Talviaika

 vai kesäaika?

Olen talviajan vankkumaton kannattaja. Aamuherääminen tuntia aikaisemmin on tuskaa. Viime vuosina olen kuitenkin löytänyt itselleni sopivamman tavan tämän hölmön kellojen siirron suhteen. En nimittäin ajattele asiaa lainkaan. Nousen ylös kun nousen, siirrän muutamat kellot kesäaikaan, enkä sitten ajattele asiaa sen kummemmin. Kyllä sitä ihminen itseään hassummissakin asioissa huijaa, miksei sitten tässä? 

Monen asian summa

Kotoilua

Liekö korona-ajan vaikutusta tai onko syynä maailman tilanne, en tiedä. Niin tai näin, mutta minusta kotoilu on entistäkin houkuttelevampaa. Luulisi, että siihen on jo kyllästynyt, mutta minulle on käynyt ehkä hieman päin vastoin. Keksin kotona koko ajan kaikkea mielekästä puuhaa ja tuntuu, ettei oikein muuta ehtisikään. 

Onneksi kuitenkin joskus. Niin kuin nyt eilen. Kävin tätini 90-vuotispäivillä. Se oli kaikella tavoin ilahduttava käynti ja teki hyvää. 

Surua ja epäuskoa

 ja vielä enemmän surua

On todella epäuskoinen olo. Torstaista, 24. helmikuuta, lähtien on tunneskaala ollut melkoinen. Epäuskoa, surua, suuttumusta, vihaa ja vahvaa myötätuntoa. Myötätuntoa Ukrainaa kohtaan. Sormet hamuavat puhelinta vähän väliä, uutisia on pakko seurata. Samalla ne ahdistavat ja mietin, miten ahdistavalta kaikki tuntuukaan ihmisistä Ukrainassa. Ei oikein voi, eikä osaa sanoa mitään. Voi vain toivoa täysin tarpeettoman sodan loppumista. Maailma tarvitsee rauhaa ja rakkautta. 

Talven tekosia

 Lunta, lunta, lunta

Ennen Valtteri-myrskyä takapihalla näytti varsin kauniilta. 

Sitten tuli Valtteri ja Valtteria seurannut viikonloppu.

En pääse takapihalleni, enkä onnistunut tökkimään enempää lunta tuon puun päältä. Toinen runko on katkennut ja kovasti luulen, että pitäisi sanoa: "Sen pituinen se." 

Näkymä ikkunasta

Pieni muutos

Kun aurinko paistoi ja mieli oli keväisen kevyt, nousin ylös kesken työpäivääni ja näppäimistön näpyttelyä. Otin otteen työpöytäni reunoista ja käänsin sen toisin päin. Vaihtelu virkistää, pienikin vaihtelu. 

Merkillepantava asia on myös se, että valon määrä on lisääntynyt jo huimasti. Valtteri-myrskyn riepotellessa pihapiirin puita ja maisemia, sitä tuskin juuri tällä hetkellä huomaa. Tänäkin vuonna muutama viikko sitten tuli vahva fyysinen tunne siitä, että kiipeäisin pois pimeästä luolasta. Vaikka tunnustaudun vuodenaikaihmiseksi, valo on tärkeä. 

Oopperan kummitus

Välipäivien ohjelmaa

Taas on tukittu yksi aukko sivistyksessä. Joulun välipäivinä kävin ystävän kanssa oopperassa katsomassa Oopperan kummituksen. Vaikka en väitä ymmärtäväni oopperasta mitään, tästä kyllä tykkäsin. 

Muutama teatterilippu kevättalvelle hankittuna. Yksi on jo siirtynytkin. Loppuisikohan tämä korona-kurimus kohta? 

Hyvää uutta vuotta!

 Aattona

Aatto kului kotona kolistellen. Järjestelin kirjapinoja, pyyhin pölyjä. Kun rakettien paukuttelu alkoi laitoin telkkariin lisää ääntä ja tein kaikkia hommia kovasti kolistellen. Virittelin maalaustarvikkeet isolle ruokapöydälle, Areenasta löytyi Iskelmä-Suomi. Kivennäisveden voimin tanssahtelin lauleskellen uuteen vuoteen. 

Tänään ohjelmassa on lisää maalaamista, hieman järjestelyä. Äiti raportoi pihapiirinsä fasaanien olevan tänään todella arkoja. Perinteitä noudattaen kuuntelin presidentin uuden vuoden puheen ja kuten myös hetken uudenvuoden konserttia Wienistä. Kanava vaihtui kun hiihto alkoi. Uuniperunat ja kasvikset ovat uunissa, olo on raukea ja rento, ehkä seuraavaksi sitten lisää Iskelmä-Suomea. 

Lupauksia en ole sen suuremmin tehnyt. Tarkoituksena kuitenkin on tehdä tästä vuodesta edellistä parempi. Olla läsnä, osata nauttia pienistä asioista, aloittaa jotain uutta ja katsoa tulevaan avoimin silmin. 

Hyvää uutta vuotta 2022 kaikille!