maanantai 28. kesäkuuta 2021

Ilja Repin

Ateneumissa

Kuten moni muukin, niin minäkin. Yhdessä ystävien kanssa kävimme jo tovi sitten katsomassa Ateneumissa Ilja Repinin näyttelyn. Näyttely on avoinna 29.8. joten vielä ehtii. Ei tosin kannata jättää viime tippaan. Vaikka rajoituksia on (toistaiseksi ainakin) höllennetty, etukäteislippua suositellaan. Mekin sellaiset hankimme ja pääsimme sisään sujuvasti. Kaiken lisäksi oli mukavaa päästä tutkimaan teoksia läheltä kun väkimäärää oli näyttelyssä rajoitettu. 






Leo Tolstoi


Kerrassaan vaikuttava näyttely. Hämmästyttävän valokuvamaisia maalauksia, erilaisia tiloja ja tunnelmia. Onneksi kotoa löytyi kirja Repinin Retretin näyttelystä vuodelta 1995, niin pääsee vielä kotonakin ihastelemaan. Toki aidot työt ovat aina upeampia ja vaikka kirja olisi kuinka hieno, se on vain varjo itse töistä. 

PS. Vaikka kuinka mietin en muista käyneeni Retretissä Repiniä katsomassa ja mietin miksi minulla tämä kirja on. Lisääntyvätkö kirjat oikeasti hyllyssäni itsekseen? 

2 kommenttia:

  1. Olispa mukavaa, jos kirjat lisääntyisivät itsekseen. :)
    Ai että, varmasti hieno näyttely. Pahuksen korona, kun on estänyt tämmöiset nautinnot.

    VastaaPoista
  2. Oli todella hieno ja koronajärjestelyt toimivat heillä mainiosti.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.