Valoja, jäätä

Ja pientä autoremppaa

Vaikka päivät ovat jo pidentyneet, en vielä ole pystynyt luopumaan kausivaloista. Kyllä ne tuovat tarvittavaa valoa tähän pimeään aikaan. Myös kenkien alla kivasti narskuva lumi auttaisi, mutta sellaisesta ei ole tänä talvena juuri saanut nauttia. Kun lumi on tullut, on se seuraavassa hetkessä sulanut pois. Kulkuväylille on sitten muodostunut jäinen polku. Joka talven murheenkryyni. 

Jotta olen selvinnyt kaatumatta autolle, olen laittanut nastakengät jalkaan ja autossa vaihtanut toiset kengät. Hieman hankalaa, mutta parempi kuitenkin niin. 

Perjantaina kävin tilaamassa kuoren autoni kuljettajan puoleiseen sivupeiliin. En tiedä miten peilin kuori on voinut noin vain irrota. En ole sitä kolhinut, joten ehkä irronnut jossain parkkipaikalla jonkun toisen henkilön toimesta. Uusi osa tilattu, sitä odotellessa. 

Toimi heti

Älä vitkuttele

Autoni on vuosimallia 2012. Kohta siis kymmenvuotias. Sen navigaattoria ei ole päivitetty koskaan ja eilen päätin tarttua toimeen. Kirjauduin automerkkini sivuille, salasana toki oli kateissa joten oletko unohtanut salasanasi -linkin kautta menin. Yritin etsiä neuvoja ja ohjeita, löysin ne aikani surffailtuani. Kirjoitin ohjeet ylös, kävelin autolleni ja otin ylös laitetunnisteen. Kävelin tietokoneelleni ja huomasin, että laitetunnus olikin siellä jo valmiina. Sitten yritin etsiä sovelluskauppaa. Ei löytynyt. Chatissä minua opastettiin, ettei noin vanhalle naville enää saa ladattua itse uutta päivitystä. Tämä mahdollisuus oli poistunut viime vuoden lopulla. Pitää varata aika huoltoon. Ajanvarauksessa ei osattu puhelimitse kertoa hintaa toimenpiteelle, eikä nettisivuilla ollut mainintaa. Siispä soittopyyntö huoltoon ja sieltä soitettiin kyllä nopeasti takaisin (tästä plussaa!). Sain tietää, että karttasovelluksen lisenssi maksaa kolmelle vuodelle 274 euroa (vuoden lisenssi 223 euroa) ja itse päivitys sitten 50 euroa. Kannattaa kuulemma varautua sellaiseen 2 tunnin odotteluun, kun nämä kuulemma ruksuttavat aika hitaasti. 

Mitä tästä opin? Älä vitkuttele, toimi heti. Niin, ja kyllä, toki voisin käyttää vain puhelimen navigaattoria, mutta koen auton navigaattorin kuitenkin turvallisemmaksi liikenteessä. Ainakin itselläni. 

Hups

 Sattuuhan sitä

Olen läjittäjä. Sen johdosta eteisen lipaston päällä on aina läjä papereita, lehtiä ja muuta sekalaista tavaraa. Tarpeeksi kauan läjää katseltuani tartuin eilen vihdoin härkää sarvista vai miten sitä nyt tässä tilanteessa sanoisi. Niin tai näin, löysin sieltä mainoksen katsastuksesta. Mainoksessa minua puhuteltiin ihan etunimeltä ja siinä oli myös tieto siitä koska olisi autoni viimeinen katsastuspäivä. Se oli helmikuussa. Hups. 

Siitä on vähän aikaa. Kohtalainen paniikki seurasi, koska tänään minun piti ajella Porvooseen ja viedä äitini lääkäriin. Ilta kuluikin sitten katsastusasemia hakiessa ja niiden aukioloaikoihin tutustuessa. Minulla oli suunnitelma valmiina kolmen eri katsastusaseman suhteen, kaikki matkan varrella. Onneksi heti ensimmäisessä tärppäsi ja pääsin katsastukseen. Mukavaa myös, että pääsin siihen lähimpään kun siellä huomasin puhelimen jääneen kotiin. Koukkasin sitten hakemaan sen ja ajoin katsastetulla autolla iloisena Porvooseen. Aikamoinen tuuri minulla on ollut, ettei missään kohdin ole tullut rapsuja katsastamattomalla autolla ajosta. Ensi vuonna sitten muistan. Ehkä. 

