Talviaika

 vai kesäaika?

Olen talviajan vankkumaton kannattaja. Aamuherääminen tuntia aikaisemmin on tuskaa. Viime vuosina olen kuitenkin löytänyt itselleni sopivamman tavan tämän hölmön kellojen siirron suhteen. En nimittäin ajattele asiaa lainkaan. Nousen ylös kun nousen, siirrän muutamat kellot kesäaikaan, enkä sitten ajattele asiaa sen kummemmin. Kyllä sitä ihminen itseään hassummissakin asioissa huijaa, miksei sitten tässä? 

Hyvän päivän ilta

Tunnelmia

Saako sanoa? Minulla on ollut kerrassaan erinomainen viikonloppu. Ei ole tapahtunut juuri mitään ja silti paljon.

• perjantaina kävin kampaajalla, piristävää, hauskaa ja rentouttavaa
• kotiuduin ajoissa pienen koukkauksen kautta. Käyköön koukkaus kävelyretkestä, vaikka syynä siihen olikin huono muisti
• palasin takaisin töihin ja kotiuduin kymmenen jälkeen
• valvoin yli puolen yön, enkä muista koska sellaista ihmetta olisi tapahtunut. Ehkä vappuaattona?
• lauantaiaamuna heräsin aikaisin, imuroin pikaisesti alakerran ja käväisin uudelleen töissä
• kotimatkalla pyörähdin puutarhassa ja ostin muutaman kesäkukan lisää
• valmistelin tarjoiluja pieneen koulutusessioon 
• opin lisää yhdistyksen kotisivujen päivityksestä
• lojuin sohvalla ja join muutaman lasillisen valkoviiniä, kylmien nakkien kera
• menin ajoissa nukkumaan ja heräsin ajoissa sunnuntaina
• ajelin Porvooseen aamiaiselle äitini luo. Saavuttuani kahvi ja kaksi leipää olivat jo valmiina. Perinteisesti. 
• lähdimme katsomaan äitini isosiskoja hoitokotiin, jossa kummatkin olivat noin kymmenen metrin päässä toisistaan. Toisistaan tietämättä eri osastoilla. Liikuttava vierailu kaikinpuolin. 
• kävimme haudoilla, sekä Askolassa että Porvoossa ja istutimme isälleni kukan kesäksi
• söin äitini tekemää makaronilaatikkoa lounaaksi 
• ajoin kotiin Haagan alppiruusupuiston kautta ja totesin muutaman muunkin saaneen saman idean
• lojuin sohvalla kunnes innostuin puutarhahommiin.
• olen valokuvanut, lukenut ja kokkaillut.Kastellut ja kitkenyt. 
• varasin autolleni pienen huollon

Tässä viikonlopussa minulla on ollut tuplatunnit, vaikka kaikki asiat on tehty rauhallisesti turhia hötkyilemättä. Miksei aina voi olla näin? 

Sosiaalinen erakko

Päivien saldo

Viime päivinä minä, sosiaalinen erakko, olen: 

• nukkunut
• lukenut
• nukkunut
• herännyt myöhään
• nauttinut aamiaisia sängyssä
• rapsuttanut kissoja
• tehnyt rästitöitä
• jättänyt pyykit pesemättä
• leikittänyt kissoja
• siivonnut jälkiäni, lehtipinoja ja eteisen lipaston päällystä
• ihaillut saamiani joulukortteja
• katsonut ainakin 10 Masterchefin jaksoa nauhalla, enkä edelleenkään ole katsonut koko tuotantokautta. Toki olen joutunut kurkistamaan netistä kuka voitti ;)
• syönyt suklaakonvehteja
• vieraillut äidilläni ja veljelläni
• vieraillut ystävälläni
• nauttinut ja ihmetellyt ajan kulumista

En ole tehnyt mitään liikaa, enkä mitään liian vähän. Olo tuntuu toipuneelta ja tunnen olevani valmis tulevan vuoden haasteisiin. Ainakin niihin, mitkä näin etukäteen jo tiedän. 

