torstai 3. lokakuuta 2024

Kaunista, niin kaunista

 Kreetta Järvenpää 

Kävin aikaisemmin viikolla hoitamassa muutaman asian Helsingissä Kauppakeskus Kaaressa. Auton ajoin totuttuun tapaan kattoparkkiin ja sisälle mennessäni huomasin toisen kerroksen Finnfoto galleriassa Kreetta Järvenpään näyttelyn. 

Aikanani olen tutustunut hänen töihinsä paperikauppa Putingin ihanan postikorttivalikoiman kautta ja ihastunut ikihyväksi. Taiteilija sekä kokoaa kukka-asetelmat että kuvaa ne itse. En huomannut, että olisi ollut valokuvauskieltoa, joten nappasin muutaman kuvan. 




Teokset olivat myynnissä ja niitä voi ostaa myös taiteilijan kotisivujen kautta. Instagram-sivut löytyvät myös ja ne löytyvät @kreettakreetta tilin alta. 

Nämä ovat kaikki ihan mielettömän upeita ja todella vaikea ymmärtää, että teoksissa olevat kukat ovat oikeita! Kannattaa poiketa katsomaan näitä töitä, mikäli vain matkanvarrelle osuu. Omat kännykkäräpsyt eivät todellakaan tee oikeutta. 

1 kommentti:

  1. Kreetta Järvenpää on tosiaan ihan huippu! Ihanaa, että hänen kuvistaan on tehty korttejakin, joilla voi ilahduttaa. Tuollainen taideteos olisi kyllä superihana – jos olisi vapaata seinätilaa :-D Ihan ahtaaseen soppeen ei viitsisi mitään noin hienoa pistää.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.