Talvilomalla

Nyt loppui tekeminen

Olen tämän viikon talvilomalla. Tuntuu, että on ollut hurja kiire, vaan nyt loppui tekeminen. Toisaalta, tarkemmin ajatellen, en minä kyllä itse ole mitään varsinaisesti tehnyt. Raottanut vain lompakkoani ja vilautellut maksukorttia. 

Maanantaina vein Sulo-kissan hampaanpoistoon ja hain hänet sieltä neljä tuntia myöhemmin. Sinä aikana en oikein osannut tehdä mitään. Luin kirjaa. Eilen kävin kampaajalla ja hoidin ruokaostokset. Illalla luin kirjaa. Tänään vein auton renkaidenvaihtoon, ajelin viemään äidilleni pääsiäistervehdyksen. Kaikki hoitui turvavälein ja maskien kanssa. 

Ja nyt kun on ollut alkuviikosta mukamas kiire, niin loppulomani aikana en tee mitään. Paitsi jos tulee inspiraatio. Ja sellainen saattaa kyllä tulla, ei voi varmaksi luvata. 

Pakkanen

Autoilun riemuja    

Viikonlopulle oli sovittuna mieluisaa tekemistä (korona rajoitukset huomioiden) ja katselin jo viikolla säätiedotusta pelonsekaisin tuntein. Hurjaa pakkasta luvassa myös etelä-Suomeen. En kuitenkaan ollut kovin huolissani, kun autoilin kuitenkin vielä torstaina. Vaan niinhän siinä sitten kävi, että lauantaiaamuna auto ei käynnistynyt. 

Vaan mitä tapahtui? Ystävä tuli hakemaan minut kotoa ja menimme yhdessä suunnitelman mukaisesti maalaamaan. Kyyti toimi myös kotiinpäin. Ystävälleni ylimääräistä matkaa kertyi noin 200 kilometriä! Sen lisäksi naapurini kävi latailemassa autoani useita kertoja lauantai-iltana ja vielä sunnuntaiaamunakin. Sunnuntaina auto käynnistyi sitten kuin enkeli. Ei muuta kuin kaapelit lainaksi matkaan ja sunnuntaiksi kurssille omalla autolla. 

Onni on...olla ihanien, upeiden ihmisten ympäröiminä. 

Väsynyt, mutta...

Onnellinen

Olotila on tällä hetkellä väsynyt, mutta onnellinen.  Kaipaan valoa. Onneksi aurinkokin on näyttäytynyt. Ainakin hetken. Muuten pimeä vyöryy yli ja nukkumaan tekisi mieli mennä jo ilta kuudelta. Makeakin maistuu liian hyvin.

Autolla ajaessani olen ottanut tavakseni kuunnella radion tai musiikin sijaan kirjoja. Vaikka minulla on ollut sama auto ainakin jo kuusi tai ehkä jopa seitsemän vuotta, vasta nyt olen oppinut käyttämään sen "radiossa" bluetooth-toimintoa, soittanut siitä jopa peräti yhden puhelun. Ehkä peli ei vielä ole menetetty vaan uusia tapoja voi yhä oppia. Termit toki ovat hakusessa. mutta siitä viis.

Kaikki aika menee nyt kotona ja töissä, mitään muuta ei ehdi. Eikä sillä juuri nyt niin väliäkään ole. Kaikki aikanaan. Kaikki aikanaan.

Kesärenkaat

ja räntäsade

Minulla on nyt kesärenkaat. En muista koska olisin näin myöhään ne vaihdattanut, ei sitä lakikaan sallisi jos ei keli olisi mitä on. Räntää tuli tänäänkin, sinä aikana kun odotin renkaidenvaihtoa maisema oli muuttunut valkoiseksi. Tuli vuorotellen rakeita ja räntää.

