Huonon viikon hyvä loppu

ja erinomainen viikonloppu

P (niin kuin pentu) -projektin lopun jälkeen olen yrittänyt päästä muissa asioissa ajan tasalle. Olen kuurannut laittioita, vienyt lehtipinoja kierrätykseen, pyyhkinyt pölyjä ja pessyt kissanvessoja, hoitanut yhdistysasioita ja tehnyt tarvittavia ostoksia. Tekemistä on riittänyt, niin töissä kuin kotona.

Erinäköisten (teknisten) vaikeuksien johdosta mieli on ollut ajoittain apea, eikä tilannetta ole yhtään helpottanut ajoittain otsan korkeudella roikkuneet pilvet. Vaan mitä tapahtuu kun esiin tulee aurinko?

Auringon valo räjäyttää maailman ja tunkeutuu silmien kautta takaraivoon asti. Räjähdysmäisesti. Sitä näkee ja tuntee ihan toisella tavalla, jaksaa ja innostuu. Onneksi olemme menossa valoisampia aikoja kohden ja helmikuussa on yleensä aurinkoakin enemmän ja sitten onkin kohta jo maaliskuu ja sen jälkeen kevät. Aah.

Hyvää ja onnellista

2019

Toiset tekevät yhteenvetoja menneestä, minä katson mielummin tulevaan. Niin olen elämäni asioiden kanssa tehnyt lähes aina. 

Lupauksia en ole tehnyt, vaikka ajatuksia siihen suuntaan onkin pyörinyt. Ruokahävikin kanssa on edelleen tekemistä, joten sen pienennys jatkukoon. Ja sitten on sellainen tunne, että kaipaisin jotain. Jotain uutta, jotain muutosta, jotain. Mutta mitä? Ehkä tulevaisuus näyttää ja tuo tullessaan, jos on asioille avoin.

Se on selvää, että jooga jatkuu. Kevätkaudelle olen jo ilmoittautunut. Ilman sitä olisin varmasti vieläkin kankeampi ja enemmän jumissa. Siellä mieli lepää ja puolentoistatunnin harjoitus menee kuin siivillä. 

Kirjoille tarvitsen enemmän aikaa. Ja kirjoja varten tarvitsen parempaa keskittymiskykyä. Elämästä on tullut jollain tavoin repaleista ja se kuluttaa. 

Olisiko vuoden 2019 teemat siis: 

• ruokahävikin pienentäminen
• jooga
• kirjat
• keskittyminen asioihin, yksi kerrallaan
• jotain uutta

Asioita joita varmasti jatkan, ovat: 

• valokuvaus
• yhdistystoiminta
• teatterit

Mielestäni tässä on jo ihan tarpeeksi yhdelle ihmiselle. Luvattuna tai muuten vaan. 

Erinomaisen hyvää uutta vuotta 2019! 

Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan

Hyvää joulua

Kävin joululounaalla Porvoossa. Äidin tekemä silli, peruna- ja lanttulaatikko maistuivat tänäkin jouluna parhaimmilta. Epäilen, ettei niissä laatikoissa ole voita säästelty. Riisipuuro ja luumukiisseli tekivät kauppansa jälkiruokana. Kotimatkalla tein pienen koukkauksen ja pysähdyin kuvaamaan hetkeksi. Kotipihalla minua odotti joulupukki. Hän oli salaisissa tehtävissä.

Rauhallista joulua! 

Joululoma

kiireen jälkeen

Olen hengästynyt. Jatkuvasti hengästynyt ja tekemisen alle lamaantunut. Osittain olen antanut hieman periksi, kaikkea en nyt ajattelekaan saavani täksi jouluksi. Kuten puunattuja lattioita tai pestyä keittiön ikkunaa. (Ties mitkä tontut siihenkin ovat nenänjälkiään laittaneet.) Eteisen lipaston päällä on kasoja, esimerkiksi tilatut ja lähettämättömät joulukortit. Vaatekaapit ovat sekaisin, eikä minulla tunnu olevan mitään järkevää päällepantavaa. Olohuoneen iso matto on kuitenkin kohentunut huomattavasti sen jälkeen kun sain ystävältä vinkin käsitellä sitä ikkunalastalla. Johan irtosi karvoja.

Ajatukset sinkoilevat sinne tänne, töihin ja muuhun elämään. Mitä tuli tehtyä? Mitä ei vielä ehtinyt? Minkä olisi voinut tehdä toisin? Minkä jättää tekemättä? Mitä teen ensi vuoden puolella enemmän? Pitäisikö oikein luvata jotain?