Aika

Ajasta

Viime viikonloppuna ajoin kaupunkiin, ihan keskustaan ja tunsin ensi kerran kesän lähkähtelevän rinnuksissani. Syyskuussa. En antanut ajan haitata, vaan nautin kesäpäivästä niin kuin kesäpäivästä kuuluu nauttia. Hiljaa hipsutellen, asioita ajatellen ja niitä tunnustellen. Mietimme ystävän kanssa Ateneumissa huone kerrallaan mitkä viisi taulua valitsisimme, mitä töitä tai niiden jäljennöksiä syntymäkodeistamme löytyy.

Kävimme katsastamassa maailman markkinat ja kurkistelimme rautatietorin Aleksis Kiven patsaan juurelle josko niitä rottia näkyisi. Ei näkynyt. Havaitsimme Helsingin muuttuneen ja tutustuimme uuteen mekin. Hävikkiravintola Loop oli uusi kokemus molemmille Maukas, vaikken sitä kuitenkaan ihan gourmet-ruuaksi kutsuisi.

 Minä mietin aikaa ja sitä, kuinka ystävä on aina kaikesta ajan tasalla. Minä kun tuskin olen vielä havainnut siirron 2010-luvulle. Olen aivan vakuuttunut, että toisilla on enemmän aikaa kun toisilla, että toisten kello käy hidastettua aikaa samalla kun itse ihminen toimii rauhallisesti mutta silti niin nopeasti. Näillä vuosilla minulta kestää reilut puolituntia päästä edes sängystä aamulla ylös, puhumattakaan siitä koska pääsen vauhtiin.

Jälkkärikahvit ja jäätelöt maistuivat Lauttasaaren Paseossa. Ja sinne on kyllä päästävä uudelleen. Miksi sitä tutustuu uusiin paikkoihin niin harvoin?

Minuuttiaikataulu

Minuutit, tärkeät minuutit

Minä ilmoitin eilen ystävälleni olevani kohtaamispaikassa, jota tosin en yksilöinyt, kello 18.05 ja lisäsin minulla olevan minuuttiaikataulun. Matkalla, autoni kellotaulua vilkuillessani, huomasin radion antaessa aikamerkkiä, kellon edistävän nelisen minuuttia. Rannekelloni oli kymmenen minuuttia jäljessä. Paikalla olin kolmea minuuttia etuajassa ja viisas ystäväni oli kahden mahdollisen kohtaamispaikan välissä.

Kuva toisen viisaan ystäväni ottama.
Minun kamerallani, lähestulkoon minun säädöilläni,
kun valitin kamerani ottavan suttuisia kuvia. 

Että pitäisikö taas välillä vähän hengähtää ja ajatella? Sillä oikeasti kiirettä ei ollut. Se vain tuntuu tarttuvan matkaan töistä.

Eipä juuri muuta

Toukokuinen sunnuntai

Kissat on viety hoitoon, pihalla järjestetty kesää ja harjattu hämähäkin seittejä pois. Lautoja pesty ja yksi hyllykkö hävitetty. Sisätilat saivat muovituksen ja ehdin minä hetken jääkiekkoakin katsella. Ja koska tämä ei ole sisustusblogi, voin hyvin julkaista pari kuvaa.

Kunhan siirrän itseni pois sohvalta, muovitan vielä sohvan ja sen jälkeen kissojen tornin. Televisio täytyy suojata myös. Aamuksi jää vielä sänky. Sitten täytyy jännittää yhden työpäivän ajan mitä täällä on tapahtunut ja onko remontti saatu yhden päivän aikana tehtyä. Uusi avain minulla jo avainnipussa onkin.

Sitten toivoisin, että nämä projektit olisivat hetkeksi tässä. Kaksi vuotta sittenhän täällä tehtiin pattereiden termostaattiremppa ja silloin se venähti kohdallani pitkäksi. Itse remontin lisäksi täällä oli vesivahinko ja nukuin kolme viikkoa työhuoneen lattialla patjalla. Kun muitakin stressaavia asioita on ollut, kuten uusi työ, isäni sairaalaan joutuminen ja menehtyminen, muistotilaisuuden järjestäminen ja sitten vielä ne vaihdevuodet, niin jotenkin toivoisin, että saisi hetken hengähtää omassa elämässä kun työelämässä tapahtuu ihan tarpeeksi.

