Pieniä hetkiä
Kiireisenä aikan on tärkeää oppia ottamaan itselle omia pieniä hetkiä. Tänään ne olivat aamiainen sängyssä ja eilinen Hesari. Melkein siinä onnistuinkin.
Pienistä vastoinkäymisistä ei kannata hermostua, aina voi muuttaa suunnitelmiaan ja vaikka lukea kulttuurisivut ennen ulkomaita. Onnistuin myös ottamaan kahdenkymmenenminuutin tehotirsat.
Kaikkinensa erinomainen viikonloppu ystävien seurassa valokuvaten ja pentuja rapsutellen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Pääsiäinen
Tuli tarpeeseen Tuntui todella, että pääsiäisen vapaat tulivat tarpeeseen. Muutama työjuttu toki tuli viestinä vastaan, mutta niihin ei kaua...

-
arkeen Silloin kun tapahtuu, niin sitten tapahtuu. Samana päivänä kun sain Namu-kissan kotiin , sain tietää, että saan lyhyen määräaikaise...
-
ja suurta surua Perjantaina 3.6. isäni lähti taksilla sairaalaan. Vapaaehtoisesti, ihan itse. Samana päivänä hänellä todettiin parantuma...
-
Hyvästit Viime yönä sain puhelun sairaalasta kello 01:13. Isäni oli nukkunut pois. - Eeva Kilpi - Ajoin aamuvarhain Porvooseen. Käv...
Kuulostaa suorastaan kadehdittavalta. Tarkoitan erityisesti sitä rapsutuspuolta.
VastaaPoistaTäällä kyllä rapsutettavaa riittää.
PoistaKyllä, kuulostaa erinomaiselta, siis valokuvaus ja rapsuttelut.
VastaaPoistaKyllä vaan.
PoistaTuollaiset aamut ovat parhaita.
VastaaPoistaNiin on!
Poista