sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Onnea isälle

Onnea, onnea

Minä kävin tänään onnittelemassa isääni. Siellä sitä jo istuttiin jalat pesuvadissa likoamassa kun saavuin paikalle antamaan jalkahoitoa. Päivä jatkui yhteisellä lounaalla ja kakkukahveilla.


Kuvassa isäni ja minä syyskuussa 1967 silloisella kotipihallamme Porvoossa. Vanhempani asuvat nykyään kyseisen pihan naapurissa 1970-luvun alussa rakentamassaan omakotitalossa. Tällä tontilla asustelee nykyään isäni sisko sekä hänen tyttärensä, minun serkkuni. 

10 kommenttia:

  1. Ihanaa, sinulla on oikea sukusija, vähän niin kuin perinteinen karjalaiskylä, serkut siinä naapureina. Minulla ei, kun perheeni isovanhempanikin asuivat kaupungissa kerrostaloissa, niinpä tuo kuulostaa jotenkin kovin romanttiselta ja kivalta. Toki naapurina sukulainen, jonka kanssa ei tulisi toimeen, olisi vielä hankalampi kuin kuka tahansa muu naapuri, jonka kanssa ei tulisi toimeen.
    Isäsi näyttää kuvassa ihan filmitähdeltä <3 Tulee mieleen Marlon Brando, hoikempi versio.

    VastaaPoista
  2. Ihana kuva! Saila on oikeassa, isäsi näyttä filmitähdeltä :)

    VastaaPoista
  3. Ihana kuva :) - lämmintunnelmainen! :)

    VastaaPoista
  4. Komea ja nuori isä ja söpö pieni tyttö. Sinulla taitaa olla kädessä porkkana.

    VastaaPoista
  5. Saila: Onneksi tulen hyvin toimeen tätini ja serkun kanssa! Pakko oli soittaa isälleni ja kertoa. Nauratti kovasti!

    AnnaS: Tästä toisesta filmitähtikommentista en sitten raportoinutkaan. Ettei nyt ihan nouse hattuun!

    Sirpa ja Kollo: Minustakin kuvassa on lämmin tunnelma!

    Paula: Isä on ollut tuolloin 33 v. Eli ei ihan mikään nuori poika enää, vaikka minunkin silmissäni näyttää niin kovin nuorelta ja minulla on kädessäni porkkana. Ilmankos hymyilen!

    VastaaPoista
  6. Voi elämä kuinka I-H-A-N-A!!!

    <3

    Ja huh kuinka komea isukki. Ja kertakaikkisen suloinen pimu sylkyssä... :)

    Kiitos että jaoit tämän kuvamuiston. Liikuttava...

    VastaaPoista
  7. Milla: Eikö olekin ihana kuva? :)

    VastaaPoista
  8. Komppaan edellisiä, komea mies kuvassa.

    VastaaPoista
  9. Ihana kuva kertakaikkiaan. Kivaa, että sinulla on noin paljon sukua samoissa maisemissa :)
    Minä menetin oman isäni juuri samoihin aikoihin, syyskuussa 1967.Oi, siitä on niin kauan.

    VastaaPoista
  10. Cheri: Kiitos isäni puolesta!

    Snabelbacka: ♥

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.