Täsmälleen vuosi sitten siirryin etätöihin. Samaan aikaan kuin puoli Suomea ja täällä sitä ollaan edelleen. Aika on kulunut nopeasti, vaikka samalla tuntuu, että vuoden takaisesta ajasta on kulunut ainakin kolme vuotta. Vaikea selittää, mutta kun lähes kaikki pysähtyy, niin ajasta on tullut omituinen, vaikeaselkoinen käsite. Se samalla matelee eteenpäin, mutta silti kuluu nopeasti.
Ergonomia on edelleen mitä sattuu. Pitäisikö jo tänä vuonna hankkia oikean korkuinen työpöytä ja kenties siihen sopiva työtuoli? Entä irtonäyttö ja näppis? Pitäisikö sitä oikeasti oppia jaksottamaan työnsä niin, ettei jokaisin työpäivän jälkeen olisi rättiväsynyt. Viikonloppuisin ei tee mieli avata kotikonetta, kun kaiket päivät on istunut samalla tuolilla saman pöydän ääressä.
Ruokakaupassa käymisestä on tullut kokemus. Siellä näkee ihmisiä kasvotusten eikä vain tietokoneen ruudun välityksellä kokouksissa. Kun joku tulee vastaan ilman maskia, hän näyttää oudolta. Toimistoa lähinnä olevan (entisen) työmaaruokalan parjattu raastepöytä on alkanut kiinnostaa. Tänään ostin kaupasta punakaalia, puolukoita on jo. Ehkä jo huomenna jaksan tehdä puolukkapunakaaliraastetta.
Niin ja tänäänkin satoi lunta.
Vuosi sitten oli kyllä ihmeellinen tilanne....vähän pelottavaltakin tuntui, kun kaikki pysähtyi.
VastaaPoistaNyt on jo tähänkin tottunut..:)
Niin oli. Kaikkeen näköjään tottuu. Kun päätös kotitoimistoille siirtymisestä tuli, jouduin käymään ihan pankissa, ison kauppakeskuksen yhteydessä. Kun tulin liukuportaita ylös parkkihallista, niin ihmiset vyöryivät vastaan hurjien vessapaperisäkkien kanssa. Se oli kyllä näky. Toiset olivat jopa yrittäneet piilottaa niitä takkiensa alle.
Poista..:D
Poista