Pääsiäisen saldo

ja puinen rasia

Aika valuu käsistä. Tuntuu kuin viime torstaista olisi iäisyys ja silti se oli ihan vasta. En ehtinyt rapsutella pihaa, enkä tiedä olisinko tarjennutkaan. Sen verran kylmä oli. En käynyt kävelyllä, en pyörälenkillä. Sen sijaan luin kaksi kirjaa, vierailin ystävillä, siivosin äitini kanssa isäni vaatekomeroa ja lajittelimme vaatteita kierrätykseen, kävimme hakemassa äidilleni toisen pienen pyöreän pöydän terassille ja joimme pullakahvit. Tapasin lyhyesti tätini, isäni isosiskon.

Tänään kävin tunnevyöhyketerapiassa, toisen kerran elämässäni. Uskaltauduin kun tiesin, että sitä harjoitteleva nainen on hyvä siinä mihin ryhtyy. Näin oli. Jo ensimmäisen kerran jälkeen sisällä kumpuava kiukku on rauhoittunut ja nyt toisella kerralla ja sen jälkeen olen miettinyt kaikenlaista. Aikaa, sen kulumista, sitä osaanko oikeastaan sanoa ei, palkitsenko vai lohdutan itseäni syömällä vai molempia? Olen myös miettinyt mitä minun keittiön ikkunastani pitäisi näkyä, sitä kuinka lämpimänä kesälauantaina kävelin soratietä vanhemmilleni ja nenässä tuoksui vastaleikatun nurmikon ja lämpiävän saunan tuoksu. En tiedä mistä tulin, enkä tiedä mitä oli tapahtunut ennen tai jälkeen, muistain kuitenkin tuon hetken. Olen miettinyt kuinka kesälauantaina astuin pienkerrostalon rappukäytävään ja vastaan leijui naapurin vieno saksofonin soitto. Tuolloinkin olin erittäin onnellinen. En minä onneton ole nytkään. Silti olen päätynyt miettimään noita erityisen onnellisuuden hetkiä, sitä miten ne voisi kopioida arkeen.

Sain mukaani Porvoosta puisen rasian, sen kantta koristaa naisfiguuri ja rasialla on tassut. Sisällä on nuoruudenkuvia isästäni. Pieniä, valkoreunaisia kuvia. Uusi aarteeni. 

Uusin nyt lukuvuorossa-listani. Osa luetuista on unohtunut, lukeminen on ollut vähäistä ja hidasta. Listassa kuitenkin nyt viimeisimmät.

Lukuvuorossa: Rantanen Leena; Avioliittoon ranskalaisittain ja muita kertomuksia Pariisista, Viisas elämä, 2016. 

Lukuvuorossa: Hawkins Paula, Nainen Junassa, mitä hän näki?, Seven, 2016.

Lukuvuorossa: Indridason Arnaldur: Reykjavikin yöt, Blue Moon, 2014.

Lukuvuorossa: Indridason Arnaldur: Varjojen Kujat, Blue Moon, 2015. 

Nyt minä kyllä

suunnitelmia

Minulla on lista asioita mistä olen haaveillut. Arkisia asioita, tavallisia asioita, asioita joita olen laittanut sivuun hetkeksi.

Nyt minä aioin:

• Lukea paljon kirjoja
• Uusia museokortin
• Käydä näyttelyissä 
• Aktivoitua näkemään ystäviä muuallakin kuin kotona
• Silittää ruokapöydän pöytäliinan
• Käydä kävelyillä
• Valokuvata, harjoitella ja kuvata
• Siivota vaatekaapin
• Viedä kassillisen kirjoja kierrätykseen
• Käydä talvipuutarhassa hengittämässä kevättä
• Ajatella ja hengittää

Istua sohvalla ja katsella ulos ikkunasta, vaikka tämä aikomus nyt on pelkkä aasinsilta.

Kolme rakasta, ihanaa riiviötä lähti eilen, äidiltäni lähtee kipsi toivon mukaan tämän viikon torstaina.

Viikonloppua

ja pientä puuhaa

Välillä kaipaan viikonloppua, jolloin ei ole mitään etukäteissuunnetelmia. Ei pakkoa tehdä sitä eikä tätä. Sellaisia  on nykyään aniharvoin. Liian harvoin, jotta extempore tekemiselle jäisi tilaa. Tai turistipäivälle Helsingissä tai pyjamapäivälle kotona.

Välillä taas viikonloppu tuntuu pitkältä ja rentouttavalta ja Porvoon visiitti, syntymäpäiväjuhlat ja keramiikkakurssi tuntuvat mahtuvan viikonloppuun enemmän kuin hyvin. Voisin melkein väittää, että viikonlopuissa on välillä eri määrä tunteja.

Kieltäytyminen

Total denial

Kellot on siirretty, mutta muuten kieltäydyn ajattelemasta koko asiaa. Mitä enemmän sitä ajattelen, sen rankemmalta se tuntuu. En ajatellut viime keväänäkään ja se toimi. Tuntui helpommalta. Ehkä tälläkin kerralla.

Lomaa olisin kaivannut vielä yhden päivän lisää. Uni on maistunut ja olo on ollut kerrassaan saamaton. Pyykki pesemättä, imuria en käyttänyt. Valokuvauskaan ei tuntunut onnistuvan. Jostain pitäisi löytyä inspiraatio, sillä suunnitelma on ja tarvikkeet hankittu. Maalaushomma odottaa. Kun vain jaksaisi ryhtyä.

Ihana kiire

ja uusia taitoja

Nyt on tapahtumaa kerrakseen, ihania, mukavia hetkiä ystävien, töiden ja oppimisen parissa. Blogistaniaa seuraan puhelimella iltaisin silloin kun valojen pitäisi olla jo sammutettu ja nukkumatti on heittänyt unihiekkansa väsymyksestä kirveleviin silmiin jo aikapäivää sitten.

Olen nyt puolen vuoden sisällä kolmannella valokuvaukseen liittyvällä kurssilla. Nyt opiskellaan irtosalaman käyttöä. Ensimmäiset oppitunnit takana ja olo hieman sekava. Kotitehtäviä odottelen sähköpostiini ja sitten pitäisi kuvata. Kissoja -  epäilen tai jos eivät malliksi suostu muilta kiireiltään, voin toki kuvata vaikka mitä.

Nyt on tehtävä muutama kotityö ja imuroinnistakin haaveilen. Ehkä jo huomenna.

Ihanaa viikonloppua kaikille! 

Ajasta ja siivouksesta

Tunnustuksia

Aika kuluu nopeasti. Vastahan siitä on....ööööö.........no ehkä muutama vuosi kun pesin pesukoneen takana olevan lattian ja seinän. Eilen pesin. Siitä pölymäärästä en sentään kehdannut ottaa kuvaa, mutta pakko oli tulla tänne kehua retostelemaan, että tämä homma on nyt hoidettu.

Ikkunat pesin viime vuonna, vaan jo ovat hämähäkit vallanneet ikkunanvälit. Minä muistelen, että hämähäkit tuovat hyvää onnea? Tai ehkä tämä on vain toiveajattelua.

Aika kuluu niin vikkelään, että hommat jotka kuvitteli tehneensä vasta vähän aikaa sitten, ovatkin todellisuudessa tehty jo aika kauan aikaa sitten. Muutamia vuosia sitten (eli 90-luvulla) ihmettelimme ystäväni kanssa kuinka aina on tiistai, nyt ihmettelemme miten aina voi olla joulu. Niin se aika muuttuu.

Kaikki on suhteellista

Ikä

Kaikki on suhteellista ja riippuu mihin vertaa.  Niin kuin nyt esimerkiksi ikä. Välillä sitä ajattelee jonkun asian ikää ja välillä se ei tule mieleenkään. Toiset paranevat vanhetessaan, toisissa ei ikä näy. 

Lähes hämmästyin kun ryhdyin miettimään käyttämieni keittiöpyyhkeiden ikää. Kapioiksi nimikoidut MK-keittiöpyyhkeet ovat äidinäitini siskon tekemiä. Ne ovat siirtyneet sieltä äidilleni ja sitten minulle. Äidinäitini oli syntynyt 1900 eikä ikäeroa siskon kanssa ollut paljoa. Nämä keittiöpyyhkeet ovat siis satavuotiaat. 100!

UE keittiöpyyhkeet ovat huomattavasti nuoremmat. Ne ovat äitini kapioita ja tehty 50-luvulla.

Kulumisen merkkejä ei näy, värit ovat säilyneet. Silitysrautaa näille olisi kyllä ehkä voinut näyttää ennen valokuvausta, mutta tämän vuoden silityskiintiöni on jo täynnä. Vuoden kiintiöön ei missään nimessä mahdu enempää kuin viisi silityskertaa.

Aika

Ja sen kuluminen

Mitä vanhemmaksi elää, sitä enemmän käsitys ajasta muuttuu. Olen kuullut puhuttavan sen johtuvan siitä, että ihmisellä on enemmän kokemuksia ja elettyä aikaa takanaan. Paljon tietoa ja tunteita, paljon historiaa. Jos ennen mietti, että taas on tiistai, nyt voi jo miettiä, että taas on syksy. 

Ei 80-luvustakaan tunnu vielä niin pitkä aika olevan, olinhan silloin jo (lähes) aikuinen. Kun luin Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin kirjan ensimmäisen osan Rakkaus, tuntuu kuitenkin, että 80-luku oli ajatusmaailmaltaan lähes keskiajalla. 

Lukuvuorossa: Gardell Jonas Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin 1. rakkaus, Johnny Kniga Publishing, 2013, omasta kirjastosta. 

Lukuvuorossa: Kerman Piper Orange is the new black, vuosi vankilassa, Seven-pokkarit, Otava, 2014, omasta kirjastosta. 

Ja niin, olen sortunut ostamaan muutaman pokkarin. Sellaista se vaan nyt joskus on tämä ihmisen elämä. 

Malttia peliin

Malttia peliin

Minä en kanna puutralleja sisälle, minä annan niiden vielä kuivaa. Minä en kanna puutralleja sisälle, minä annan niiden vielä kuivaa. Minä en kanna puutralleja sisälle, minä annan niiden vielä kuivaa. Minä en kanna puutralleja sisälle, minä annan niiden vielä kuivaa.Minä en kanna puutralleja sisälle, minä annan niiden vielä kuivaa. Minä en kanna puutralleja sisälle, minä annan niiden vielä kuivaa. Minä en kanna puutralleja sisälle, minä annan niiden vielä kuivaa. Minä en kanna puutralleja sisälle, minä annan niiden vielä kuivaa.

Mutta nostinpa ne nyt kuivumaan eri asentoon, jotta alapuolikin kuivuu sen maanantaisen sateen jälkeen.

Minä olen kärsivällinen. Minä olen kärsivällinen. Minä olen kärsivällinen. Minä olen kärsivällinen. Minä olen kärsivällinen. Minä olen kärsivällinen. Minä olen kärsivällinen. Minä olen kärsivällinen. Minä olen kärsivällinen. Minä olen kärsivällinen. Minä olen kärsivällinen. Minä olen kärsivällinen.

Mutta vaikeaa se on.

Ajanmääre

keski-ikäiselle

Kuulin tämän tänään ihanalta kampaajaltani ja allekirjoitan täysin:

Ennen laskettiin viikkoja, nyt kuukausia.

Ennen viikot kuluivat yhtä hitaasti kuin kuukaudet nyt.

Ja koska aika todellakin kuluu nopeasti, olen tänä tai ensi vuonna käynyt samalla kampaajalla jo 20 vuotta. Silloin alussa ei hopeisista ollut tietoakaan. Nyt ne peitetään.