maanantai 11. lokakuuta 2021

Huhtikuu 2020

 tai lokakuu 2021

Konsertin piti alun perin olla huhtikuussa 2020, mutta se toteutui vasta lokakuussa 2021. Puolitoista vuotta myöhemmin. Totesin konsertin jälkeen ystävälleni, että oikeastaan Juicen musiikki sopiikin kyllä enemmän syksyyn kuin kevääseen. Että siinä mielessä ajankohta oli oikea. 

Oli ihmeellistä ja ihanaa kuunnella elävää musiikkia, istua täpötäydessä konserttisalissa ja olla Helsingin keskustassa sunnuntai iltana kun oli jo pimeää. Kai sitä ihminen kuitenkin taas tottuu, niin tapahtumiin kuin pimeyteenkin. Riku Nieminen oli muuten erinomainen Juicen kappaleiden tulkitsija ja niin toki oli koko muu orkesteri. Muutamat olivat olleet Juicen matkassa jo 70-luvulta lähtien. 



1 kommentti:

  1. Oli varmasti tosi eksoottinen kokemus olla konsertissa täydessä salissa. Niin sitä on tottunut 1,5 vuodessa toisenlaiseen elämään. Outoa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.