lauantai 2. toukokuuta 2015

Ihana vappu

hyvässä seurassa

Vappu tuli ja meni. Ihania ihmisiä, hauskoja tarinoita, ruokaa, juomaa, väritystehtävä ja Eikka-kuikan lakitus. Ihan kuin olisi ollut pienellä matkalla. 










Eikka-kuikka on talon emännän, alkuperä lienee jostain 1900-luvun alkupuolelta. Vappuna Eikka saa lakin ennen Mantaa, siis noin 17.45. Lakituksesta on perinteisesti huolehtinut perheen poika, mutta koska vappuriennot veivät tämän nuoren miehen muualle, lankesi kunnia nuorimmalle juhlijalle jo toista vuotta peräjälkeen.

Toiset vieraat tuovat piirakan ja kalan isännän savustettavaksi, minä teen perunasalaatin, toiset tuovat naposteltavaa, yksi suolaisia muffineja. Isännän äiti tekee munkit. Hyvät juhlat, hyvässä seurassa. Voisiko sitä vapulta enempää toivoa. Eikä edes satanut.

12 kommenttia:

  1. Näyttää ja kuulostaa ihanalta! Eikka-kuikka hukkuu lakin alle :-D
    Itse nautin kaikkein eniten lähes ihmisettömästä vapusta, ihana oma puutarhapäivä kaikessa rauhassa lakki päässä. Mahtavuuden huippu. Ihanaa, jos kaikki pääsivät nauttimaan vapusta tyylillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se olla pitääkin, jokaiselle jotakin ja juuri niin kuin itse haluaa.

      Poista
  2. Hyvältä näyttää ja varmaan myös maistui, vappu siis vietetty mukavassa seurassa.
    Me olemme täällä kaupungissa ja vappu meni melkein hiljaisuuden retriittiä viettäessä, tänä vuonna siis näin.
    Mutta kyllä vappu on ilon ja yhdessäolon juhla ja sitä pitää juhlistaa tavalla tai toisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikelle on aikansa. Joskus kaipaa rauhaa ja joskus ystävien seuraa.

      Poista
  3. Kivalta kuulostaa vappusi. Meillä aatto meni rauhassa ja vappupäivä ystävien seurassa hyvin rennosti täällä remontinkeskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin jännä juttu se teidän remontti! Esittelethän kun on valmistunut?

      Poista
  4. Hyvä seura ja hyvä ruoka ovat onnistuneen juhlan perusraaka-aineet :)

    VastaaPoista
  5. Mukavalta kuulostaa tuollainen vappu! Hauska tuo Eikka, vähän on suurenpuoleinen lakki :-D Ja aijai miten herkulliset syötävät!

    Meilläkin oli kyllä mukava vappu, se vietettiin kotioloissa kokoonpanossa minä ja kissat. Ainoa miinus oli, että munkkeja ei ollut (paitsi luettavana olevan kirjan luostarissa, mutta niitä ei tässä tapauksessa lasketa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikalla on kieltämättä aika iso hattu! Mutta ei pistä pahakseen.

      Poista
  6. Kylläpä vappusi kuullostaa mukavalle. Toi kuikan lakitus sai hymyilemään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikan lakitus on emännän keksintöä ja jo vuosien perinne. Ehkä jopa yli 10 vuoden.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina.