Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nuuksio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nuuksio. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Maisemia

Nuuksion kansallispuisto

Eilen ulkoiltiin ystävien kanssa Nuuksion kansallispuistossa. Valitsimme reitiksi Punarinnankierroksen, jonka pituus oli 2 km ja ainakin Metsähallituksen sivujen mukaan sopii aloittelijoille. Minulle tuo sopi mainiosti ja nosti jopa hien pintaan. Toki reitin kokonaismatka oli hieman pidempi kun poikkesimme käymään nuotiopaikalla maisemia ihailemassa ja nauttimassa kunnon retkeilijöiden tapaan eväät. Pullakahvit.






Oli upea päivä ja vasta kuin vatsa oli ravittu maukkaalla lihapadalla, repesi taivas. Vettä tulikin sitten lyhyessä ajassa paljon. En edes tiedä kuinka paljon, koska kesällä hankkimani vesimittari täyttyi piripintaan.

lauantai 29. syyskuuta 2012

Inhokki

jo lapsesta asti

Ennen kouluikää olin mummolla hoidossa. Mummo asusteli kätevästi naapurissa rintamamiestalossa. Siellä oli mukavaa olla serkkuni kanssa. Ainoastaan yksi asia oli ikävää. Jos oli ukkonen, menimme talon pohjakerroksessa olevaan kellariin turvaan. Ukkosta en pelkää, mutta lukkeihin siellä tuli kammo.

Näin syksyisin talon seinä on niitä täynnä ja minua puistattaa. Lisäksi olen tänään pohdiskellut moisten sukupuolielämää. Kuvasta ehkä selviää miksi.


Ystäville kaunis kiitos ihanasta päivästä naurun, ulkoilun ja hyvä ruuan parissa. Huomenna ehkä kuvia Nuuksiosta muillekin nautittavaksi!

Hyvää juhannusta

 Kuvien muodossa