torstai 18. joulukuuta 2014

Pientä puuhastelua

kotona

Asiat etenevät. Eivät välttämättä aina niin nopeasti, mutta etenevät silti. 

Viime talvena löysin jätekatoksesta pienen lipaston, jonka tuunasin mieleisekseni. Tarkoituksenani on ollut koko ajan päällystää kaapin sisus serveteillä ja nekin ovat olleet odottamassa inspiraatiota jo kauan. Tulihan se inspiraatiokin sieltä sitten viimein. 


Samaan syssyyn päällystin myös askartelutarvikeliikkeestä hankkimani peuran pään. Samalla servettikuosilla.






Kunhan lakka kuivuu, saa pieni kaappi vaativan tehtävänsä takaisin. Siellä säilötään kierrätykseen menevät lehdet ennen niiden siirtymistä taloyhtiön jätesäiliöön. Niin, ja tuota peuran päätä pitäisi kyllä laskea vähän alemmas.

Lukuvuorossa: Hammer Lotte & Soren Kaikella  on hintansa, Bazar 2014, ostos Helsingin Kirjamessuilta, 1 eur. 

14 kommenttia:

  1. Kaapista tuli entistäkin upeampi ja intialaisempi. Teillä on jo ihanan jouluisen näköistä. Meillä on aika kulunut projektissa, mutta pian alkaa jouluvalmistelut, ettei jää viimetinkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän on jo joulu tullut kyläilemään :) Vielä ehtii hyvin valmistautua!

      Poista
  2. Ihanaa väriä, kyllä kannatti odottaa! Peura on superhassu, ihan kuin sinäkin :-D
    Mutta eihän tuonne hyllyille raaski nyt mitään laittaa, kun ihanat kuviot jäävät piiloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh heh :) Vähän hassu olen kyllä! Kieltämättä minäkin ajattelin mitä tuonne nyt voisi laittaa. Ehkä pitää vain pitää ne kierrätykseen menevät lehdet suht pienenä pinona.

      Poista
    2. Voipi käydä niin, että vie kierrätyspaperit aina yhden lehden jälkeen!

      Poista
  3. Hieno pariskunta, kaappi ja peura. Hyvä, kun laitoit rohkeet pinnat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin kaappi kaipasi tuota peuraa, eikö? Olen tyytyväinen (vaikka näyttääkin itse tehdyltä ;) )

      Poista
  4. Voi kun siitä tulikin soma!! Jotenkin mulla vaan on sellainen hytinä, että Sulolla taitaa olla sanansa sanottavana kaapin sisällöstä...jotenkin se näyttää ihan kissanmentävältä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo ei nyt ole ollut kiinnostunut siitä, ainakaan vielä :)

      Poista
  5. Hienoja tuli molemmista. Kaappi on muutenkin nätti ja paikkaansa sopiva ja tykkään tuosta turkoosista väristä ja sävysti ja kiiltävästä pinnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Turkoosista on nyt tullut minullekin taas ihan lempiväri.

      Poista
  6. On söpöjä ja kekseliäitä! Tykkään, peukku jne.

    VastaaPoista
  7. Oletpa taitava! Hienon uuden elämän sai lipasto ja tuo peuranpää on tuollaisena tosi makee :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.