Juhannus tuli ja meni. Yhtä tunteiden vuoristorataa. Iloa, naurua, itkua ja surua. Kesäkuu on ollut rankka. Valonpilkahduksista huolimatta, olo tuntuu raskaalta. Oikein mitään en saa aikaiseksi.
Kovasti olen ajatellut mikä on inhimillistä ja mikä ei. Miten elämä alkaa, miten se loppuu ja kuinka vuodepotilaita hoidetaan. Minkälainen loppu olisi paras lähtijälle. Millainen isä oli ja millainen isä on nyt.
Veljeni yllätti minut lahjalla. Äitini esitteli vaatekaappia, jossa oli käytöstä poistettuja vaatteita. Lattialla oli jalusta. Jalusta, joka oli yhteensopiva kamerani kanssa. Oli kuulemma lojunut siellä jo vuosia, oli aikanaan videokameralle hankittu ja täysin vailla virkaa.
Oli pölyinen, voi olla vanhanaikainen, muttei sillä väliä. Säätöjä on vaikka mitä, korkeuttakin tälle saa hurjasti. Minulla on nyt jalusta, kiitos veljeni. Toisaalta tuntuu hullulta iloita jostain tavarasta tällaisella hetkellä. Valokuvaus on kuitenkin minulle terapiaa ja sitä totisesti nyt tarvitsen.
Pienistä asioista iso ilo, ja siitä, että joku tulee ajatelleeksi. Niitä ilonpilkahduksia tarvitaan aina, ja erityisesti vaikeina aikoina ne ovat suorastaan oljenkorsia. Ihana jalusta, ja muuten mullakin on joku retrojalusta 60-luvulta, mutta sekin on yhetensopiva kamerani kanssa. Onneksi on sentään joitain asioita, joiden ruuvien standardikoko ei ole muuttunut vuosikymmenien aikana :-D
VastaaPoistaOlen miettinyt minäkin isääsi, en ole valitettavasti koskaan häntä tuntenut, mutta se kuva, jossa hän on filmitähden näköinen, jonka täällä joskus julkaisit.. Nuori komea mies, elämä edessä. Mietin ajan kulumista, ja juuri tuota myös, että keitä me olemme olleet ja keitä meistä tulee, kun tulee sairauksia ja lääkityksiä.
Oman isäni poismenon jälkeen, joka tuntui liian aikaiselta, koin suurta lohdutusta ajattelemalla niitä kaikkia elämäntäyteisiä vuosikymmeniä, jotka hän eli ennen kuin olin syntynyt. Tarkoitan, että sitä ajattelee vain sitä lyhyttä aikaa, jonka hänet on tuntenut, ja se tuntuu aivan liian vähäiseltä. Pitää myös ajatella sitä pitkää ja antoisaa elämää, jonka hän ehti elää, mutta jota ei edes tajua ajatella, koska se oli "ennen ajanlaskun alkua". Siinä on elämää kerrakseen.
Lohduttavia ajatuksia, kiitos Saila.
PoistaVoi Mamma N, jaksamista sulle ♡ Pidäthän huolta itsestäsi.
VastaaPoistaKiitos, yritän kyllä parhaan kykyni mukaan.
PoistaVeljeltäsi saamasi lahja oli hieno, siitäkin saa olla iloinen. Joskus on sellaista, ettei saa oikein mitään aikaiseksi eikä tarvitsekaan. Jokin muu voi olla tärkeämpää. Voi vain olla omalla paikallaan ja elää läpi ja ottaa vastaan, omalla laillaan. Sailan kommentista muistui elävästi, kun oman äitini kuoleman jälkeen olin yksin yötä hänen kodissaan hänen tavaroittensa, kirjojensa ja keskeneräisten käsitöidensä keskellä, siis lapsuudenkodissani. Kirjahyllystä kirjojen takaa pilkisti jokin toinen kirja, joka osoittautui äitini nuoruuden päiväkirjaksi. (Tämä oli kyllä kuin jostakin romaanista.) Äiti oli saanut lahjaksi päiväkirjan 15-vuotiaana ja alkanut kirjoittaa sitä harvakseltaan, kun koko elämä oli siis hänellä vielä edessä. Ulvoin itkusta kun yöllä luin 15-vuotiaan ja hiukan vanhemman, kaunosieluisen tytön mietteitä sen hetkisestä ja tulevasta elämästä, iloista, suruista, huolista ja unelmista. Kohtasin nuoren tytön, jolla elämä oli edessäpäin, ja samaan aikaan 79-vuotiaan äitini ja kahdeksan lapsenlapsen isoäidin, jonka elämä oli takanapäin. Kuitenkin tuntui, että kaikki jotenkin liittyi yhteen ja kaikella oli jokin tarkoitus, ja kuin äiti itse olisi lohduttanut minua. Seuraavana aamuna kolme sisartani tuli paikalle, ja itku jatkui.
VastaaPoistaTärkeää on myös se, että isälläsi on elämää myös edessäpäin eikä vain takanapäin. Yhteiset hetket voivat tuoda valoa ja lohdutusta niin hänelle kuin muulle perheelle, vaikka suru sumentaa näköalan.
PoistaTämän kun muistaisi, että voi olla omalla paikallaan, elää läpi ja ottaa vastaan. Erittäin kauniisti sanottu. Kiitos Paula.
PoistaVoimia sinulle ja perheellesi. Kun sydän on raskas, on vaikea iloita mistään ja sävyt muuttuvat harmaiksi. Toivotan keventäviä hetkiä ja ilon pilkahduksia!
VastaaPoistaKiitos Cheri, viisaita sanoja.
PoistaVoimia sinulle♥
VastaaPoistaVAikka Äitini poimenosta tulee syksyllä kaksi vuotta, aina välillä tulee itku ja kova ikävä♥
Kiitos Ruusukummun Hannele. Ikävä on ikuista.
PoistaAjatuksissani olet ♡
VastaaPoistaIlonpilkahduksia jokaiseen päivääsi ja voimia teille kaikille.
Iso halaus, Leena.
PoistaLuin vasta nyt postauksesi "Suolaisia kyyneleitä". Voimia Sinulle surun ja luopumisen keskellä... ja yhteisiä hetkiä isäsi kanssa.
VastaaPoistaKiitos, luopuminen on vaikeaa.
PoistaIlonpilkahdukset täytyy hyödyntää tarkasti vaikeina aikoina. Sillä tavalla selviää! Jaksamista sinulle!
VastaaPoistaNiin täytyy, kiitos!
PoistaVoimia koko perheelle!
VastaaPoistaKiitos!
Poista