lauantai 12. syyskuuta 2015

Verhokiskoista

ja stoppareista

Torstain piti olla onnen päivä. Remontin piti loppua ja perjantain piti tuoda loppuhuipennus kun sängyn oli määrä saapua. No, sänky tuli. 

Olohuoneessa on yhtenäinen verholauta, josta poistettiin osa ja saumasta piti tulla niin huomaamaton, etten sitä lainkaan huomaisi. Toisin kävi. Sauma näkyy selvästi ja lisäksi sen verholaudan alareunassa on kolo. Kurkkasin myös verholaudan alle verhokiskoihin. Itku meinasi tulla. Minulla on ollut kolme verhokiskoa vierekkäin. Kolme on lähtenyt toiselta puolen kulmasta ja kolme toiselta puolelta kulmasta. Keskelle, siihen missä ei ole ikkunaa vaan seinä, jäi vajaan metrin mittainen aukko verhokiskoihin. Kukapa sitä nyt seinäänsä verhoilla peittelisi. Kiskojen paikalleen asentamisen jälkeen minulla toki olisi tämä mahdollisuus, sillä verhokiskot on jatkettu niistä toisista ja yllätys yllätys eivät sitten jatkukaan seinään asti. Voisin siis pitää verhoja keskellä seinää oikein hyvin. Lisäksi verhokiskot on yhdistetty varsin näppärästi toisiinsa stoppareilla. Siis niillä mitkä asennetaan kiskojen päihin pitämään verhonipsut kiskossa.

Olin ottanut kuvat ennen ja jälkeen tilanteesta. Lähetin palautetta remonttimiehelle, ruusuja ja risuja. Lupasivat tulla korjaamaan puutteet maanantaiaamuna, mutten vielä ole kiukuspäissäni pystynyt vastaamaan sähköpostiviestiin. Ehkä pystyn siihen kohta.


Myös kirjastossa on tapahtunut jotain verhoille. Ne ovat nimittäin repaleiset. Meillä on tainnut käydä kylässä ötökkä ja Naukulan asukit ovat hoitaneet sen pois päiviltä.

23 kommenttia:

  1. Vai että Namu ja Sulokin ovat ruvenneet remontoimaan - verhoja. - Luulisi kyllä, että verhokiskojen pitäisi remontin jälkeen olla samassa kunnossa kuin olivat ennen remonttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen, että verhoja on tuunannut Namu. Ovat Namun kuningattaren näköalatornin vieressä kirjastossa...

      Poista
  2. No voi perhe. Aina ne onnistuu tötöilemään jotain pientä vaikka itse iso remppa hoituisikin. Voisin kertoo muutamankin "pienen" jutun putkireman jälkeisestä ajasta, mut ketäpä tuo lohduttaisi.

    Hyvä että tulevat korjaamaan... Pitäis varmaan vahtia vieressä se korjailu *vinkvink*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu-u. Tämä olisi tarkoitus. Katsotaan onnistuuko!

      Poista
  3. Onneksi nuo on korjattavissa, olisi todella erikoista jos kaikki sujuisi kuten on suunniteltu. Aina kannattaa näköjään ottaa ennen kuvat, ei tarvitse alkaa vääntää kättä joka asiasta. Ötökkä on pitänyt kovaa kiinni verhoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen ja jälkeen kuvat on todella hyvä ottaa! Pienempi vahinko tämä on kuin se sinun pakastimesi sulaminen...

      Poista
  4. Hirmustusten kauhistus :( Kuinkahan mulle käy putkirempassa? Täytyy videoida ja kuvata joka kulma ja kolkka ennen täystuhoa. Voihan kiskotus! Raideliikenne jumissa! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Kannattaa kuvata joka nurkka ja paikka. Ehdottomasti!

      Poista
  5. Ei siis vieläkään normaalia päiväjärjestystä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni huilitauko tuli viikonloppuna mutta tänään on taas otettu verhot pois ikkunoista.

      Poista
  6. Minä onneksi selvisin putkiremontista imuroinnilla. Mies oli tosin koko ajan kotona "vahtimassa" putkimiestä. Uutta taidetta verhoissa - ehkä se on nyt muotia? - Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minäkin selitän huomenna mitä pitää tehdä. En arvaisi jättää tänne yksin.

      Poista
  7. Voi että! Onneksi on kuvat malliksi, mutta olisi se kyllä saanut kerrallakin tulla oikein... Toivottavasti asiat palautuu kuntoon ihan heti kohta, jo riittää remontti teillä! Ja verhot olisi saanut jäädä repimättä myös!

    (Tuon takia muuten meillä ei voi olla pitsiverhoja. Yritin joskus, mutta Friedelle ne oli aivan liian suuri houkutus. Tai itse asiassa ei varmaankaan edes houkutus, se repi niitä ihan tarkoituksella...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tulee kuntoon huomenna! Jos ei, niin en enää tiedä mitä tehdä.

      Voi Friede :) Minä luulen, että nämä raatelut olivat silkkaa vahinkoa :)

      Poista
  8. mitään ei näköjään voida tehdä kerralla kuntoon, surullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan. Niin paljon otti päähän, että ihan itketti.

      Poista
  9. Oijoi. Bad verho day. Toivottavasti asiat korjaantuvat maanantaina ennalleen.
    Mulla muuten kerran oli saunan verhoon koteloitunut joku toukka. Se oli kutonut itselleen hienon kotelon. Kun sen kuoriutumisen aika tuli, oli se jättänyt kotelonsa koskematta ja tullut suoraan verhokankaan läpi tehden siihen ison reiän! Törkeää, sano.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho. Enpä ole tuollaisista toukista kuullutkaan. Oliko musta vai sininen?

      Poista
    2. Hehe. Ei kun oli ihan oikea jonkun perhosen tai yökkösen tai kiitäjän toukka!

      Poista
  10. Siis voimme päätellä, että remppatyypit oli miehiä. Jokainen nainen olisi tajunnut, että tollasta ei voi tehdä. No, vahdit sitten maanataina vieressä, et ne tekee oikein ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna tulevat, pakko olla vieressä kertomassa miten tulee olla.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Tiistaina tulivat, mutta ei sekään sitten ihan nappiin mennyt. Onneksi tuli keskiviikko ja korjaus.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina.