tiistai 1. tammikuuta 2019

Hyvää ja onnellista

2019

Toiset tekevät yhteenvetoja menneestä, minä katson mielummin tulevaan. Niin olen elämäni asioiden kanssa tehnyt lähes aina. 

Lupauksia en ole tehnyt, vaikka ajatuksia siihen suuntaan onkin pyörinyt. Ruokahävikin kanssa on edelleen tekemistä, joten sen pienennys jatkukoon. Ja sitten on sellainen tunne, että kaipaisin jotain. Jotain uutta, jotain muutosta, jotain. Mutta mitä? Ehkä tulevaisuus näyttää ja tuo tullessaan, jos on asioille avoin.

Se on selvää, että jooga jatkuu. Kevätkaudelle olen jo ilmoittautunut. Ilman sitä olisin varmasti vieläkin kankeampi ja enemmän jumissa. Siellä mieli lepää ja puolentoistatunnin harjoitus menee kuin siivillä. 

Kirjoille tarvitsen enemmän aikaa. Ja kirjoja varten tarvitsen parempaa keskittymiskykyä. Elämästä on tullut jollain tavoin repaleista ja se kuluttaa. 




Olisiko vuoden 2019 teemat siis: 


  • ruokahävikin pienentäminen
  • jooga
  • kirjat
  • keskittyminen asioihin, yksi kerrallaan
  • jotain uutta
Asioita joita varmasti jatkan, ovat: 

  • valokuvaus
  • yhdistystoiminta
  • teatterit

Mielestäni tässä on jo ihan tarpeeksi yhdelle ihmiselle. Luvattuna tai muuten vaan. 

Erinomaisen hyvää uutta vuotta 2019! 

8 kommenttia:

  1. ok mä katsoinkin jo Three Billboardsin eilen illalla uudestaan (yksin).
    Kirjoista se juttu, että sä tarvitset niille myös lisää TILAA ellei mikään pääse kiertoon :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, tuo Three Billboardskin voisi olla tän vuoden juttu... Ja kyllä niitä kirjoja voisi kiertoonkin laittaa.

      Poista
  2. Hyvän tuntuinen, järkevä ja toteutettava lista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti. Ettei nyt sentään mitään yltiöpäistä.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina.