Nyt kun kotona on kissanpennut (kts. Naukulan Kerho -blogi), niin tuntuu siltä, että minulla on kamera kädessäni koko ajan. Tuntuu, että jokainen hetki tulee taltioida eikä sitä täydellistä otosta saa koskaan.
Edellisvuoden nappiotos tuli Roihuvuoren kirsikkapuistosta. Tänä vuonna, luulen minä, että paras kuva tuli ollessani neuvottalupuhelussa tässä työhuoneessani, kamera onneksi vieressä. Takapihan vaahterassa istui mustarastas, kamerassani oli pidempi putki ja parvekelasit onneksi pesty.
Joku näissä kuvissa minua viehättää. Ensin ajattelin, että lempikuvani on tuo keskimmäinen mutta nyt taidan pitää eniten ensimmäisestä.
Eilen vietin päivääni kuvaamalla Lauttasaaressa Isokaaren omena- ja kirsikkapuita. Loisto-otosta ei syntynyt, lieneekö syy sen, että piti samalla päivittää kuulumiset. Näin korona-aikana kun ihmisiä tapaa harvemmin, tuntuu että sanat suorastaan ryöpsähtävät suusta. Eivätkä ne teams, skype yms kokoukset työpäivän aikana ole yhtään sama juttu kuin se, että istuu ystävän kanssa saman pöydän äärelle tai vaikkapa K-kaupan takapihan kiviaidalle jäätölöä syömään.
On hienot kuvat mustarastaasta!
VastaaPoistaHienot kuvat! Tuo ensimmäinen viehättää minua eniten. Ikään kuin mustarastas ajattelisi, että ”hei, mitä tuolla tapahtuu?”.
VastaaPoista