Kiitos, hyi kuinka pahaa

Totuus

Äitini ja veljeni kävivät kylässä, eikä minulla ollut mitään tarjottavaa. Ajattelin, että voisin tarjota vitamiinijuomat ennen kahvia. Sellaiset juomat mitä minä aamulla juon. Surautin sekaan banaanin, puolukoita, pellavarouhetta, kourallisen karviaisia, mustaherukkajauhetta ja mantelimaitoa. Maistoin, oli hyvää.

Äitini ja veljeni maistoivat juomia ja irvistivät. Sekaan piti lisätä hienoa sokeria ja paljon pitikin. Kun juomat oli juotu, tokaisi äitini:

"Kiitos, hyi kuinka pahaa."

Tulipahan sitten taas todistettua se, että äitini ja veljeni ovat perheen makeita tyyppejä ja minä ja edesmennyt isäni niitä happamia.

Juhannus

Tuli ja meni

Juhannus tuli ja meni. Yhtä tunteiden vuoristorataa. Iloa, naurua, itkua ja surua. Kesäkuu on ollut rankka. Valonpilkahduksista huolimatta, olo tuntuu raskaalta. Oikein mitään en saa aikaiseksi.

Kovasti olen ajatellut mikä on inhimillistä ja mikä ei. Miten elämä alkaa, miten se loppuu ja kuinka vuodepotilaita hoidetaan. Minkälainen loppu olisi paras lähtijälle. Millainen isä oli ja millainen isä on nyt.

Veljeni yllätti minut lahjalla. Äitini esitteli vaatekaappia, jossa oli käytöstä poistettuja vaatteita. Lattialla oli jalusta. Jalusta, joka oli yhteensopiva kamerani kanssa. Oli kuulemma lojunut siellä jo vuosia, oli aikanaan videokameralle hankittu ja täysin vailla virkaa.

Oli pölyinen, voi olla vanhanaikainen, muttei sillä väliä. Säätöjä on vaikka mitä, korkeuttakin tälle saa hurjasti. Minulla on nyt jalusta, kiitos veljeni.  Toisaalta tuntuu hullulta iloita jostain tavarasta tällaisella hetkellä. Valokuvaus on kuitenkin minulle terapiaa ja sitä totisesti nyt tarvitsen.

Lapsi on lapsi

Aina vaan

Vanhempani ja veljeni kävivät eilen kylässä. Toivat tullessansa ison kasan omenoita, Sulo-kissalle vessamaton, kahvipaketin, kahvikermaa, vanilijakastiketta sekä omenapiirakan. Kaiken tämän jälkeen he lähtiessään ostivat kirppiskasastani tuikkukupin. Kun äitini kysyi tosissaan sen hintaa, ilmoitin leikilläni sen maksavan kaksi euroa. Äiti ilmoitti tähän, että isä maksaa siitä vitosen. Ei sitten auttanut muu kuin isän kaivaa lompakkoaan.

Kyllä se tämän perusteella siltä vaikuttaisi, että lapsi on aina lapsi ja lasta täytyy tukea. Vaikka lapsella ikää jo 48 vuotta olisikin.

Kuu

ja valokuvaus

Pimeä, lämmin ja rauhallinen elokuun ilta. Istuin veljeni kanssa terassilla ja katselin kuuta. Vaikka tiesin, ettei pimeällä, ilman salamaa ja käsivaralla otetuista kuvista mitään tule, pakko oli silti yrittää. Kuu oli komea.

Superkuu.

Itsetunnosta

ja sen kehittymisestä

Voin sanoa, että minulla on hyvä itsetunto. Luulenpa myös tietäväni mistä se on peruja. 

Minulla on 3,5 vuotta nuorempi veli. Veljeni oli valloittava lapsi, ihanat vaaleat kiharat, pyöreät posket ja pitkien silmäripsien reunustamat vihreät tähtisilmät. Minä olin se laiha, ruskeatukkainen ja epäilemättä myös vähän näsäviisas lapsi. Kun menimme vierailuille tätieni luo, ihailivat kaikki aina veljeäni ja kehuivat häntä poikkeuksetta. Minä odottelin rauhallisesti taka-alalla, sillä tiesin, mitä isäni kohta tekee. Kun veljeäni oli isäni mielestä kehuttu tarpeeksi, hän esitteli minut aina kuin kuningattaren sanoen: "Ja sitten meillä on tämä vanhempi." Siinä kohdin minä astuin parrasvaloihin ja tätien oli kehuttava myös minua.

Uskoakseni isäni käytös näissä tilanteissa on vaikuttanut itsetuntoni kasvamiseen. Vaikkei aina ole minun vuoroni loistaa, sen aika tulee kyllä sitten myöhemmin.

Onnea

Orvokeille

Tänään on juhlapäivä, nimipäiviään viettävät kaikki Orvokit. Minun Äiti Orvokkini, minä sekä edesmennyt Helmi Orvokki. Myös Veljeni on Orvokki ja juhlii tänään. Lapsena neuvolassa veljeltäni oli kysytty hänen nimeään ja pieni poika oli iloisesti kertonut olevansa Orvokki. Oli ajatellut sen liittyvän sukunimeen kun kerran minulla ja äidilläkin tuo nimi oli. Siitä lähtien myös häntä on tänään onniteltu. 

Onnea kaikille Orvokeille!