keskiviikko 29. elokuuta 2018

Untuvapeitto

ja villasukat

Toukokuusta lähtien olen nukkunut ilman villasukkia ja vain lakana peittonani. Toissailtana hain ohuen untuvapeiton ja viime yönä nukuin sen alla jo villasukat jaloissani. Oli pehmeä pesä, niin pehmeä etten millään olisi halunnut sieltä aamulla pois. En, vaikka nukuttuja tuntejakin oli takana ihan sopiva määrä ja olo on kohentunut entisestään (kiitos korjatun lääkityksen).

Kuva Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta. 


Osa kodin harvoista viherkasveista on siirretty parvekkeelta sisälle, osa ulkoa parvekkeelle. Muutama kasvi sai uudet mullat. Tänä syksynä yritän saada pelakuut eli siis pielikit (Terkkuja vaan S!) talvetettua ulkovarastossani. Saa nähdä miten käy. Hyllyn ajattelin vuorata jostain kohdin styroksilla, en tiedä auttaako vai ei. Ja ehkä osa pelakuista pitäisi istuttaa isompii ruukkuihin. Pitää vähän selvitellä.


Syksy on selvästi tulossa. Tämän kesän jälkeen se tuntuukin taas ihan hyvältä. Yksi alkavan syksyn kohokohdista on tietenkin Australian Masterchef. Että voinkin tykätä yhdestä tv-ohjelmasta niin paljon. Siinä kannustetaan, iloitaan, nautitaan ja opitaan. Jos et ole sitä vielä katsonut, niin nyt on aika!

5 kommenttia:

  1. Joinakin aamuina sänky tuntuu niin ihanalyta höyhensaarelta, ettei siitä haluaisi irtautua. Aamuolosi untuvien alla ja villasukat jalassa kuulostaa kyllä autuaalliselta, paitsi se, että piti nousta.
    Hitsi, olen yrittänyt katsoa kehuttua ohjelmaa, mutta kun ruuanlaittoa ei millään jaksa katsoa, vähemmän kiinnostavaa ohjelmaa on vaikea keksiä. No eipä olekaan. Tahdon hääpuvun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko siis oikeasti yrittänyt katsoa Australian Masterchefiä? Se on jo saavutus se!

      Poista
  2. Täkin kaivoin minäkin jo kaapin perukoilta...lakana on riittänyt tähän asti. Miten voikin tuntua hyvältä, kun saa käpertyä kunnon peiton alle nukkumaan.::)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin se lakanaan siirtyminen ei anna samaa tunnetta. Ei ainakaan minulle.

      Poista
  3. Mä olen nukkunut villasukat jalassa läpi kesän... mutta pussilakanan sisällä on vieläkin vain the harmaa viltti, sillä useammin se löytyy lattialta kuin muijan päältä. Eli kylmä ei ole ollut, paitsi jarpailla.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.