Kaihoisasti äitini kanssa tänään haaveilimme kymmenen asteen lämmöstä. Se vasta jotain olisikin se.

Musiikkitalo

Ensimmäistä kertaa

Kävin vajaa viikko sitten ensimmäistä kertaa Musiikkitalossa. Hieman hävettää tunnustaa, mutta näin vain on. Paikat olivat piippuhyllyllä, mutta se ei tahtia haitannut. 

Olin vaikuttunut tilasta ja olin vakuuttunut esityksestä, vaikken mikään asiantuntija kuvittelekaan olevani. Esitys sai minut hyvällä tavalla erittäin raukeaksi, kiireisen viikon jälkeen kun vain istui alas ja antoi musiikin viedä, niin hyvä että jaksoin autolle kävellä. Sen verran reippaan kävelyn aikana kuitenkin heräsin, että näin tuulilasiin kiinnitetyn parkkisakon varsin hyvin. Kyllä harmitti ja harmittaa vieläkin. 

Kiitos taas lippujen varaamisesta sekä seurastaT-L!

Sujuvat vaihdot

ja kesärenkaat

Nykyinen työpaikkani on ensimmäinen missä olen käynyt omalla autolla enkä julkisilla. Tänään yritin jälleen käyttää julkisia tuohon reilun kahdeksan kilometrin matkaan. Aamusella matkaan meni 1 h 20, josta ajasta noin 15 minuuttia oli turhaa kun lähdin pysäkille liian aikaisin. Iltapäivällä matkaan kului sama aika. Tällä kerralla matkasin kahdella bussilla. Kävely + juna + juna + kävely -vaihtoehdollakin olisin päässyt.

Kun autolla saman matkan taittaa reilussa 20 minuutissa, ei tarvitse miettiä kumman valitsen. Sen verran korkealle arvostan vapaa-aikani, että yksityisautoilu on näillä osoitteilla kannattavampi vaihtoehto.

Bussit olivat tupaten täynnä. Koululaisia ja ehkä muita kesärengaslaisia. Huomenna on renkaidenvaihto ja toivon pääseväni tuon kolmen kilometrin matkan turvallisesti perille. Onneksi ei tarvitse ajaa aamu- eikä iltaruuhkassa.

Autoilusta

ja kuskeista

Tunnustan, minä olen sellainen sunnuntaikuski. Vaikka nykyään ajan työmatkani autolla, ensimmäistä kertaa muuten ikinä, noudatan yleensä nopeusrajoituksia. Joskus tulee vahingossa ajettua ylinopeutta, muttei koskaan 5-10 km/h enempää.

Valitettavasti nopeusrajoitusten noudattaminen tuntuu olevan aika usealle kuskille punainen vaate. Ihan kuin se olisi minun vikani, että on itse lähtenyt liikkeelle liian myöhään tai ei muuten vaan pysty hallitsemaan hermojaan. (En kyllä aina minäkään pysty!)

Minulle on näytetty käsimerkkejä, ohitettu holtittomasti, ajettu puskurissa kiinni ja heilutettu päätä säälittelevästi. Ikävintä tämä on silloin jos kyseessä on ammattikuski ja se on rekka, joka ajaa kiinni pikkuautoni puskurissa. Näissä tapauksissa yleensä hiljennän vauhtiani edelleen, siis ainakin jos sattuisin vahingossa ajamaan yhtään ylinopeutta.

Yhdessä kohtaa mietin, että ryhtisin ottamaan ylös rekisterinumeroita. Julkaisisin ne (tai ainakin rekisterinumeron alkuosan) jossain blogissa ja kertoisin mitä tapahtui. Ehkä toteutan tämän joku päivä tai sitten en. Kuvittelen kuitenkin, että nopeusrajoitukset ovat paikallaan syystä.

Vilkun näyttämisestä voisi sitten kirjoittaa ihan oman tarinansa. Varsinkin, kun liikenneympyrät lisääntyvät kohisten. Omasta suosikkiliikenneympyröistäni en ole vielä ottanut kuvia. Se on jäänyt kaiken muun jalkoihin.

Että on se sitten tavallaan onni, ettei minun tarvitse ajella helikopterilla kuskaamassa omaa futuroani ympäriinsä. (Pienenä aasinsiltana näihin kuviin)

Että jaksaakin sataa

joka päivä

Tänä aamuna oli ihan käsittämätön sade. Kevyt, kasteleva, voimakas ja jotenkin kamalan tiheä. Vaikka tuulilasinpyyhkijät tekivät työtänsä täysillä, tuskin eteensä näki. Eikä ollut kiva etsiä aamun vierailukohdetta keskellä katutyömerkkiviidakkoa (Länsi-Pasilassa) hurjassa sateessa. Saati sitten parkkipaikkaa. Loikkia kummallisia reittejä, väistellä aitoja ja merkkipaaluja ja vaikka mitä. Vaan löysinpä perille ja vielä ihan sopivaan aikaan.

Kuvassa kyllä eri sade ;)

Jos nyt jotain voisi toivoa, niin pientä taukoa. Kesäsade on ihan kiva, sadekesä ei. Kohtuus kaikessa.

Lisäksi minua jäi nyt kovasti mietityttämään nuo tuulilasinpyyhkijät. Minä olen tottunut kutsumaan niitä pienestä pitäen vinkkareiksi. Jonkun muunkin olen kuullut tätä nimitystä käyttävän ja joku on kuvitellut minun puhuvan vilkusta. Siis vinkkarit vai ei? Siinäpä kysymys.

Lukuvuorossa: Koch Herman Illallinen, Siltala, 2014, lainassa ystävältä. 

Päivän saldo

Lauantai

Minulla on ollut auto kolme vuotta, tänään imuroin sen sisältä toisen kerran. Jalkatiloissa oli havunneulasia ja pieniä kiviä, pölyä kojelaudalla ja ikkunat likaiset. Yllättävän siisti, vaikka imuria piti kyllä näyttää jo viime kesänä. Jäi sitten välistä.

Äitini kanssa olen kierrellyt muutamat kirpputorit, nauttinut vuoden ensimmäiset grilliruuat, käynyt lauantaisaunassa ja juonut saunalimsat. Jos televisiosta tulisi Englannin liigaa, niin sitten vasta nostalgiselta tuntuisikin.

Tällä kerralla kirpputorilta tarttui mukaan pieni keltainen emalikannu, puolalainen. Se tulee toimimaan kastelukannuna. Ehkä sitä voisi teekannunakin käyttää. Väri viehätti, keväällä kaipaan keltaista.

Auto

katsastettu

Kävin katsastamassa autoni. Ilman ajanvarausta, läheisellä katsastuskonttorilla. Jonoa ei ollut ja sain palvelua heti. Antaessani tiskin takana olevalle henkilölle rekisteriotetta, tuli paikalle myös itse katsastusmies. Katsoi naamaani kerran ja kysyi tiskin takana olevalta: "Uusintakatsastus, eikö?" 

Että terveisiä vaan sille katsastusmiehelle, ettet sinäkään nyt niin hehkeältä juuri sillä hetkellä näyttänyt. 

Onneksi autoni näytti paremmalta kuin omistajansa ja paperiin tuli leima: hyväksytty. 

Kuvioita

autossa

Melkein piti jättää ikkunat skrapaamatta. 

Ei sitten kuitenkaan. 

Hups.

Tunnustus

Niin siinä sitten kävi, että kun jotain lähti arvostelemaan, osui se heti omaan nilkkaan. Nyt seuraa tunnustus. Minä olen aina käyttänyt parkkikiekkoa väärin. Olin aikalailla järkyttynyt kun luin tämän uutisen, seuraavana mieleen tulivat kaikki ne parkkisakot jotka olisin voinut saada. Koska parkkisakkoja on elämäni aikana tullut vain kaksi kertaa, olen ilmeisesti säästänyt tietämättäni aikalailla! 

