jos saa kunnon opetusta, sit se vasta onkin!

    VastaaPoista
  8. Nämähän on hienoja ja ensikertalaisen töiksi erinomaisen hienoja! Wau! Itse en osaisi edes piirtää tuota aihetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, en kyllä minäkään voi piirustustaidoilla kehua. Kurssilla oli selvästi mukana myös henkilöitä jolle ei ollut ensimmäinen keramiikkakurssi. Harmi etten nähnyt heidän töitä valmiina.

      Poista
  9. Hienoja ovat, etenkin tuo ihanan turkoosi M :)

    VastaaPoista
  10. Ihania! M on erityisen ihanan värinen, ja kissa on hirmu suloinen ❤️

    Kyllä käsillä tekeminen on mukavaa, varsinkin kun tuloksena on kauniita asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsillä tekemistä täytyy myös harjoitella, jos ei tee mitään koskaan, niin senkin kyllä näkee ;)

      Poista
  11. Voi kun tuli ihania töitä! Ja yhdellä harjoituksella jo noin upeita. Varmaan koukuttavaa hommaa. Minäkin olen huomannut, että eka kerta menee vähän harjoitteluksi, varsinkin jos ei ole opastusta. Työssä oppii ja virheiden kautta parhaiten.
    Ps. Osanottoni isäsi poismenon vuoksi. En ollut huomannut asiaa, kun on tullut vähän blogienlukutaukoa pidettyä.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.