Raivausta

ja löytöjä

Minulla on kaikenlaisia arkistoja kaapit täynnä. Vaikka olenkin raivannut ja siivonnut, vielä riittää tekemistä. Toisia laatikoita olen vain siirtänyt paikasta toiseen muuttojen yhteydessä, enkä ole niiden sisältöihin sen paremmin tutustunut. Tänään päätin tehdä poikkeuksen.

Toisia löytöjäni ihmettelen ja toisista ilahdun. Niin kuin nyt tästä Porvoon Tarmon koripallokausikortista kaudelta 1976 - 1977. Otteluiden aikana minut löysi C-katsomosta, toiselta riviltä, paikalta numero 51. Aikamoinen investointi tuo 100 markkaa maksanut kausikortti. Ilmankos olen sen jo noin kymmenen vuotiaana ymmärtänyt säilöä kirjeenvaihtoystävieni kirjeiden joukkoon.

Homma jatkuu ja työsarkaa on edessä.

Valokuvia

Laatikollinen valokuvia cd:llä

Kovin hitaasti etenee tämä järjestely, kun löydän aina jotain mielenkiintoista tutkittavaa. Kuten esimerkiksi laatikollinen valokuvia cd-levyillä. Onneksi näitä on vielä mahdollista lukea läppärilläni.

Lyhyen katsauksen jälkeen voi todeta, että osa näistä on jo netin kuvapalvelussa, osa ei. Olisi tässäkin sitten pieni urakka. Muutamia muistoja tännekin laitoin talteen, vaikka kuka sitäkään tietää kuinka kauan näitä blogipalveluja ylläpidetään.

Innostuessani en millään malttaisi edes syödä. Kun jääkaapissa ei ollut mitään valmista, oli pikaruuan vuoro. Spagetit kiehumaan ja jauhelihakastike työn alle. Kastikkeeseen jauhelihaa, tomaattisosetölkki, maustamattoman tuorejuuston jämät, suolaa, mustapippuria sekä tuoretta basilikaa. Kyllä maistui hyvälle. Toki asiaan saattoi vaikuttaa se, etten ollut syönyt mitään aamiaisen jälkeen ja kello lähenteli jo neljää viittä.

Raivaustyöt jatkuvat. Tämä on puhdistavaa!

PS: Eilen olen kyllä tehnyt muutakin. Reilun 9 km lenkin ystävän kanssa. Nyt ovat pikkuvarpaat isoilla rakoilla ja lihakset varsin jäykät.

Valokuvahaaste

Uudelleen

Viikonloppuna vastasin Cherin lähettämään haasteeseen ja nyt haasteen lähetti minulle Pirkko! Kiitos Pirkko, tämä on tosi kiva haaste.

Moni meistä bloggaa anonyyminä, eikä halua laittaa esim. omaa kuvaansa sivulleen. Olisi kuitenkin mukava nähdä, minkä näköistä porukkaa me olemme. Esittele itsesi yhdellä tai useammalla lapsuuden kuvallasi. Harvalla on lapsuuskuvia tiedostoissaan, mutta vanhan valokuvan saa helposti sähköisesti julkaistavaan muotoon ottamalla siitä kuvan digikameralla (tai skannaamalla kuvan). Nyt selaamaan valokuva-albumeita! Laita haaste kiertämään jakamalla saamasi haaste kahdelle tai useammalle bloggaajalle. 

Viimeksi esittelin hymytyttö puolta, mutta kyllä minä joskus myös vakavoiduin.

Kesällä 1969, taustalla äitini joka odotti pikkuveljeäni. 

Tätä kovaa likkaa ei leijona pelottanut yhtään. Ei varmasti. 

Muistan kuinka minua luultiin pojaksi ja se otti päähän. 

Nyt näitä kuvia katsellessani en kyllä ihmettele sitä yhtään! 

Tässä sitten pelottikin ja paljon. 

Piti saada äiti mukaan kuvaan! 

Lähetän tämän haasteen eteenpäin Paulalle ja Zepalle! 

Napatkaahan kiinni. 

Lapsuuskuvia

Haaste Cheriltä, Autuaasta olosta! 

Sain haasteen Cheriltä, siinä velvoitetaan julkaisemaan kuvia lapsuudesta. Hauska haaste! Kiitos, että kutsuit mukaan. Osa kuvista on näpätty puhelimella valokuva-albumistani. Laadukkaita näistä otoksista ei tullut, mutta toivottavasti saavat silti hymyn huulille!

Olen 7 kk vanha, oli isäni kirjoittanut, ja jatkoi äidin olevan vähän enemmän. 

Pilkettä silmissä. Uuden oppiminen nyt vain on niin hauskaa. 

Huippumalli. 

Minä ja veljeni.
Julkaistu aikaisemmin täällä, mutta pakko oli laittaa uudelleen kun tykkään tunnelmasta.

Olen ollut hymyilevä lapsi, eikä se hymy vieläkään ole minnekään karannut. 

Toivoisin, että tähän haasteeseen lähtisi mukaan moni! 

Minä

Linnanmäellä

Joskus, aika kauan sitten, Linnanmäellä oli silhuettitaiteilija Eero Manninen, joka leikkasi ihmisten profiileja ja kuvia paperista. Minäkin kävin siellä ikuistettavana. Tämä työ on uskoakseni tehty 80-luvun puolella. Tai sitten ihan 90-luvun alussa. En muista. 

Olipa hauska löytää tämä. Täytyy laittaa se nyt jonnekin esille. 

Ihme ja kumma

Vanha valokuva

Muistan kun lapsena katselin tätä valokuvaa enkä voinut ymmärtää kenen jalat näkyvät kuvassa isäni hartioilla. Jos isäni kerran roikottaa minua käsistä, on minun jalkojeni oltava isän selän takana. Kenen jalat ovat edessä? Siinäpä vasta pulma. 

Kuva joululta 1968.

Minä olen reilut 2 v.

Sittemmin asia on selvinnyt. 

Onnea isälle

Onnea, onnea

Minä kävin tänään onnittelemassa isääni. Siellä sitä jo istuttiin jalat pesuvadissa likoamassa kun saavuin paikalle antamaan jalkahoitoa. Päivä jatkui yhteisellä lounaalla ja kakkukahveilla.

Kuvassa isäni ja minä syyskuussa 1967 silloisella kotipihallamme Porvoossa. Vanhempani asuvat nykyään kyseisen pihan naapurissa 1970-luvun alussa rakentamassaan omakotitalossa. Tällä tontilla asustelee nykyään isäni sisko sekä hänen tyttärensä, minun serkkuni. 

Vuodelta 1989

Postikortti veljeltäni

Minä löysin kortin veljeltäni. Se oli päivätty 20.2.1989 ja kuului näin: 

"Terveisiä täältä intistä. Täällä menee lujaa (jos nyt intissä voi hyvin mennä?). T. veli. 

PS: Meillä oli tänään ammunnat ja osuin jopa tauluun (jopa omaan)" 

Olipa tämä hauska löytö! 

Säilytetty

vuosia

Minä jatkan siivousta kotonani ja nyt ovat vuorossa paperikasat. Niitä löytyy pienistä laatikoista, joita tuntuu löytyvän vähän sieltä ja täältä. Yhdestä laatikosta löytyi moniste, jossa seuraava teksti:

"Eräänä päivänä iäkäs, arvostetun ENA:n (Clooege for senior civil servants) professori pyydettiin pitämään luento tehokkaasta ajankäytöstä noin 15 hengen ryhmälle, joka koostui suurten Pohjois-Amerikkalaisten yritysten johtajista. Tämä luento oli vain yksi osa päivän tiiviistä ohjelmasta ja professorilla oli vain tunti käytettävänään. 

Seisoen tuon nk eliittiryhmän edessä tarkastellen jokaista osaanottajaa, professori sanoi: "Teemme pienen testin." 

