torstai 20. joulukuuta 2012

Ensi vuonna?

Mitä mitä?

Tuossa muutama vuosi sitten mietin, että joka vuosi on tehtävä jotain uutta tai opeteltava jotain uutta.

Ensi opettelin serkkuni avustuksella virkkaamaan. Olen aina ihaillut käsityötaitoisia ihmisiä. Noh. Virkkaaminen ei ollut minun juttuni. Tein kolme isoa kaulaliinaa samalla mallilla (ketjusilmukkaa ja pitkää pylvästä). Ei ollut silti minun juttuni. Yritin kyllä.

Seuraavanan vuonna aloin bloggaamaan. Se oli minun juttuni! Sillä tiellä ollaan.

Sitten menin/jouduin/pääsin taloyhtiön hallitukseen. Se oli uutta ja olen siellä edelleen.

Sitten vaihtui työpaikka ja sitä on sitten harjoteltu vielä tänäkin vuonna.

Ensi vuoden suunnitelmat ovat avoimet. Mitä sitä nyt keksisi? Jokin kurssi? Liikunnallinen harrastus? Mitä, mitä? Kohta tulee jo kiire ja raksuttaa vaan tyhjää.  Ehdotuksia otetaan vastaan!



6 kommenttia:

  1. Ööö... kukkasidontaa? Puutyökurssi? Uusi kieli? Karjalanpiirakoiden leipominen?

    VastaaPoista
  2. Ehkä sun ei tarvitse keksiä sitä? Ehkä se tulee itse vastaan. Pidät vain silmät auki. Ehkä se on jotakin, mitä et itse osaisi keksiäkään.

    VastaaPoista
  3. Olen vähän Paulan kannalla. Uusi tulee eteen, tärkeintä lienee, että lähtökohtana on oma kiinnostus. Ehdotan kuitenkin:
    Jooga, pysyy runko taipuisana
    Meditointi, pysyy mieli tasapainossa
    Lenkkeily, pysyy keho kunnossa ja mieli virkeänä

    VastaaPoista
  4. Saila: Kiitos vaan, mutta taitavat nuo kuitenkin jäädä kokeilematta :D Vaikka sanomatta paras!

    Paula: Niin, toivottavasti tulee!

    Cheri: Jooga ja meditointi kyllä kiinnostavat ja lenkkeilyhän taitaa olla se perinteisin suomalainen tapa meditoida! Varteenotettavia vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
  5. Siinä ihan sun työpaikan lähellä - siis TOSI lähellä - on Joogahuone. Se on joogayhdistyksen juttuja, eli kurssit on tosi halpoja, jopa halvempia kuin meidän työpaikkajooga, jonka luulin ennätykseksi.

    VastaaPoista
  6. Zepa: Se on kyllä harvinaisen totta! Se on ihan melkein vieressä :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.