Väitin myös ystävälleni, ettei minun parkkikiekkoni takana mitään lue. Anteeksi, se ei ollut totta. Siellähän on tekstiä vaikka kuinka. Ehkä ne oikeat parkkikiekon käyttöohjeetkin. Voisiko tästä vetää sellaisen johtopäätöksen, että yksinkertaisemmankin tavaran käyttöohjeet pitäisi aina lukea?

Muutenkin iltapäivälehtien väärin-otsikointi on tuntunut vähenevän. Nyt on asioita kehoitettu tekemään oikeaoppisesti. Parempi niin.

Aamukahvi 4/5

Tänään

Tämän aamun aamukahvin nautin autoliikkeessä. Autoon tehtiin huolto ja vaihdettiin talvirenkaat. Vähän kyllä eilen jo mietiskelin miten luistelisin paikalle kesärenkailla. Onneksi ennustukset pitivät paikkansa ja eilinen räntä oli haihtunut teiltä ja satoi vettä. 

Bonuksena huollossa pesivät autoni. Olipa hyvä. En tiedäkään koska olen autoni viimeksi pesettänyt.

Onnistunut väri

autossa

Jos johonkin omaan valintaan voi olla erittäin tyytyväinen, niin minulla se on auton väri! 

Näillä keleillä voisi hetkittäin luulla autoa puhtaammaksi kuin se onkaan. Pesettäminen ei nyt oikein kannata, kun auto muutaman kilometrin ajon jälkeen on taas samannäköinen kuin ennen pesua. Keväämmällä sitten. 

Lukuvuorossa: Pulkkinen Riikka Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, Otava, 2014, omasta kirjastosta, hankinta kirjakerhosta (lähes vahingossa). 

Sattumia

jouluna 

Joulusaunassa suihkin vahingossa miesten suihkushampoolla, itkin koko Joulutarina-elokuvan ajan (vuolaasti), auto ei lähtenyt aamulla käyntiin, Helmi-kissa pissasi kotimatkalla koppaan (onneksi oli hankittuna suojus!) ja kaikenlaista muuta. Onneksi mukana on koko ajan ollut joulumieli.

Mukavaa joulupäivän iltaa kaikille! 

Talvirenkaat

huomenna

Tuntuu olevan aina yhtä vaikeaa päättää, koska ne renkaat vaihdattaisi autoon. Nyt tilasin renkaidenvaihdon huomiselle ja se on varmasti ihan hyvä ratkaisu se. En minä vielä toivoisi talven tulevan, mutta hyvä siihen on silti varautua. Tuskin minua kukaan sakottaakaan enää tässä vaiheessa vaikka talvirenkailla ajelisinkin.

Kesärenkaat olin vaihdattanut vuonna 2012 13. huhtikuuta ja tänä vuonna 22.4. Edessä on pitkä talvi.

Tämä tarina on tosi

Autopaikkani

Eroni jälkeen olen sinnitellyt täällä, aika kaukana, vajaat viisi vuotta ilman autoa. Minulla on kuitenkin ollut koko ajan parkkipaikka. Eräänä tuulisena ja myrskyisenä päivänä, kun kaikki parkkipaikat olivat täynnä, paitsi se minun, katkesi kuusesta latva. Tässä vaiheessa tarinaa on pakko sanoa, että jos parkkipaikka olisi ollut muuten tyhjä, mutta siellä olisi ollut yksi auto, puun latva olisi todennäköisesti tippunut sen auton päälle. Nyt latva tippui, yllätyä, yllätys, minun tyhjälle parkkipaikalleni. Naapuriautot saivat kyllä hieman siipeensä, mutta itse runko tömähti minun tyhjälle parkkipaikalleni.

Huomenna parkkipaikan vierestä poistetaan kuuset kokonaan. Se on hyvä, ovat aika hontelonoloisia. (Toinen vasemmalta on se josta puuttuu latva)

Minä vaan mietin sitä, miksi en lotonnut silloin kun tämä tapahtui? Vai oliko se minun lottovoittoni?