maanantai 21. elokuuta 2017

Erilaisia uutisia

ja Kalamajan puukaupunginosa Tallinnassa

Viime viikolla ollessani Tallinnan päiväristeilyllä sain huonoja uutisia ystäväni isän tilasta ja vajaa tunti myöhemmin hyviä uutisia ystävältäni, joka oli saanut puhtaat paperit leikatun syövän jälkeen.

Vihreäntalon kaktusikkuna. 

Kissa ja kissan koti.

Sittemmin meidät kaikki tavoitti järkyttävä tieto julmasta iskusta Turussa. Myötätuntoni ja kyyneleeni ovat menneet uhreille, uhrien omaisille, kaikille jotka tilanteessa pyrkivät minimoimaan vahingot ja auttoivat uhreja. Valitettavasti ja surullista kyllä, tämä on ollut vain ajan kysymys. Ihmiset voivat huonosti. Kaiken väriset, kokoiset, monesta uskontokunnasta olevat ja erilaisista taustoista tulevat ihmiset. Ihmiset voivat huonosti. 



Uutta ja vanhaa sulassa sovussa.

 Ei ole helppoa rakentaa ystävyyttä, uskoa hyvään ja kauniiseen tulevaisuuteen, jossa kunnioitetaan toisiamme ja suhtaudutaan elämään ja kaikkeen elävään myötätuntoisesti, auttavaisesti ja välittäen. Se on kuitenkin ainoa tie.



Maailmaan luulisi mahtuvan erilaisia ajatuksia, värejä ja sävyjä. Ei niiden tarvitsisi toistensa kanssa riidellä eikä toisiaan millään muotoa loukata.




Tämän postauksen kuvat ovat Kalamajan asuinalueelta Tallinnasta. Siellä kunnostetaan vanhaa kunnioittaen, uudet talot sulautuvat maisemaan ja vasaran pauke on taukoamaton. Kerrassaan ihastuttava paikka.

14 kommenttia:

  1. Kaunis ja kiinnostava paikka. Ja kun loputkin puutalot on kunnostettu, paikasta tulee todellinen helmi.

    Samat tunnelmat täällä. Eilen käytiin Turussa ikään kuin kohtaloa uhmaten ja laskettiin oma kynttilämme kauppatorin kulmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hienoa, että ihastuttavia puutaloja kunnostetaan eikä hävitetä ja rakenneta tilalle uutta.

      Kynttilöille ♥

      Poista
  2. Ahdistavalta tuntuu tuo Turun tapaus. Meidän perheellä oli onni selvitä tilanteesta säikähdyksellä. Keskimmäisen pojan avokki, oli juuri tuolloin menossa äitinsä kanssa syömään Ricoon, torin laidalle. E. sanoi, ettei oikein edes tajunnut, mitä tapahtuu ennen, kuin äitinsä oli sanonut, että jos häneen käy joku kiinni joukse turvaan.
    Onneksi pääsivät molemmat ravintolaan turvaan, saivat soitettua E. isän hakemaan ja ravintola oli tyhjennetty takaovesta. Kyyneleitä on vuodatettu...niin omien pelastuneiden, kuin niiden, jotka eivät olleet yhtä onnekkaita, vuoksi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtuma on varmasti koskettanut teitä ja muita lähistöllä olleita erityisellä tavalla. Ei epäilystäkään siitä, etteikö kyyneleitä ole vuodatettu.

      Poista
  3. Kyllä tuo tapahtuma tuli iskuna kasvoille. Oma rauhallinen, pieni kotikaupunki on yhtäkkiä tällaisen tapahtuman näyttämönä. Elämä kuitenkin jatkuu ja pelko pitää voittaa, vaikka vielä sunnuntainakin kaupungilla oli normaalia hiljaisempaa.
    Itse tulin perjantaina kotiin noin klo 16.30 ja ihmettelin matkalla hälytysajoneuvojen ääniä. Tilannehuone kertoi jotain tapahtuneen, mutta pikku hiljaa asiat selvenivät. Kamalaa oli se, miten somessa lähti leviämään täysin perättömiä "tietoja" ja ihmiset myös jakoivat videoita ja kuvia tapahtumapaikalta. Sitä ei voi ymmärtää.
    - Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ihmisten tarinat, jakamiset ja mielipiteen somessa ovat kyllä aikamoisia.

      Poista

  4. Sofian ja Olgan kommentti sai ajattelemaan tuota somen roolia. Se ei ole ainakaan eduksi seurata tilannetta somen kautta, juuri noiden väärien tietojen, voimakkaiden mielipiteiden sun muun melun takia, josta parhaimmillaankan ei saa juuri mitään apua kenellekään, pahimmillaan siitä menee yöunet tai se aiheuttaa lisää väkivaltaa ja vääristynyttä maailmankuvaa.
    Olipa sinulla uutispäivä tuon reissun aikana. Hyvää ja huonoa.
    Nuo Viron puurakennukset ovat upeita, onneksi niistä joitakuita säästyy! Jokunen aika sitten ne olivat kaikki vain hiljaa lahoamassa pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu, väärät tiedot, voimakkaat mielipiteet ja yleinen melu eivät auta.

      Poista
  5. Viisita sanoja. Koston kierre on huonoin ratkaisu eikä tee kostajasta yhtään parempaa ihmistä kuin terrori-iskun tekijä.
    Tallinnan puutalokanta onnistui sinnittelemään parempiin aikoihin, nyt moni rojuläjä on jo muuttunut kaunottareksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Koston kierre on loputon, eikä kosto ole suloinen.

      Poista
  6. Viisaasti ja kauniisti puhuttu! Voisin puhua monestakin asiasta pitkästi, mutta en puhu. Siteeraan Mohandas Gandhia:

    Silmä silmästä tekee koko maailman sokeaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivallinen sitaatti! Sopii tilanteeseen mitä mainioimmin.

      Poista
  7. Kamala tuo Turun juttu! Ja vielä vissiin hyssytellään asiasta, että "tämä nyt oli vain tällainen kertaluontoinen"...mistä sitä tietää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämästä ei tiedä, ei koskaan. En osaa sanoa onko asiaa hyssytelty vai ei, mutta asialinja on tässä hyvä pitää.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina.