torstai 10. huhtikuuta 2014

Teekannuja

aitaan

Keskeneräisiä ideoita ei ehkä pitäisi esitellä, mutta minä teen niin silti. Näin Lontoossa Bumpkin ravintolassa hauskan yksityiskohdan, teekannut aidassa. Kannuihin oli istutettu kasveja. Päätin toteuttaa saman pienellä pihallani. Kaksi kannua löytyi varastosta käyttämättöminä ja ne ovat nyt päätyneet aitaan odottamaan kasveja. Tänään Porvoon reissullani hankin kolmannen kannun, luonnonvalkoisen, kirpputorilta. Vielä kun saan joskus näihin vaikka muratteja roikkumaan, niin kyllä tästä vielä hyvä tulee. Aidankin voisi ehkä joskus maalata. 


Kirpputorilta tarttui mukaan jotain muutakin, mutta siitä myöhemmin. 

Isäni pääsi tänään kotiin sairaalasta viiden uuden lääkereseptin kanssa. Vointi on parempi ja mieli iloinen. Kotona on hyvä olla. 

6 kommenttia:

  1. Loistava, ihan Lillamainen idea :D
    Talteen!!

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea, oikeasti!
    Kiva kuulla, että isäsi voi jo paremmin :)

    VastaaPoista
  3. Kiva idea. En silti tiedä, malttaisinko panna teekannuja kukkapurkeiksi, ainakaan noin nättejä, kuin sinulla on.
    Isällesi hyvää vointia.

    VastaaPoista
  4. Zepa: Jee :)

    Mama: Niin oli, hyvä Bumpkin ja hyvä isä!

    Paula: Teekannut ovat olleet aika näkymättömissä, nyt niitä ainakin voi katsella! Isä voi onneksi jo paljon paremmin!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.