maanantai 10. marraskuuta 2014

Arvaa kuka?

Pehmolelu

Muutamia viikkoja sitten iltapäivälehdessä kerrottiin, ettei aikuisen naisen kodista saa löytyä pehmoeläimiä. Tämän keski-ikäisen naisen kotiin muutama pehmoeläin on päässyt kotiutumaan. Enkä edes häpeä tunnustaa sitä. 

Kuvan pehmoeläin muistuttaa minua päivittäin siitä, ettei kaikki välttämättä ole aina sitä miltä päällisin puolin näyttää ja vaikuttaa. Toiset pitävät sisimpänsä piilossa, eikä todellisuutta voi kuin arvailla. Toiset ovat löytäneet itsensä, toiset ovat ikuisia etsijöitä. Toiset pystyvät käsittelemään asioita ja pääsevät elämässään eteenpäin. Toiset junnaa jurnuttavat paikallaan ja ihmettelevät kuinka kaikki on aina niin vaikeaa. 



Sitten on tietysti meitäkin, joilla joku päivä on jurnuttava ja seuraava taas valoinen ja aurinkoinen. Ehkä kultainen keskitie olisi tässäkin asiassa paras. Tänään aamuni alkoi masentavasti, harmaata, pimeää, nukutti ja väsytti. Puuhastelu pihalla muutti päivän kulun hyvään suuntaan. Kun vain aina muistaisi, että kaikki on loppujen lopuksi itsestä kiinni. Ainakin omaan mielialaan voi vaikuttaa, jos vain haluaa. Tavalla tai toisella.

22 kommenttia:

  1. Mikäs juju tässä? Hattu vai? Tosikko-Mummi ihmettelee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nalle Puh on pukeutunut Tikruksi :) Halusi vissiin vaihtaa sitä mikä sisimmässään on.

      Poista
    2. Puh on Tikrun vaatteissa, koska Tiikerin omassa elokuvassa Tikru oli murheellinen, kun ei tiennyt sukulaisistaan tai perheestään mitään, ja nämä Puolen hehtaarin metsän henkilöt halusivat piristää Tikrua ja naamioituivat Tikruiksi ;) (Jos siis kysyttiin sitä, miksi Puh on Tikrun puvussa...)

      Mutta minkä kumman takia ei saisi olla pehmoleluja?

      Poista
    3. Täältä tulikin sitten asiantunteva vastaus :) Olivatpa Puolen hehtaarin metsän asukit ystävällisiä!

      Poista
    4. Kiitos Mummin valistamisesta. Taitaa Mummin NallePuhit jäneet liian vähälle tutkiskelulle. Pitääpä jatkossa tutkailla Mamman kuvia tarkemmin.

      Poista
  2. :) ihana Puh valeasussa.
    Totta puhut ja ulkona ei tarvitse pitkään olla, kun mieli jo kirkastuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitsekaan. Ulkoilmalla on ihmeellinen vaikutus.

      Poista
  3. Emäntä: Pehmolelut on ihania! Minulla on onneksi iloinen luonne ja etsin ilon ihan pienistä asioista. Mutta joskus pitää tosiaan tehdä töitä ilon eteen; että haluaa nähdä ne hyvät asiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin koen olevani peruspositiivinen, jotta se säilyy, välillä pitää olla muutakin.

      Poista
  4. Totta puhut, kumpa sen aina muistaisi että sateen jälkeen paistaa aurinko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmasti miettiä, että sadekuuro se kuitenkin on!

      Poista
  5. Ihana pehmolelu! :) Minullakin on useampi pehmoeläin. :)

    Tikruksi pukeutunut Nalle Puh tuo hyvää mieltä. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummatkaan hahmot eivät voi tuoda muuta kuin hyvää :)

      Poista
  6. Aaargh, kun iltapäivälehti jo tuon(kin) asian sanelee! Meillä on muutama keski-ikäinen ja hyvin rakas pehmolelu ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis pehmolelut ovat jo keski-iässä ja on täällä keski-ikäisiä ihmisiäkin, nyt menee kieli ja sormet solmuun :D

      Poista
    2. Keski-ikä on hyvä ikä, molemmilla. Ihmisillä ja pehmoleluilla :D

      Poista
  7. Miks Nalle Puhin kanssa ei kannata pelata korttia? Puh huijaa.

    Mulla on kaksi pupua: Valkoinen ja Duracell. Ja sit Barbi. Mutta Barbi ei oo pehmeä, tietenkään. No ei se Duracellkään, siinä on tärkeetä ihan muu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina oppii lisää! Barbista ei ole näkynyt vilaustakaan.

      Poista
    2. Niin, mun Barbista? Keittiön hyllyllä, kattiloiden vieressä (siis ei kattien vaan kattiloiden). Vahtii sieltä koko ympäristöä mustassa juhlakostyymissään.

      Poista
  8. Milloinkahan aletaan tehdä kotitarkastuksia :)
    Mielialan madaltuessa minua lohduttaa aina kokemukseen pohjautuva tieto: se menee ohi. Nyt en tietenkään puhu vakavasta masennuksesta, johon tuo lohtu ei paljon auta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään itse masennuksesta puhu, vaan matalapaineen aiheuttamasta tunteesta. Ainakin minä olen huomannut ilmojen vaikuttavan mielialaan. Kotitarkastukset olisivatkin mielenkiintoisia :)

      Poista
  9. Kaikki kivan ne nyt meiltä kieltää kun hiljakkoin luin, että sisustuskirjaimet ja tekstitarratkin on nyt ihan out :D

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.