lauantai 9. helmikuuta 2013

Lahjoista

ja tarina lapsuudesta

Minä pidän lahjojen hankkimisesta ystäville. Pidän siitä erityisen paljon. Jos omasta mielestäni olen onnistunut siinä erityisen hyvin, en oikein malta pysyä nahoissani ja olen varmasti paljon innostuneempi kuin itse lahjansaaja. Välillä käy niin, että olen ostanut lahjan jo hyvissä ajoin, mutten sitten malta odottaa sitä oikeaa merkkipäivää tai tilannetta lahjan antamiseksi, vaan annan sen jo etukäteen.

Minussa on varmasti aimoannos isoäitiäni. Hän näytti aina hankkimansa joululahjat meille lapsenlapsille etukäteen ja ihmetteli sitten miksi hänen pakettinsa avataan aina viimeiseksi jouluaattona tai syntymäpäivänä. Ei malttanut isoäitikään pitää lahjaansa salassa loppun asti.

 
Onnistuneen lahjan antamisesta tulee hyvä mieli.


8 kommenttia:

  1. Onnistunut lahjaostos ja se, kun näkee saajan ilahtuvan lahjasta on itsellekin hieno hetki. :) Sopivan lahjan etsiminen on haastavaa ja mukavaa.

    VastaaPoista
  2. Lahjan antaminen oikeaan aikaan vaatii minultakin itsehillintää. Lahjominen on hauskaa myös muulloin kuin merkkipäivinä.

    VastaaPoista
  3. Hihii, olet muuttumassa isoäidiksesi!
    Ihminen on varsin onnellinen silloin, kun ystävinä on loistavia lahjanantajia! Ei voi kuin onnitella itseään, miten näin onkin päässyt käymään :-)

    VastaaPoista
  4. Sirpa ja Kollo: Siellä ollaan siis samoilla linjoilla!

    Millan: Siinäpä on sitten alue, jossa meille riittää opettelemista :)

    Saila: Näin taitaa olla. Salaisesti ehkä olen ollut isoäitini jo pidemmän aikaa. Isoäitiäni kutsuttiin yleisesti Mammaksi :D

    VastaaPoista
  5. Lahjojen antaminen on kivaa ja kihelmöivää on se kun tietää löytäneensä jotakin, mistä toinen varmasti pitää. Minäkin ostelen lahjoja varastoon jos tulee sopivia kohteita eteen, mutta pystyn kyllä pitämään ne visusti tallessa. Joskus saatan jopa unohtaa, että olen jo hankkinut lahjan.

    VastaaPoista
  6. Mehän ollaan sitten samiksia. Muakin poltteleen ostamani lahjat. :D

    VastaaPoista
  7. Mammasi on periyttänyt sinulle mukavan piirteen. Eikö lahjojen antamisesta ja saamisesta nauttiminen ole asia, joka erityisesti on omiaan lapsille? Tai aikuisille, jotka ovat lapsenmielisiä.

    VastaaPoista
  8. Cheri: Sinulla siis on malttia odottaa lahjojen kanssa! Se on hyvä taito :)

    Nettimartta: No siltä sitten vaikuttaa! Se on niin jännää, ettei millään malttaisi pitää lahjaa salassa.

    Paula: Minä kyllä olen lapsenmielinen, joten siitä sen täytyy johtua!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.