tiistai 28. joulukuuta 2021

Hiljaa hissukseen

 tietokonetta vältellen

Joulu tuli ja meni. Yksi ylimääräinen vapaapäiväkin. Kun istuu päivittäin tällä samalla jakkaralla saman pöydän ääressä, ei omaa kotikonetta ole juuri jaksanut avata. Se on tuntunut hyvältä ja oikealta tähän kohtaan. 


Valokuvaus on jäänyt vähemmälle. Epäilen innon nousevan taas helmikuussa, silloin kun päivän huomaa jo selvästi pidentyneen. Aattona kävelin hetken äitini pihalla. Oli kaunista, kirkasta ja kylmää ja monenlaista kulkijaa. 






Vuosi vetää nyt viimeisiään ja viimeinen toive tälle vuodelle meillä olisi. Ei uuden vuoden raketteja, kiitos. 


2 kommenttia:

  1. Äidilläsi on suosittu piha! Ihanan näköistä, todellakin kaunis sää. Pimeys ei juuri innosta kuvaamaan, mutta näissä kuvissasi on kyllä ihanasti valoa.
    Meillä on sama toive.

    VastaaPoista
  2. Kyllä on ollut trafiikkia jäljistä päätellen.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.