keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Valmistautumista

pääsiäiseen

Tiput ovat löytäneet paikkansa, Helmi-kissalle on hankittu ruokaa ja minulle myös. Ruokalista perjantain Downton Abbey -maratoonille on selvillä. Voin siis hyvillä mielin vastata Metsäkukkia-blogin minulle lähettämään haasteeseen. 




Ensin 11 asiaa minusta: 
  1. Etsin aktiivisesti töitä
  2. Haluan päästä takaisin työelämän pyörteisiin, haasteisiin, oppia uutta ja käyttää hyödykseni jo oppimiani asioita
  3. Valokuvaaminen saa minut hyvälle tuulelle
  4. Kuvaan mielelläni kissoja, koiria, muita eläimiä ja lapsia ja aikuisia, jotka eivät pistä pahakseen olla kuvissa
  5. Haaveilen lähteväni pääsiäispyhinä kuvaamaan Helsinkiä
  6. Olen sosiaalinen ja pidän ihmisistä
  7. Osaan olla yksin
  8. Mitä enemmän luen, sitä enemmän haluaisin lukea, mietin kuinka paljon maailmassa on kirjoja, jotka haluaisin lukea
  9. Ostan liian paljon kirjoja
  10. En ole vielä koskaan ostanut eKirjaa
  11. Luen joka ilta ennen kuin ryhdyn nukkumaan
Sitten vastaan Minna-Liisan minulle esittämiin kysymyksiin: 

1. Minä, mä, mää, mie vai jotakin muuta? Yleensä minä, mutta joskus myös mä. 
2. Syreeni vai sireeni? Syreeni. 
3. Vasta vai vihta? Vihta. 
4. Kertoisitko vitsin? En. En muista yhtään! 
5. Mikä oli ensimmäinen elokuvateatterissa näkemäsi elokuva? En kyllä muista! 
6. Mikä on lempi kukkasi? Aika vaikea kysymys. En osaa sanoa selkeästi yhtä. Pidän kovasti esimerkiksi pioneista. 
7. Entä suosikki puusi? Vaahtera. 
8. Mistä aloitat sanomalehden lukemisen? Alusta. 
9. Mikä oli lapsuutesi toiveammatti? Minulla ei koskaan ollut selkeää toiveammattia. 
10. Maa, vesi vai ilma? Maa. 
11. Paras tapasi? Teen asiat loppuun asti. 

En lähetä tätä 11+11+11 haastetta eteenpäin, sen voivat halukkaat täältä napata. Kysymykseni ovat: 
  1. Mikä on paras vuodenaika?
  2. Miksi?
  3. Kenet julkisuuden henkilön haluaisit tavata?
  4. Miksi?
  5. Mikä on paras vuorokauden aika? 
  6. Miksi? 
  7. Koska olet parhaimmillasi? 
  8. Mikä saa sinut iloiseksi? 
  9. Mikä vihastuttaa? 
  10. Mistä haaveilet? 
  11. Mikä estää sinua toteuttamasta haavettasi? 
Siinä kaikki tällä kerralla, toivottavasti joku nappaa kysymykseni ja lähtee mukaan haasteeseen! 

7 kommenttia:

  1. Valokuvaaminen on minustakin oikein mukavaa, vaikken mikään mestari siinä lajissa olekaan. Haluaisin oppia kuvaamaan paremmin ja harjoittelen kyllä ahkerasti :)

    Millainen kamera sinulla muuten on?

    VastaaPoista
  2. Valokuvaaminen onkin sellainen taito, että siinä kehittyy koko ajan eikä koskaan voi olla täydellinen. Kamerani on Canonin EOS 600D järjestelmäkamera.

    VastaaPoista
  3. Minäkin toivon että saisit töitä :)
    Ja saatanpa tarttua haasteeseen kunhan tuo viiden päivän arkihaaste on ohi....jos vaikka silloin olisin jo Lillan illoissa mietiskelemässä vastauksia - siihen asti mennään aika haipakkaa :D

    VastaaPoista
  4. Toivon hartaasti, että löytäisit sopivan ja mieleisen työn. Vai on taas maraton tiedossa, hauskoja hetkiä!

    VastaaPoista
  5. Myrsky ja Minna: Niin! Sitä toivon minäkin :)

    Pepi: Malttaako siellä Lillassa tällaisia mietiskellä? :)

    Cheri: Maratooni tulossa, en vain vielä tiedä mistä kaudesta aloitamme!

    VastaaPoista
  6. Katsellaan :)
    Jos siis niitä iltoja siellä tarkenen viettää....telkkaria siellä ei ole, joten ei sitä tiedä...tosin täällä kotonakin on ihan helevetin kylmä, patterit kylmänä!! Ihan sama vaikka olis Lillassa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.