torstai 15. elokuuta 2019

Fotografiska

Tallinnassa

Kesälomallani kävin myös ystäväni kanssa tutustumassa Tallinnassa avattuun Fotografiskaan. Tukholmassahan tämä ihanuus on ollut jo pidempään ja minäkin olen pistäytynyt siellä, tosin vain kaupassa ja yläkerran ihastuttavassa ravintolassa lounaalla.

Tallinnan Fotografiskaan käveli laivalta noin puolessa tunnissa. Itse museo oli viehättävä ja moderni, kattoterassi kutsui kuumana päivänä virvoittaville juomille pienen tuulenvireen vilvotellessa sopivasti.

Näyttelyistä suurimman vaikutuksen teki ehdottomasti Jimmy Nelson sekä ikisuosikkini Pentti Sammallahti.











Tuliaisiksi kotiin ostin kaksi purkkia toffeita (purkin takia) ja inkiväärisiirappia. Jälkimmäinen olikin mitä mainioin ostos ja sitä on lorautettu voisilmää korvaamaan kaurapuuroon.

Fotografiskaan Tallinnaan täytyy päästä toisekin, joten sinne tulevia näyttelyitä täytyy ehdottomasti seurata. Tukholman museossakin olisi kiva käydä, mutta ne risteilyt kyllä jo vähän puuduttavat.

4 kommenttia:

  1. Onpa ihana kattoterassi! Tuolla viihtyisi pidemmälläkin lomalla, siis jos museoon saisi majoittautua.

    VastaaPoista
  2. KIITOS VINKISTÄ! viikonpäästä Tallinnaan.

    VastaaPoista
  3. Tukholmaan lentää huiskis vaan. Jos ikinä enää matkustaisin, en missään tapauksessa laivalla.

    VastaaPoista
  4. Tallina on lähellä, niin siellä piipahtaa tuosta vain. Tai eihän se meitä Lounis-Suomalaisia lähellä ole, mutta matka taittuu nopeaan.::)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.