lauantai 15. kesäkuuta 2013

Matkapäiväkirja

Jo vuodesta 2008

Minä olen tehnyt muutamia reissuja ystävättärieni kanssa vuodesta 2008. Välillä matka on ollut ulkomaille, välillä ollaan käyty Tampereella tai Turussa. Mukana matkalla on yleensä (silloin kun muistan sen mukaan ottaa) myös matkapäiväkirja. Sinne raapustelemme tuntoja ja tilanteita vuorotellen ja kyllä niitä onkin hauska lukea seuraavalla matkalla! Jos ei enää jutusta muuta muista, niin yleensä ainakin tunnelma välittyy.


Matkapäiväkirjan olen hankkinut Sekäettä nettikaupasta. Se on yksi niistä, joissa palvelu pelaa! 
Eikä tämä ole maksettu mainos, vaikka kaupantäti ystäväni onkin. 

4 kommenttia:

  1. Matkapäiväkirjat ovat kivoja, monta tunnelmaa muistuu mieleen kun lueskelee niitä myöhemmin. Ravasin teininä pitkin Eurooppaa ja muutama vuosi sitten päiväkirjat tulivat eteeni. Voi hurja, onneksi olen kasvanut :)

    VastaaPoista
  2. IHANA idea!!! Ystävyyden vaalimisen merkityksen oivaltaa muuten paremmin vasta kun mittarissa on vuosia enemmän kuin teininä. Ainakin omalla kohdallani. En sillä, että olisin nuorenpana jollainlailla huonosti heitä kohdellut, vaan sillä, että niistä suhteista pitää pitää huolta kuten parisuhteesta, ettei käy kuten hoitamattomalle parisuhteelle.

    Tämä postaus lämmitti mieltä... <3

    VastaaPoista
  3. Cheri: Jos minä olisin säilyttänyt teinivuosieni päiväkirjoja, niin ehkä minäkin taitaisin iloita kasvamisestani :)

    Elina: On nätti!

    Milla: Ystävät ovat tärkeitä ja on totta, että niitä suhteita osaa ehkä vaalia paremmin näin kypsemmällä iällä!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.