Vanhempieni kuusiaita oli kasvanut niin tuuheaksi, että autotallin eteen oli vaikea jo ajaa. Isä antoi ohjeita kuusiaidan leikkuusta vielä sairaalassa ollessaan, minä kerroin miten olin asian ajatellut hoitaa. Isä melkein tikahtui nauruun ja sanoi, ettei sitä nyt noin voi leikata.
Eilen leikkasin aitaa niin kuin olin suunnitellut. Äitini epäili isän katselevan touhujani pilvenreunalta ja nauravan. Me joimme kahvit ja nauroimme ajatukselle.
Itkuhan siinäkin sitten tuli. Tänään on vuorossa jotain muuta. Käynti hautaustoimistossa. Epäilemättä itku tulee tänäänkin.
Tulee vielä monet itkut tilanteessa jos toisessakin. Niinkuin nyt vaikka lukiessa tallaista postausta Ikean kahviossa 😳 Onneksi tulee vielä monet naurutkin!
VastaaPoistaUskon naurun jossain kohdin voittavan. Niin sen täytyy mennä kun on paljon mukavia muistoja.
PoistaOnnea ovat yhteiset muistot ♥
VastaaPoistaNimenomaan. Voimia!
PoistaNiin on ♥ Kiitos!
Poista❤
VastaaPoista♥
PoistaItkuja tulee. Itkettää, kun ajattelen teidän suruanne ja omat menetykset itkettävät ja on ikävä.
VastaaPoistaSitten tulee niin hassuja tilanteita tai ajatuksia, että naurattaa. Sitä on jotenkin shokissa, kun saa viestin menehtymisestä ja hautajaistohinatkin menevät jossain shokissa.
Tiedän tasan tarkkaan mistä kukista äiti tykkäsi ja mitä inhosi mm. haudoilla. Pari kertaa olen naureskellen kukkiiaan kiven edessä katsellut todeten, että kylläs tiät kuka nää on valinnut ( siis isä ), että koita kestää ny vaan ;)
Hurja murhe tuli, kun veimme ennen arkkuun laittoa äidin omat vaatteet hautaustoimistoon. Unohdin housut!
Lempipusero löytyi ja isä valitsi villasukat ( ei parhaimpia, koska hän itse halusi niitä käyttää) ja lempihuivin. Myös oman Sylvi- kissan ja äidilke rakkaan Onnin karvoja ( ja mun hiuskiehkura) pääsivät viimeiselle matkalle. Mutta ne housut! Surin housujen unohtumista, eihän kukaan ilman housuja voi minnekään lähteä.
Isä lohdutteli, ettei se haittaa ja housut olivat eriteltyinä hautajaiskuluissa.
Voimia riittää, kun niitä tarvitaan. Ja onneksi on läheiset, joiden kanssa jakaa itku ja ajatuksett ja nauru.
Olet vahvasti mielessäni ♡
Oli niin lohdullista lukea kuinka isäsi näki veljensä koiran. Ehkä edesmenneet tärkeät ja rakkaat ovat todellakin vastassa ja kaikki on hyvin ♡
Oi mitä muistoja sinulla ♥ Toivottavasti meitäkin ollaan vastassa sitten kun aika tulee.
PoistaMonta kertaa tulee mieleen, että mitähän edesmennyt tästäkin touhusta ajattelee sieltä pilven reunalta katsellessaan. Ensin tulee itku ja kun aikaa kuluu, niin useimmin nauru. Leenan kommenttiin liittyen, mieheni puettiin lempiharrastuksen mukaisiin vaatteisiin ja mukaan menivät myös kuvat Sofista (isin tyttö) ja Olgasta. Hautaustoimistossa käynti on raskasta, mutta hautajaisten jälkeen pääsee tekemään sitä oikeaa surutyötä. Jaksamista teille kaikille.
VastaaPoistaKiitos. Hautaustoimistossa oli rankkaa, mutta eteenpäin mennään.
PoistaSiellä pilven reunalla katsellessaan isäsi oli varmasti ylpeä siitä, että leikkasit sen kuusiaidan, vaikkakin omalla tavallasi.
VastaaPoistaTaisi nauraa jos näki.
PoistaSurua ja ilon ja onnen purskahduksia. Sellaista elämä ilmeisesti on. Sinä, äitisi ja veljesi olette ajatuksissani. Surua on sekin, ettei voi enää jakaa elämän asioita pois lähteneen kanssa. Vaikka toisaalta, kyllä minäkin vielä juttelen äidilleni joskus, vaikka hänen kuolemastaan on jo yhdeksän vuotta.
VastaaPoistaNiin on. Surua ei voi välttää, vaikka elämään lempeää kepeyttä kuinka hakisi.
PoistaItkut helpottavat surua ja kaipausta, samoin kaikki toiminta ja hautajaisjärjestelyt. Oma kokemukseni on, että kaiken touhun ja hautajaisten jälkeen tulee tyhjyys, jonka suru valtaa kokonaan. Siihen on hyvä varautua ja valmistua tukemaan läheistään. Kuusiaidan hoito on taitolaji.
VastaaPoistaKiitos, tämä täytyy pitää mielessä. Nyt kun on touhua, aika täytyy siitä.
Poista