maanantai 17. kesäkuuta 2019

Sattumia, tapahtumia

Viikkojen varrelta

Eräänä etätyöpäivänä toukokuussa huomasin, että uunini on rikki. Samassa meni keittotaso vaihtoon. Torstaina pitäisi tulla uudet ja asennuksen kanssa. Hyvin olen toistaiseksi pärjännyt ilmankin, vaikka ruuanlaitto on kiinnostanut enemmän kuin pitkään aikaan. Tietenkin. Jostain syystä minua ei ollenkaan huvittanut lähteä kodinkoneostoksille, onneksi sain ystävät mukaan. 


Kun keväällä sairastin, hajotin kylpyhuoneen valaisimen kuvun. Se vaan jäi käteeni ja halkesi. Samaiset ystävät tulivat apuun ja makuutuomareiksi ja sainpa ystäväpariskunnan herran vielä asentamaankin tuon uuden valaisimen paikoilleen.


Kissanäyttelystä tullessani hajotin kamerani objektiivin. Onneksi kameran runko säilyi vahingoittumattomana ja kotoa löytyi toinen objektiivi. Kissanäyttely-ystäväni kautta sain hankittua itselleni käytettynä toisen objektiivin.


Aikaisemminhan minulta hajosi tänä vuonna jo tämän läppärini emolevy. Ja ystäväpariskuntani mies vei sen huoltoon. Että olisivatkohan tämän vuoden hajoamiset jo tässä? Minulle riittäisi. Ystävien apu on ollut korvaamaton, tästä olen kiitollinen.

Niin, ja siitä, että äiti on päässyt tänään kotiin.

6 kommenttia:

  1. Paljon onkin hajonnut kaikenlaista. Komea tuo rodo!
    Hienoa, että äitisi on kotiutunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rodo oli tänä vuonna kerrassaan upea. Äiti on pärjännyt nyt kotona jo aika hyvin.

      Poista
  2. Ystävät on niin parasta. Ajattele, ne mun muutot tämän vuoden puolella - kumpikin vei aikaa hitusen yli tunnin, koska ystävät. Hitsi! Olisinpa ite yhtä hyvä ystävä joillekin.

    VastaaPoista
  3. Ihana uutinen, että äitisi on päässyt kotiin. Ja myös se, että ystävät ovat auttaneet. Niin kuin sinäkin autat ystäviäsi.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.