maanantai 18. tammikuuta 2021

Pakkanen

Autoilun riemuja    

Viikonlopulle oli sovittuna mieluisaa tekemistä (korona rajoitukset huomioiden) ja katselin jo viikolla säätiedotusta pelonsekaisin tuntein. Hurjaa pakkasta luvassa myös etelä-Suomeen. En kuitenkaan ollut kovin huolissani, kun autoilin kuitenkin vielä torstaina. Vaan niinhän siinä sitten kävi, että lauantaiaamuna auto ei käynnistynyt. 


Vaan mitä tapahtui? Ystävä tuli hakemaan minut kotoa ja menimme yhdessä suunnitelman mukaisesti maalaamaan. Kyyti toimi myös kotiinpäin. Ystävälleni ylimääräistä matkaa kertyi noin 200 kilometriä! Sen lisäksi naapurini kävi latailemassa autoani useita kertoja lauantai-iltana ja vielä sunnuntaiaamunakin. Sunnuntaina auto käynnistyi sitten kuin enkeli. Ei muuta kuin kaapelit lainaksi matkaan ja sunnuntaiksi kurssille omalla autolla. 

Onni on...olla ihanien, upeiden ihmisten ympäröiminä. 

6 kommenttia:

Kommenttisi ilahduttaa aina.