sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Nyt pitää vaan jaksaa

 Hiljaiseloa

Etätöitä, kotoilua, ruokatoimituksia netistä, satunnaisia pistäytymisiä lähikauppaan ja kissanruokakauppaan. Roikkumista somessa, puheluita, paljon maalaamista ja hieman yhdistysasioita. Valokuvaamista. Maisemia työhuoneeni ikkunasta. Aikaisemminkin olen sanonut, että olen ekstrovertti erakko ja se on nyt kyllä todistettu. Ainakin omasta mielestäni. Päivät soljuvat kuin itsestään ja aika rientää. 

Toistaiseksi olen pystynyt viihdyttämään itseäni pienillä asioilla. Nyt olisi hyvä kaikkien vielä jaksaa. Käyttää maskeja, huolehtia käsihygieniasta ja välttää turhia kontakteja. Koronatartuntojen luvut ovat nousussa, eikä muuta suuntaa ole vielä näkyvissä. 


Luotan, että elämä on joskus taas erilaista. Jos ei samanlaista kuin ennen, niin ainakin erilaista kuin tänään.  


7 kommenttia:

  1. Kylä, erilaista vielä joskus on! Mutta toivottavasti jotenkin kestävämmin ja enempi maailmaa huomioivasti erilaista. Näin toivon ja uskon.

    VastaaPoista
  2. Juuri näin, vielä pitää jaksaa. Itsekin viihdyn hyvin kotona kissojen kanssa. Onneksi nettikaupat toimivat hyvin oman ja kissojen ruoan ostamiseen. Vaatteitakaan ei tarvitse ostaa, kun käy missään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, elämä on ihanasti rauhoittunut. Ikävä kuitenkin, että pandemian vuoksi.

      Poista
  3. Aivan, nyt pitää jaksaa. Meidän kaikkien!
    Kyllä se normaali-aika sieltä vielä tulee..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miltäköhän tuntuu, jos samaan palaamme?

      Poista
    2. Voi olla, ettei ihan samaan enää palatakkaan. Oikeastaan sitä toivonkin..:)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina.