tiistai 28. huhtikuuta 2020

Koti aivan sekaisin

sekasorron vallassa

Eilen se alkoi. Piti lähteä pyöräretkelle ystäväni kanssa juomaan termarikahveja Pitkäkosken rantaan. Lähdettiinkin ja minä tapojeni vastaisesti myöhässä (ja kaiken lisäksi eksyin, mutta ei nyt puhuta siitä). Reppu oli hukassa, hanskat oli hukassa ja pyöräilykypärääkään ei meinannut millään löytyä.





Metsässä oli jo vihreää, linnut lauloivat ja aurinko paistoi kauniisti. Väkeä oli liikkeellä runsaasti, maanantaiksi hämmästyttävät paljon. Kotiin päästyäni huomasin, ettei pyöräilykypärä enää mahdukaan kaappiin josta sen otin ja siitä se sitten lähti.

Ensin siivosin eteisen kaappia, sitten siirryin lipastoon, kirjaston laatikoihin, tänään homma jatkui keittiön laatikoihin. Pyöräilykypärä ei edelleenkään mahdu kaappiin, eteisen, kirjaston ja keittiön lattioilla on läjiä. Mikä menee kierrätykseen, mikä pitää silputa, mikä menee paperinkeräykseen ja mikä minnekin.

Täällä on kertakaikkinen sekasorto. Ja kaikki sai alkunsa siitä, että pyöräilykypärä ei mahtunut kaappiin. Onneksi tiedän, muillakin nämä hommat tuppaavat leviämään käsistä. Onneksi on talviloma.

2 kommenttia:

  1. Täällä jatkuva sekasorto... mutta joo, tosi hyvää tekee välillä "vahingossa" aloittaa ns. siivous! Tsemppiä! :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.