Joulupallot ovat vaihtuneet tyynyihin ja valoihin. Ystäviä on tulossa kylään ja joulumieltä löytyy. Täällä on paljon pikkuapulaisia ja vähän suurempiakin. Sellaisia, jotka saavat väkisinkin hymyö kasvoille mitä sitten ikinä keksivätkään. Koskaan ei tarvitse olla yksin. Jääkaapissa on ruokaa, toffeet ostettu kauniissa karusellipurkissa. Ystävän vinkkaama uusi resepti odottaa testausta. Muutamat lahjat hankittu ja pakkaamista vailla. Eiköhän se tästä.

Erinomaisen hienoa ja hyvää joulua kaikille! 

Kolme sisarta

Jälleen Kansallisteatterissa

Jos en ole ollut kotona tai töissä, niin sitten olen ollut Kansallisteatterissa, siltä ainakin tuntuu. Viikonlopun päivänäytökset ovat olleet oikein sopivia. Eräänä lauantaina kävin katsomassa Paavo Westerbergin ohjaaman ja sovittaman Anton Tsehovin Kolmeen sisareen (1900) perustuvan näytelmän.

Tiedotteesaan Kansallisteatteri kertoo sen olevan draama loputtomasta onnen ja merkityksen etsinnästä, arkisesta työstä ja haaveelliseen odotukseen haaskatusta elämästä sekä ihmisen kyvyttömyydestä tehdä ratkaisevia valintoja. Tämä Tsehovin klassikko on minulta lukematta ja kun näytelmä on nyt pyörinyt päässäni muutaman viikon, olen vakavasti harkinnut tarttuvani tähän teokseen. Saa nähdä miten käy.

Sittemmin olen myös lähtenyt tarkastamaan mitä tarkoitetaan kun puhtaan Tsehovilaisesta tunnelmasta, koska minulla on selvästi aukko sivistyksessä tämän(kin) kohdalla ja mietin oliko näytelmä sitä. Ainakaan siinä ei alussa juuri johdateltu ja se oli tuokiokuva. Tällaiselle ei niin kauan teatteria harrastaneelle alku oli hieman vaikea. Lava pyöri, tuli kuvaa monessa muodossa, eikä oikein tiennyt minne katsoa. Eturivin paikka löi suoraan päin naamaa. Mutta kun tilanne rauhoittui hieman, oli tarinaa helpompi seurata. Toinen puoli oli minulle helpompi ja siksi ehkä pidinkin siitä enemmän. Minun olisi pitänyt saada katsoa ensimmäinen puolisko ehkä riviltä 10 ja toinen puolisko riviltä 1.

Valokuvaaja: Tuomo Manninen

Kuvassa edessä Marja Salo, Emmi Parviainen ja Elena Leeve. Takana Terhi Panula ja Eero Ritala. 

Ilta Vesa Vierikon kanssa

Kansallisteatteriassa

Olen viime viikolla käynyt sellaisessa teatteritapahtumassa, jossa en ole koskaan ennen käynyt. Kävin viettämässä iltaa Vesa Vierikon ja täyden salillisen kanssa. Häntä haastatteli Mika Myllyaho. Illan aikana nähtiin myös otteita suosituista näytelmistä kuten Mielensäpahoittaja (tämän näin teatterissakin) sekä Amadeus. Ilta oli varsin viihdyttävä. Saatan hyvinkin haluta johonkin toiseen vastaavaan, mikäli eteen osuu.

Vaan kyllä mielestäni Vesa Vierikon suoritus Saiturin Joulussa, on suosikkini. Hieman lapsenmielinen kuin olen.

Kissani Jugoslavia

Kansallisteatterissa

Kävin Suomen Kansallisteatterisa katsomassa Pajtim Statovcin menestysromaaniin perustuvan näytelmän. Suomen Kansallisteatteri kuvailee sitä kasvutarinaksi eri kulttuurien ja identiteettien väliin jäävistä ihmisistä. Se oli sitä ja se oli paljon muuta. Siitä ei voi juuri puhua, eikä kertoa. Jos on lukenut kirjan tietää mistä on kysymys, minulla kirja odottaa vielä vuoroaan. Jännityksellä jään odottamaan tekeekö kirja minuun yhtä suuren vaikutuksen kuin siihen pohjautuva näytelmä. Uskoisin niin.

Lisää aiheesta täältä: https://kansallisteatteri.fi/esitys/kissani-jugoslavia/

Vahva suositus.