Minä ilmoitin eilen ystävälleni olevani kohtaamispaikassa, jota tosin en yksilöinyt, kello 18.05 ja lisäsin minulla olevan minuuttiaikataulun. Matkalla, autoni kellotaulua vilkuillessani, huomasin radion antaessa aikamerkkiä, kellon edistävän nelisen minuuttia. Rannekelloni oli kymmenen minuuttia jäljessä. Paikalla olin kolmea minuuttia etuajassa ja viisas ystäväni oli kahden mahdollisen kohtaamispaikan välissä.
 |
| Kuva toisen viisaan ystäväni ottama. Minun kamerallani, lähestulkoon minun säädöilläni, kun valitin kamerani ottavan suttuisia kuvia. |
Että pitäisikö taas välillä vähän hengähtää ja ajatella? Sillä oikeasti kiirettä ei ollut. Se vain tuntuu tarttuvan matkaan töistä.
Kiire tuntuu tarttuvan kovin helposti - töistä ja ympäristöstä. Eron huomaa selvästi, kun on tekemisissä näiden maalaisten kanssa ja sitten heti perään kaupunkilaisten. Kaupunkilaisilla on minuuttiaikataulut jotenkin ihan kaikessa (tosiaan tarpeettomastikin). Ja sitten kun kaikilla muillakin on hosu ja hoppu, tarttuu se itseenkin. Hyvä tosiaan miettiä, kannattaako, onko tarpeen.
VastaaPoistaNiin tarttuu. Pois tarpeettomat minuuttiaikataulut, hus hus.
PoistaOlen huomannut, että kiire tarttuu..vaikka itsellä ei kiire olisikaan..:)
VastaaPoistaNiin tuntuu tekevän.
Poista