Arvaa kuka?

Pehmolelu

Muutamia viikkoja sitten iltapäivälehdessä kerrottiin, ettei aikuisen naisen kodista saa löytyä pehmoeläimiä. Tämän keski-ikäisen naisen kotiin muutama pehmoeläin on päässyt kotiutumaan. Enkä edes häpeä tunnustaa sitä. 

Kuvan pehmoeläin muistuttaa minua päivittäin siitä, ettei kaikki välttämättä ole aina sitä miltä päällisin puolin näyttää ja vaikuttaa. Toiset pitävät sisimpänsä piilossa, eikä todellisuutta voi kuin arvailla. Toiset ovat löytäneet itsensä, toiset ovat ikuisia etsijöitä. Toiset pystyvät käsittelemään asioita ja pääsevät elämässään eteenpäin. Toiset junnaa jurnuttavat paikallaan ja ihmettelevät kuinka kaikki on aina niin vaikeaa. 

Sitten on tietysti meitäkin, joilla joku päivä on jurnuttava ja seuraava taas valoinen ja aurinkoinen. Ehkä kultainen keskitie olisi tässäkin asiassa paras. Tänään aamuni alkoi masentavasti, harmaata, pimeää, nukutti ja väsytti. Puuhastelu pihalla muutti päivän kulun hyvään suuntaan. Kun vain aina muistaisi, että kaikki on loppujen lopuksi itsestä kiinni. Ainakin omaan mielialaan voi vaikuttaa, jos vain haluaa. Tavalla tai toisella.

Kaikenlaista

Purkissa

Kaikenlaista sitä ihminen itsellensä hankkii ja kaikenlaisia asioita sitä samaan purkkiin mahtuukin. Sulassa sovussa lasipurkissa keittiön tasolla asustelevat strutsinsulkainen pölyhuisku sekä Nalle Puh -pilli. Se on hankittu joskus, ehkä noin 15 vuotta sitten, Liverpoolista. Muistaakseni. Nalle Puhiin ei vain kyllästy koskaan.

Pilliä ei koskaan ole käytetty, mutta Nalle Puhia keinutetaan kyllä muuten säännöllisesti.

Mää itte

Valokuvassa

Harvinaista herkkua - minulla rusetti päässä! Äitini lähetti tämän kuvan ja kuvasarjan skannattavaksi. Lienee ehkä 1-vuotiskuva.

Olihan se aika juhlavaa ja erilaista kun ennen käytiin valokuvaamossa kuvissa. Pitäisiköhän mennä? Ihan huvikseen.

Rakas romu

Haaste Saaripalstalta!

Sain Sailalta haasteen! Kiitosta vaan. Siinä oli tarkoituksena esitellä oma rakas romu, ja rakkaan romun piti olla huonekalu. Rakkaita romujakin on, esimerkiksi kirjasinlokerikko, isoäidin tuolit, isän vanhempien lamppu, vain muutamia mainitakseni.

Olen kuitenkin vähän kapinallinen ja esittelen toisenlaisen rakkaan romun. Korva siltä ilmeisesti syötiin jo marraskuussa 1966 ja loppu onkin sitten historiaa.

Rakas romuni katselee minua tälläkin hetkellä kirjoituspöytäni vierellä. On se vaan niin rakas.

Tämä haaste voisi matkata vaikkapa Pirkolle ja Paulalle! Olkaapas hyvät.