Valoja, jäätä

Ja pientä autoremppaa

Vaikka päivät ovat jo pidentyneet, en vielä ole pystynyt luopumaan kausivaloista. Kyllä ne tuovat tarvittavaa valoa tähän pimeään aikaan. Myös kenkien alla kivasti narskuva lumi auttaisi, mutta sellaisesta ei ole tänä talvena juuri saanut nauttia. Kun lumi on tullut, on se seuraavassa hetkessä sulanut pois. Kulkuväylille on sitten muodostunut jäinen polku. Joka talven murheenkryyni. 

Jotta olen selvinnyt kaatumatta autolle, olen laittanut nastakengät jalkaan ja autossa vaihtanut toiset kengät. Hieman hankalaa, mutta parempi kuitenkin niin. 

Perjantaina kävin tilaamassa kuoren autoni kuljettajan puoleiseen sivupeiliin. En tiedä miten peilin kuori on voinut noin vain irrota. En ole sitä kolhinut, joten ehkä irronnut jossain parkkipaikalla jonkun toisen henkilön toimesta. Uusi osa tilattu, sitä odotellessa. 

Uusi kaappi

Kierrätyskeskuksesta

Olen viime kuukausina kierrellyt ahkerasti kirppiksiä ja Kierrätyskeskuksia. Sieltä on tarttunut mukaan muutamia kirjoja, astioita ja sen sellaista. Eräänä päivänä silmäni osuivat kaappiin. Kävelin jo sen ohi, kunnes minun oli pakko palata muutama askel takaisinpäin. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Sijoituspaikkakin oli selvillä ja eipä siinä sitten muuta kuin myyjän kanssa keskustelemaan. Kuljetus olisi minulle tullut omien menojen vuoksi vasta joulun jälkeen, joten lähdin neuvottelemaan kuljetuksesta ystäväni kanssa. Kuinka ollakaan, sain kaapin kotiini vielä saman päivän iltana. 

Tuossa ollut avohyllykkö päätyi kissatarhaan, jossa sille oli sopiva paikka. Tämän kaapin myötä aamiaispaikakseni on tullut keittiö. Keittiön pyöreän valkoisen pöydän äärestä voin ihailla kaappia. 

Kaapin hinta oli 49 euroa ja kanta-asiakasalennus vähensi siitä vielä 10%. Ei hullumpaa! Vieressä oleva valkoinen pikkupöytä, jonka päällä on iso viherkasvi, on myös kierrätyslöytö vuosien takaa. Siitä maksoin muistaakseni viisi euroa. 

PS: Lattialla oleva valko-vihreä esine, on kissojen "raksukippo". 

Kun yksi asia johtaa toiseen

ja kolmenteenkin. 

Alkuvuosi on ollut täynnä kaikenlaisia sattumuksia, mukana on ollut myös hippasen hyvää onnea. 

Ensinnäkin TV (vuosimallia 2016) oli syksyn mittaan näyttänyt hajoamisen merkkejä. Kuvaruudun alareunassa oli sellainen vähän tummempi noin 20 senttinen raita, joka joulunpyhinä välkkyi välillä myös punaisena. Joulunpunaisena. Lisäksi pesukone (vuosimallia 2000!) oli alkanut valuttaa vähän ruosteista vettä pesujen yhteydessä lattialle, vaikka pyykit kyllä pesi. Ongelmat olivat olleet tiedossa, mutta vasta uuden vuoden päivänä otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin surffailemaan netissä löytääkseni korvaajat. Tämä on inhokkihommani, sillä on kohtuullisen vaikea ymmärtää eri yritysten ilmoittamia tärkeitä tietoja laitteista. Yritin vertailla ja tein tilaukset. 

Television hain noutovarastosta heti seuraavana päivänä. Vanha lähti sitä kautta kiertoon ja ystävällinen noutovaraston työntekijä auttoi kantamaan paketin autoon ja vanhan kierrätyskonttiin. Minä ajelin varovasti kotiin, ihan oven eteen. Siinä sitten käsilaukkua kaivellessani totesin, että avainnippuni oli kadonnut. Käsilaukku sinällään piti sisällään paljon tarpeettomia kuitteja, papereita ja nenäliinoja. Kävin siis rimputtelemassa taloyhtiön hallituksen jäsenen ovikelloa ja hän tuli avaamaan oven yleisavaimella, jotta sain telkkarin sisälle ja vara-avaimet matkaan. Sen verran tajusin, että missään vaiheessa en ollut kuullut mitään kolahdusta, joten avainnipun oli täytynyt tippua noutovaraston pihalle. Ajelin sinne takaisin ja kas, sieltähän nippu löytyi. Joku oli vahingossa ajanut niiden päältä ja kolme tavallista abloy-avainta oli hieman vääntynyt. Onnellinen sattuma, että löytyivät!  

Kotiin päästyäni olin saanut tekstiviestin, jossa minulle ehdotettiin pesukoneen kuljetusta ja asennusta (ja vanhan roudaamista kierrätykseen) seuraavalle viikolle. Aika sopi ja annoin tarvittavia tietoja. Kuinka ollakaan pesukone tuli kuitenkin jo heti seuraavana päivänä. Onneksi olin kotona! Pesukoneen asennus sujui hyvin, mutta sen aikana selvisi, että liitännän sisällä on pieni vuoto. Hyvin pieni, mutta täytyy sekin korjata. Raportoin taloyhtiön hallituksen jäsenelle ja sitten myös kylpyhuoneen käsienpesualtaan ylivuodon sihti mureni palasiksi kun sitä katsoimme. Taloyhtiöstä hoidetaan onneksi paikalle LVI-henkilö. Tulee jossain vaiheessa, kun vuoto ei ole suuren suuri, vain sellainen tihuttava. 

Ylivuodon sihtiä, sellaista minun tarvitsemaani, ei tietenkään löydy mistään. En edes tiedä minkä merkkinen kiinteä kylpyhuoneen allastaso ja -kaappi ovat. Kolmessa rautakaupassa kävin kyselemässä ja kolmannessa jo vähän hermostuinkin (anteeksi vaan!). Onhan se nyt järjetöntä, että yhden sihdin vuoksi pitäisi uusia koko systeemi. Pakko keksiä jokin toinen ratkaisu. Rautakauppa kierroksen jälkeen ajelin pienillä kierroksilla itsekin kissanäyttelypaikan parkkipaikalle niin voimalla, että etupuskurini ei tykännyt hyvää. Viereisen auton rouvat irvistelivät, niin minäkin. Kyselin miltä näytti, eikä kuulemma kamalan pahalta. Minä en uskaltanut edes katsoa, vaan painelin sisälle kissanäyttelyyn. Sieltä palattuani tarkastin tilanteen ja näytti hyvältä. Ei vaurioita. Että onnea mukana tässäkin. 

Huh. Nyt olen saanut vuodatettua tämän ulos, joten eiköhän tämä taas tästä. Sellainen tunne ollut päässä, että hurjaa säätöä koko alku vuosi. 

 

Uusi vuosi

Hyvää uutta vuotta 

Uusi vuosi, sama vanha minä. 

Toivon vuoden tuovan meille kaikille lempeyttä itseämme ja kanssaihmisiämme kohtaan. Toivon toipumista, pehmeyttä ja pieniä ilon pirskahduksia tähän maailmaan, tähän aikaan. Toivon kunnioitusta toisiamme ja luontoa kohtaan, toivon kauniita puheita ja kauniita tekoja. Toivon arvostusta. 

Toivon kaikille oikein hyvää uutta vuotta, rakkautta ja rauhaa. 

Täydellinen

Näkymä

Väitän olevani suhteellisen tarkkaavainen ihminen. Huomaan, koska jollain on salaisuuksia tai koska kuorma on tullut liian raskaaksi kantaa. Huomaan, koska sisällä kuplii ilo ja riemu, koska mieli on tyhjentynyt ja olo epävarma. Joskus uskallan luottaa intuitiooni, joskus sitä epäilen. 

Lapsuuden kotini ikkunasta näkyy täydellinen kuusi. Ei se tuohon ole ihan hetkessä kasvanut. Sumuisena, lämpimänä jouluaattona, päätin sen ikuistaa ja vasta nyt huomasin sen täydellisyyden. Ehkä oma mielikin on rauhoittunut taas näkemään enemmän. Olen saanut levätä, kokea jotain vanhaa, mutta silti uutta. 

Leppoisia pyhäpäiviä, otetaan ne levon kannalta ja ensi vuonna kohti uusia haasteita. 

Kansallisteatteri Jäniksen vuosi

Vuoden 2024 viimeinen teatteri

Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu kun istuu eturivillä! Ei tälläkään kerralla, mutta koska Jäniksen vuosi jatkuu vielä ensi vuoden puolella, jätetään tämä nyt vain tähän. Ei voi muuta sanoa, kuin että hauskaa oli! 

Arto Paasilinnan kirjan olen aikoinani lukenut ja sellainen löytyi vielä kirjahyllyn uumenistakin (hankintavuosi 1990, Gummerus ja 6. painos). Otin sen nyt uudelleen esiin ja lukuvuoroon tämän näytelmän innoittamana. 

Kristian Smeds on ohjannut näytelmän ja näyttämöllä nähdään Tommi Korpela (Vatanen), jänis (Marja Salo) ja muissa rooleissa Heikki Pitkänen, Sari Puumalainen ja Juha Varis. Kansallisteatterin kotisivuilla tätä kuvataan aikuisten teatterisaduksi ja sellainen se totisesti oli!

Astu ulos mukavuusalueeltasi

Omasta kuplasta

Meillä ihmisillä on tapana urautua, tehdä asiat samalla tavalla kuin aina ennenkin. Osittain se tuo turvallisuutta ja lepoa kaiken melun ja hälinän rasittamalle mielelle ja aivoille. Sitä ikään kuin lepää kun tekee asioita tutulla ja totutulla tavalla, menee tuttuihin paikkoihin tuttuja reittejä pitkin, käy samoissa kaupoissa ruokaostoksilla ja tietää tarkalleen mistä löytyy mitäkin. 

Sitten on se toinen puoli, joka herää kun tekee asioita toisella tavalla. Hakee uusia kokemuksia ja hieman haastaa itseään. Minä olen haastanut itseäni mm. yrittämällä seistä oikein. Siis niin, että molemmat jalat ovat suorassa ja tasapainoisessa asennossa. Ei niin, että rasittaisi lonkkaa seisomalla vinossa, toinen jalka suorana ja toinen jalka hiukan polvesta taivutettuna, niin että jalat ja lantio ovat epätasapainossa. Kannattaa uskoa, että tämä on haastavaa ja vaikeaa. Ei uskoisi kuinka vaikeaa on seistä suorassa! 

Olen myös päässyt haastamaan itseäni kohtaamaan ihmisiä eri tavalla kuin vähään aikaan. Kasvotusten, uudessa ympäristössä ja uusien ihmisten ympäröimänä. Huomaa, että joutuu muuttamaan omia asenteitaan ja mielikuviaan siitä millaisessa maailmassa elämme. Ihan uuden oppimiseen saattaa mennä enemmän aikaa kuin ennen, mutta ihmiset pystyy kohtaamaan ehkä paremmin. Aika näyttää. 

Omassa kuplassa on turvallista, mutta kyllä sieltä on hyvä tulla välillä ulos ja katsella muuta maailmaa positiivisin silmin. Ties mitä sitä voikaan oppia.