Manserock

 Vapriikissa, Tampereella

Samaisella Tampereen reissulla oli hyvä katsastaa myös Vapriikin näyttelyt. Niistä yksi on joulukuun 2026 loppuun asti oleva Manserock-näyttely. Näyttely oli mielenkiintoinen ja siellä olisi saanut aikaa kulumaan vaikka ja kuinka. Tällaiselle 1960-luvun lapselle siellä tuli hyvin nostalginen tunnelma. Näyttelyssä oli mahdollisuus katsoa tallenteita, levynkansia ja vaikka mitä. 

Aika pro keikkajuliste.

Huom! Rockmusiikin esittäminen on tuonut häiriöalttista yleisöä ja
Dallasin Bobby heräsi henkiin. Tämä vuodelta 1987.
Huoh.  

Ei niin hyperrealistinen Juice, mutta hyvinkin tunnistettava. 

Tätä näyttelyä varten kannattaa varata aikaa, jos haluaa katsoa tallenteita, sillä niitä riittää. Tämä voisi kyllä mielestäni olla jopa pysyväisnäyttely, jos ei Vapriikissa niin sitten jossain muualla Tampereella.

Hyper - Tampereen taidemuseossa 29.9. asti!

Päiväretkellä

Olin eilen päiväretkellä Tampereella. Ystävä vakuutti, että olisi nähtävä Hyper-näyttely Tampereen taidemuseossa ja oikeassa oli. Häikäiseviä töitä. Muutaman valokuvankin nappasin näyttelystä. Tarjolla oli myös näyttelystä kertova kirja, mutta siihen houkutukseen en langennut. 

Ihailimme ihon poimuja, kynsiä ja sänkiä. Uskomattoman luonnollisen näköisiä teoksia. Osa ihmisen kokoisina, osa pienempinä ja osa suurempina. 

Koska näyttely on sulkeutumassa 29.9. nyt olisi jo kiire, jos tämän hyperrealistisen näyttelyn haluaisi kokea. Jos kiinnostaa, suuntaa siis Tampereelle. 

Niin, siitä matosta

Pepiltä

Se oli vasta helmikuuta, kun ajelin Tampereelle hakemaan ostamaani mattoa. Lupasin ottaa kuvia miltä olohuoneessa nyt näyttää. Tähän sitten sopisi liuta niitä vanhoja sananlaskuja, kuten parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja olikohan niitä muitakin?

Tässäkin kuvassa vilahtaa vasemmalla Sulo-kissan häntä, lampunvarjostin on vinossa ja taitaa olla itse kuvakin. Vaan mattoa minä rakastan. Päivä päivältä enemmän. Ihan nappi ostos! Kissankarvatkin lähtevät siitä erinomaisesti.

Tampereelle

ja takaisin

Minä ajelin eilen Tampereelle ja takaisin. Kaivettuani auton lumen alta, laitoin navigaattorin päälle ja lähdin matkaan. Oikealle, oikealle, oikealle ja 200 kilometriä suoraa matkaa. Siinäpä ne neuvot. Perille pääsin sopivasti ajoissa ja päivä sujui mukavissa merkeissä kiitos Pepin.

Maukasta keittoa nauttiessani taisin miettiä ääneen imuroivani ja peseväni lattian ennen kuin uutta mattoa lattialle mallaisin ja taisin myös saman keittolautasen äärellä todeta, että ehkä sitten vaan laitan sen siihen heti kuitenkin ja unohdan kaiken muun. Niin kävi.

Matto on lattialla ja olen siihen erittäin rakastunut. Niin myös perheen muut jäsenet. Lisää kuvia matosta ja olohuoneesta myöhemmin. Ensin täytyy vähän järkkäillä.