Kuka määrittelee mikä on taidetta?

Leikkiä väreillä

 Kävin viime vuoden puolella Vedic Art -kurssilla ja se sai minut innostumaan. En osaa piirtää, enkä koe olevani mukavuusalueellani julkaistessani maalauksiani. Teen sen silti ja ihan juuri siksi. 

Pieni punainen. 

Kai tämäkin sitten jokin ikääntymiseen liittyvä juttu on, mutta tunnen, että kaipaan värejä. Sellaisiakin värejä, joita en ole oikein koskaan omakseni tuntenut. Punaista, sinistä, keltaista. Niitä sitten sudin kanvaasille silloin kun siltä tuntuu. 

Tämän uuden innostuksen myötä, olen jäänyt miettimään kuka määrittelee sen mikä on taidetta? 

Pois mukavuusalueeltani

 Eräänä viikonloppuna

Ystäväni sai houkuteltua minut viikonlopuksi Vedic Art -peruskurssille. Siis maalaamaan! Oppimaan ja maalaamaan. Asiaan juuri etukäteen perehtymättä lähdin matkaan. Matkalla jännitti mihin olinkaan menossa. En nimittäin ole piirtänyt saati maalannut mitään sitten lukioaikojen ja niistä on, no, aikaa. Enkä silloinkaan mikään mestari ollut, en lähimainkaan. 

Viikonloppu osoittautui mitä hienoimmaksi. Miljöö oli upea, samoin sisustus. Ruoka erinomaista kasvisruokaa ja maalaaminenkin suoritettiin hiljaisuudessa. Puhelimet olivat kiinni. Mikään ei häirinnyt. Villasukat jalassa, kello pois kädestä, silmien edessä vihreää. Sanomattakin on selvää, ettei minusta viikonloppuna taiteilijaa tullut, mutta se ei haitannut lainkaan. Vaivihkaa näin muutaman kurssilaisen töitä ja tunsin olevani kuin kolmevuotias suurten taiteilijoiden seurassa. Hihitytti.

Onneksi lähdin kurssille ja lähden seuraavallekin. Sitten kun sen aika koittaa. 

Harjoitukset jatkuvat

tänäkin vuonna

Rauhaisan koti-illan päätteeksi päädyin kuvaamaan takapihaltani raketteja. Jos joskus moiseen puuhaan vielä ryhdyn, niin kannattaisi muistaa ottaa mukaan taskulamppu. Kameran säätöjä oli ihan mahdotonta tehdä pimeässä ja kyllä niissä taidoissakin vielä petrattavaa on ja paljon.

Että sellaisia. Eivät missään tapauksessa anna oikeutta raketeille, enkä ihan heti muista mitä olisin voinut säädöille tehdä kun BULB-toiminto ei Canonissani suostunut laukaisemaan. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun käytin jalustaa taannoisen digi2-kurssin jälkeen. Onhan sekin jo jotain.

Hyvää alkanutta vuotta 2017! 

Kurssilla

Valokuvauskurssilla

Tiedän, että toistan itseäni, mutten voi sille mitään. Sen jälkeen kun olen ryhtynyt käymään valokuvauskursseilla, minulle on avautunut ihan uusi maailma. Muistanko kaikki oppimani arkisissa kuvaustilanteissa on aivan toinen juttu. Saadakseni opit käytäntöön tarvitsen harjoitusta, paljon harjoitusta. Mutta hauskaa tämä on kyllä ollut. 

Taskulampulle ja värillisille jouluvalosarjoillekin tuli ihan uusi käyttötarkoitus. 

Keramiikkakurssilla

Rut Brykin henkeen

Jo ensimmäisestä heinäkuisesta vierailusta lähtien oli selvää, olin rakastunut. Rut Brykin taiteeseen. Kaikkiaan kävin katsomassa näyttelyn kolmesti. Kun ystävä löysi kansalaisopiston tarjonnasta keramiikkakurssin Rut Brykin hengessä, olivat sormet valmiina näppäimistöllä kun ilmoittautumisaika alkoi. Sinänsä kunnanhimoista, koska ikinä en ole tehnyt, enkä edes haaveillut keramiikkakurssille osallistumisesta.

Odotuksia ei juuri ollut, enkä ollut edes miettinyt, että pitäisi piirtääkin. Aihekin oli vaikea keksiä. Näyttelyssä olin nähnyt linnun, jonka sisällä asui muita lintuja ja koska kotona on sijoituskissa, päädyin aiheeseen odottava kissa.

Kun piirros oli luonnosteltu paperille, tuli sama piirtää kipsilevylle. Sen jälkeen kaiversin kipsilevyyn ääriviivat. Ne tulisivat lopullisessa työssä olemaan koholla ja vaaleammalla kuin muu osa työtä.

Kun ääriviivat olivat tarpeeksi syvät, kaulittiin niiden päälle savea.

Tein kaksi kissaa, pienen vadin, kolme kynttilänaluslaattaa sekä kirjaimen. Käytin ystävän leimasinta (ostettu aikanaan Elsan Lempituolista). Tarkoituksena oli saada struktuuria jos jonkinmoista ja värejä ja värisävyjä lopullisiin töihin.

Saven työstämisen jälkeen opettaja käytti työt uunissa ja viimeisellä kerralla meidän tehtävämme oli lasittaa ne. Tämäkin vaihe tuotti hankaluuksia. Piti ymmärtää mitä mikäkin pohjakäsittely tekee millekin värille. Tähän kohtaan kurssia olisin kaivannut enemmän teoriaa ja selkeitä kirjallisia ohjeita. Koska tarkoitus oli pitää hauskaa, lähdin sitten aika huteralta pohjalta lasittamaan töitäni. Hain turkooseja, sinisiä, vihreitä ja okran värejä. Oli vaikea ymmärtää mitä alla olevista lasitetuista töistä lopulta tulisi. 

Lasituksen jälkeen opettaja poltti työmme ja sain apuja Saaripalstan Sailalta, hän haki valmiit työni ja toi ne eilen kotiin. Koko aamun olin hihitellyt jo etukäteen töitteni ulkonäköä. Vaikka kaikki ei ollutkaan sitä mitä piti, niin yllätyin silti positiivisesti. 

Kissan taustan piti olla pinkimpi ja siihen olisi vielä voinut piirrellä ja raapustella muutakin. Ruokakuppia, silakkaa, leluja ja vaikka mitä. Nyt tuo rusehtavanpunainen on liian hallitseva ja yksitoikkoinen.

Nyt kun on joku ymmärrys ja taju siitä mitä tekee, voisi kurssille mennä uudelleen. Ja vaikka ei minusta uutta keramiikkataiteilijaa tullut, olen silti iloinen että kävin tällä kurssilla. Sen verran mukavaa oli!

Kiitos seurasta Saila ja Jenni!