Hän otti pöydän alta hyvin suuren lasipurkin, jonka asetti eteensä pöydälle. Sitten hän kaivoi esiin tusinan verran tennispallon kokoisia kiviä, jotka hän laittoi purkkiin yksitellen. Kun purkki oli täynnä, eikä sinne olisi voinut lisätä enää yhtään kiveä, professori katsoi oppilaitaan ja kysyi: "Onko purkki nyt täynnä?" 

Ryhmä vastasi melkein yhteen ääneen: "Kyllä." Odotettuaan muutaman sekunnin, professori kysyi: "Oletteko varmoja?" Jonka sanottuaan hän kumartui uudestaan nostaakseen pöydän alta pienemmän purkin, joka oli täynnä soraa. Hän kaatoi soran varovasti kivien päälle ravistellen hiukan suurta purkkia, jolloin sora valui kivien lomaan, aina purkin pohjalle asti. 

Sitten professori kysyi jälleen: "Onko purkki nyt täynnä?" 

Hänen älykkäät kuuntelijansa alkoivat ymmärtää leikin juonen. Yksi heistä vastasi: "Luultavastikaan ei." 

"Hyvä", sanoi professori kumartuen nostamaan pöydän alta pikkuruisen rasian täynnä hiekkaa. Hän kaatoi hiekan suureen purkkiin, jolloin hiekka valui suurempien kivien ja soran jättämiin rakosiin. 

Taas kerran hän kysyi: "Onko purkki nyt täynnä?" Tällä kerralla kuuntelijakunta vastasi epäröimättä: "Ei!"

"Hyvä", sanoi professori. Ja kuten kaikki osasivatkin odottaa, professori otti kannullisen vettä, jolla hän täytti suuren purkin ääriään myöten. Sitten hän katsoi kuulijaryhmää ja kysyi: "Mikä on totuus, jonka tämä testi meille opettaa?" 

Kaikista rohkein kuulijoista vastasi: "Se osoittaa meille, miten silloinkin, kun kalenterimme on täpösen täynnä, voimme aina lisätä sinne vielä yhden tapaamisen tai kokouksen." 

"Ei", sanoi professori. "Se ei ole vastaus, jota etsin. Totuus, jonka opimme on seuraava: jos emme laita ensin suuria kiviä purkkiin, emme saisi niitä kaikkia sinne enää lainkaan." 

Salissa vallitsi täydellinen hiljaisuus kaikkien miettiessä asiaa. Ja professori jatkoi: "Mitkä ovat näitä suuria kiviä teidän elämässänne? Onko se terveys? Perhe? Ystävät? Unelmien toteuttaminen? Tehdä sitä mistä pitää? Opiskella? Rentoutua? Tai jotain ihan muuta? 

Täytyy vain muistaa laittaa nämä kivet ensimmäisinä elämänsä purkkiin. Muuten saatamme epäonnistua kaikessa. Jos laitamme tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi toisarvoiset pikkuasiat (soraa ja hiekkaa), täytämme elämämme pelkillä sivuseikoilla, ei meille jää enää aikaa todella tärkeille asioille. 

Älkää siis unohtako kysyä itseltänne toisinaan, mitkä ovat teidän elämänne suuret kivet. Ja laittakaa ne sitten ensin purkkiinne." 

Professori heilautti hymyillen kättään kuulijoilleen ja poistui salista."

Ei sitten muuta kuin miettimään. 

Ero

Vuosien välillä

Kun on sellainen tunne, ettei tästä keväästä meinaa oikein mitään tulla oli pakko käydä kaivelemassa vanhoja kuva-arkistoja.

Tänään 6.4.2013:

Sama paikka vuosi sitten 6.4.2012:

Lähes kaksi vuotta sitten 7.4.2011:

Jätänpä sitten tämän katselmuksen tähän, sillä vuosina 2010 ja 2009 oli jo niin paljon enemmän kevät näihin aikoihin. Huoh.