perjantai 19. helmikuuta 2021

Melkein rokotettu

 Äitini asioilla

Minulla on ollut kaksi päivää lomaa ja olen hoidellut äitini kanssa hänen terveyteensä liittyviä asioita. Ollaan käyty siellä ja täällä ja varattu aikaa ja täytetty papereita. Koronarokotusaikakin saatiin tälle iltapäivälle. Soittaessani tätä koronarokotusaikaa jonotiedotteessa kerrottiin jonossa olevan 178 soittajaa ja vastaajien lukumääräksi kerrottiin kolme. Valitsin takaisinsoittomahdollisuuden. Yllätyin positiivisesti kun takaisinsoitto tapahtui vielä samana päivänä ja rokotusaikakin saatiin seuraavalle päivälle eli tälle päivälle. Se oli päivän viimeinen rokotusaika. Äitini ollessa vuorossa kävi ilmi, että rokotetta ei enää ollut. Jossain oli tehty laskuvirhe, eikä uutta rokotepulloa voitu enää avata, koska äitini oli päivän viimeinen rokotettava. Uusi aika saatiin maanantaille. Ikävää sinänsä, sillä nyt hänelle täytyy järjestää erillinen kyyti. 

7 kommenttia:

  1. Tuollaisissa tapauksissa pitäisi käyttää maalaisjärkeä ja avata se pullo, niistä sai muistaakseni 4-5 annosta ja kahmaista siitä pari ylimääräistä rokotettavaksi, sinut ja vaikka pari muuta terveyskeskuksen tiloista tai vaikka kadulta huikata sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väittivät, että heidän pullostaan tulee 10 annosta! Ja olisivat äitini vuoksi joutuneet avaamaan uuden.

      Poista
  2. No voi ei, miten huono tuuri! Toivottavasti maanantaina kaikki menee hyvin.
    Äitini sai tuon ekan rokotteen pari viikkoa sitten. On huojentavaa tietää, että melko hyvä suoja sairautta vastaan on sitten jo.

    VastaaPoista
  3. No jo on vaikeaa. Turhaan vanhusta juoksutetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, mutta kyllä senkin ymmärtää, ettei voi rokotetta hukata.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina.