Hyvää juhannusta

 Kuvien muodossa

Valo herättää talviunesta

Pakkanen puree poskia

Ja mieli on jo menossa kovaa vauhtia kevättä kohden. 

 

Vaan kun nyt vain osaisi pitää mielen tässä hetkessä ja nauttia lisääntyvästä valosta. 

Hyvää vuotta 2026

 Rauhaisaa ja sopuisaa

Vuosi vaihtui. Vaikka niin toivoin, että vuodesta tulisi rauhaisa ja sopuisa, niin viimeaikaiset uutiset maailmalta ja täältä kotimaastakaan ei sellaista lupaa. Vaan ei menetetä toivoa. Jos sotien sijaan tulisi rauhaa, tappamisen sijaan lempeyttä ja suvaitsevaisuutta. Jospa suunta muuttuisi. 

Syksy lähestyy

 kovaa vauhtia

Pihlajanmarjat punastuvat ja lämpimälläkin säällä on kaiken lämmön takana tuntuvaa kylmyyttä. Vaikka syksy on yksi lempivuodenajoistani, tuo sen saapuminen haikeutta. Talvikin on mukava, mutta ihan liian pitkä ja pimeä. Toivotaan lempeää ja pitkää syksyä. 

Uusia asioita

Metalligrafiikkaa

Taannoisen teatterikäynnin etkoilla ystäväni kertoi aloittamastaan metalligrafiikan kurssista ja kuinka ollakaan, löysin itseni sieltä muutamaa viikkoa myöhemmin. Pääsin mukaan hieman myöhässä ja näiden ensimmäisten kurssituntien aikana sain jonkinlaista ymmärrystä siitä, missä metalligrafiikassa on kysymys. Tai ainakin mitä viivasyövytyksellä tehdään ja mitä akvatintalla saadaan aikaan. Syksyllä sitten jatketaan. 

Kesäksi olen asettanut itselleni tavoitteen piirtää. Vielä en ole ehtinyt aloittaa, mutta tuntuu ettei se kesäkään ole vielä alkanut. Ehkä sitten heinäkuussa?

Pääsiäinen

Tuli tarpeeseen

Tuntui todella, että pääsiäisen vapaat tulivat tarpeeseen. Muutama työjuttu toki tuli viestinä vastaan, mutta niihin ei kauaa aikaa kulunut. 

Mitä tein? Siivosin kotini ja vaatekaappini ja samalla vähän omaa päätäkin, roudasin tavaraa kierrätyskeskukseen, löysin puuttuvat vaaleansiniset Koko-lautaset ja yhden vaaleanpunaisen, hain ystäväni Tori-ostoksen, pidin sadetta, nukuin kahdet päiväunet, hoidin kissat kuten kaikkina muinakin päivinä, luin kirjan, katsoin yhden sarjan, ajelin Porvooseen, katsoin siellä Anna Aallon -näyttelyn, join äitini ja veljeni kanssa leivoskahvit ja nyt hieman yhdistyshommia. Niin ja maalasin. Hyvin sain aikani kulumaan tekemättä juuri mitään. 

Huomenna alkaa työt, harrastukset, vähän hemmottelua ja yhdet juhlat. Niin ja äidille pitäisi varata lääkäriaika. 

Ylioppilaskunnan laulajat

Helsingin tuomiokirkossa

Tapaaminen Kluuvikadun Fazerilla, herkkuja, hieman kuplivaa. Pienellä porukalla Helsingin tuomiokirkossa Ylioppilaskunnan Laulajien (perustettu 1883!) konsertissa kuoron perustajan P.J. Hannikaisen muistoksi. 

Upea kuoro, upeat puitteet. Se on kyllä sanottava, että Johanneksen kirkon akustiikka on ainakin näin maallikosta parempi kuin Helsingin tuomiokirkon. Nautittava kokemus silti ja kun sieltä vielä riensin juoksujalkaa entisten työkaverieni get to gether -tapaamiseen niin helmikuu tuli päätettyä varsin mukavasti. 

Tätini nukkui ikiuneen

Surua ja iloa

Ihmisen elämään kuuluu iloja ja suruja sekä aimoannos ilkikurisuutta, vahvaa tahtoa, rakkautta elämää ja ihmisiä kohtaan. Paljon luettuja rakkausromaaneita, auringonpaistetta keväisinä päivinä, yli yhdeksänkymmentä juhlittua syntymäpäivää. 

Heippa, nyt mä meen, sanoi tätini ja nukkui pois. 

Jumalat

Suomen Kansallisteatteri

Visuaalinen, kiehtova, hauska, surullinen ja kerrassaan onnistunut Kansallisteatterin Jumalat -näytelmä. 

Kuva: Suomen Kansallisteatterin ladattavasta kuva-arkistosta
Kuvaaja: Saara Autere

Lisää esityksestä pääset lukemaan täältä: https://www.kansallisteatteri.fi/esitys/jumalat

Eikä yksikään pelastunut

Kaupunginteatteri Arena-näyttämöllä

Ystävä tarjosi teatteripäivän meille kolmelle. Ehkä sen olisi pitänyt mennä toisin päin, mutta me sitten vuorostamme tarjosimme ruuat teatterin jälkeen. Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä oli vuorossa Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut. Varsin onnistunut esitys, sillä siinä mielessä olen rajoittunut, että Christien teoksissa pitää olla sellaista vanhanajan tunnelmaa. Tässä oli juuri sopivasti. 

Loppuaplodien aikaan sai kuvata ja sen tein. Viihdyttävä esitys ja kaikin puolin hieno päivä. 

Sirkus Soisalo: Starman

Vierailu Kansallisteatterissa

Teatterivuosi käynnistyi tammikuussa Sirkus Suosalon vierailulla Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä Starman-esityksen kanssa. Monologin on kirjoittanut Juha Kauppinen. 

Oli hieno. Paikka eturivissä takasi sen, että pienimmätkin eleet ja ilmeet näki tarkasti. Ja karisma kantoi takuuvarmasti myös takariviin asti. 

Ohi on!

Vihdoinkin helmikuu

Miten tammikuu voikin tuntua aina niin pitkältä? Suorastaan maratonilta. Nyt se on tältä vuodelta ohi. Sateinen, loskainen ja lämmin. Outo ja ihmeellinen. Mukava ja osittain myös pelottava. 

Uusi työ, ympärillä uusia ihmisiä, jotain tuttua ja paljon uutta. Olen innoissani.

Politiikan seuraamisesta tulen vain vihaiseksi, ja mietin miten pysyisin kartalla tapahtumista ilman, että sykkeet nousisivat joka kerta. Maailman meno pelottaa. Yritän siis noudattaa vanhaa oppia ja elää itse niin, että säilytän mielenrauhani. Välillä vaikeaa ja välillä helpompaa. 

Valoja, jäätä

Ja pientä autoremppaa

Vaikka päivät ovat jo pidentyneet, en vielä ole pystynyt luopumaan kausivaloista. Kyllä ne tuovat tarvittavaa valoa tähän pimeään aikaan. Myös kenkien alla kivasti narskuva lumi auttaisi, mutta sellaisesta ei ole tänä talvena juuri saanut nauttia. Kun lumi on tullut, on se seuraavassa hetkessä sulanut pois. Kulkuväylille on sitten muodostunut jäinen polku. Joka talven murheenkryyni. 

Jotta olen selvinnyt kaatumatta autolle, olen laittanut nastakengät jalkaan ja autossa vaihtanut toiset kengät. Hieman hankalaa, mutta parempi kuitenkin niin. 

Perjantaina kävin tilaamassa kuoren autoni kuljettajan puoleiseen sivupeiliin. En tiedä miten peilin kuori on voinut noin vain irrota. En ole sitä kolhinut, joten ehkä irronnut jossain parkkipaikalla jonkun toisen henkilön toimesta. Uusi osa tilattu, sitä odotellessa. 

Uusi kaappi

Kierrätyskeskuksesta

Olen viime kuukausina kierrellyt ahkerasti kirppiksiä ja Kierrätyskeskuksia. Sieltä on tarttunut mukaan muutamia kirjoja, astioita ja sen sellaista. Eräänä päivänä silmäni osuivat kaappiin. Kävelin jo sen ohi, kunnes minun oli pakko palata muutama askel takaisinpäin. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Sijoituspaikkakin oli selvillä ja eipä siinä sitten muuta kuin myyjän kanssa keskustelemaan. Kuljetus olisi minulle tullut omien menojen vuoksi vasta joulun jälkeen, joten lähdin neuvottelemaan kuljetuksesta ystäväni kanssa. Kuinka ollakaan, sain kaapin kotiini vielä saman päivän iltana. 

Tuossa ollut avohyllykkö päätyi kissatarhaan, jossa sille oli sopiva paikka. Tämän kaapin myötä aamiaispaikakseni on tullut keittiö. Keittiön pyöreän valkoisen pöydän äärestä voin ihailla kaappia. 

Kaapin hinta oli 49 euroa ja kanta-asiakasalennus vähensi siitä vielä 10%. Ei hullumpaa! Vieressä oleva valkoinen pikkupöytä, jonka päällä on iso viherkasvi, on myös kierrätyslöytö vuosien takaa. Siitä maksoin muistaakseni viisi euroa. 

PS: Lattialla oleva valko-vihreä esine, on kissojen "raksukippo". 

Kun yksi asia johtaa toiseen

ja kolmenteenkin. 

Alkuvuosi on ollut täynnä kaikenlaisia sattumuksia, mukana on ollut myös hippasen hyvää onnea. 

Ensinnäkin TV (vuosimallia 2016) oli syksyn mittaan näyttänyt hajoamisen merkkejä. Kuvaruudun alareunassa oli sellainen vähän tummempi noin 20 senttinen raita, joka joulunpyhinä välkkyi välillä myös punaisena. Joulunpunaisena. Lisäksi pesukone (vuosimallia 2000!) oli alkanut valuttaa vähän ruosteista vettä pesujen yhteydessä lattialle, vaikka pyykit kyllä pesi. Ongelmat olivat olleet tiedossa, mutta vasta uuden vuoden päivänä otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin surffailemaan netissä löytääkseni korvaajat. Tämä on inhokkihommani, sillä on kohtuullisen vaikea ymmärtää eri yritysten ilmoittamia tärkeitä tietoja laitteista. Yritin vertailla ja tein tilaukset. 

Television hain noutovarastosta heti seuraavana päivänä. Vanha lähti sitä kautta kiertoon ja ystävällinen noutovaraston työntekijä auttoi kantamaan paketin autoon ja vanhan kierrätyskonttiin. Minä ajelin varovasti kotiin, ihan oven eteen. Siinä sitten käsilaukkua kaivellessani totesin, että avainnippuni oli kadonnut. Käsilaukku sinällään piti sisällään paljon tarpeettomia kuitteja, papereita ja nenäliinoja. Kävin siis rimputtelemassa taloyhtiön hallituksen jäsenen ovikelloa ja hän tuli avaamaan oven yleisavaimella, jotta sain telkkarin sisälle ja vara-avaimet matkaan. Sen verran tajusin, että missään vaiheessa en ollut kuullut mitään kolahdusta, joten avainnipun oli täytynyt tippua noutovaraston pihalle. Ajelin sinne takaisin ja kas, sieltähän nippu löytyi. Joku oli vahingossa ajanut niiden päältä ja kolme tavallista abloy-avainta oli hieman vääntynyt. Onnellinen sattuma, että löytyivät!  

Kotiin päästyäni olin saanut tekstiviestin, jossa minulle ehdotettiin pesukoneen kuljetusta ja asennusta (ja vanhan roudaamista kierrätykseen) seuraavalle viikolle. Aika sopi ja annoin tarvittavia tietoja. Kuinka ollakaan pesukone tuli kuitenkin jo heti seuraavana päivänä. Onneksi olin kotona! Pesukoneen asennus sujui hyvin, mutta sen aikana selvisi, että liitännän sisällä on pieni vuoto. Hyvin pieni, mutta täytyy sekin korjata. Raportoin taloyhtiön hallituksen jäsenelle ja sitten myös kylpyhuoneen käsienpesualtaan ylivuodon sihti mureni palasiksi kun sitä katsoimme. Taloyhtiöstä hoidetaan onneksi paikalle LVI-henkilö. Tulee jossain vaiheessa, kun vuoto ei ole suuren suuri, vain sellainen tihuttava. 

Ylivuodon sihtiä, sellaista minun tarvitsemaani, ei tietenkään löydy mistään. En edes tiedä minkä merkkinen kiinteä kylpyhuoneen allastaso ja -kaappi ovat. Kolmessa rautakaupassa kävin kyselemässä ja kolmannessa jo vähän hermostuinkin (anteeksi vaan!). Onhan se nyt järjetöntä, että yhden sihdin vuoksi pitäisi uusia koko systeemi. Pakko keksiä jokin toinen ratkaisu. Rautakauppa kierroksen jälkeen ajelin pienillä kierroksilla itsekin kissanäyttelypaikan parkkipaikalle niin voimalla, että etupuskurini ei tykännyt hyvää. Viereisen auton rouvat irvistelivät, niin minäkin. Kyselin miltä näytti, eikä kuulemma kamalan pahalta. Minä en uskaltanut edes katsoa, vaan painelin sisälle kissanäyttelyyn. Sieltä palattuani tarkastin tilanteen ja näytti hyvältä. Ei vaurioita. Että onnea mukana tässäkin. 

Huh. Nyt olen saanut vuodatettua tämän ulos, joten eiköhän tämä taas tästä. Sellainen tunne ollut päässä, että hurjaa säätöä koko alku vuosi. 

 

Uusi vuosi

Hyvää uutta vuotta 

Uusi vuosi, sama vanha minä. 

Toivon vuoden tuovan meille kaikille lempeyttä itseämme ja kanssaihmisiämme kohtaan. Toivon toipumista, pehmeyttä ja pieniä ilon pirskahduksia tähän maailmaan, tähän aikaan. Toivon kunnioitusta toisiamme ja luontoa kohtaan, toivon kauniita puheita ja kauniita tekoja. Toivon arvostusta. 

Toivon kaikille oikein hyvää uutta vuotta, rakkautta ja rauhaa. 

Täydellinen

Näkymä

Väitän olevani suhteellisen tarkkaavainen ihminen. Huomaan, koska jollain on salaisuuksia tai koska kuorma on tullut liian raskaaksi kantaa. Huomaan, koska sisällä kuplii ilo ja riemu, koska mieli on tyhjentynyt ja olo epävarma. Joskus uskallan luottaa intuitiooni, joskus sitä epäilen. 

Lapsuuden kotini ikkunasta näkyy täydellinen kuusi. Ei se tuohon ole ihan hetkessä kasvanut. Sumuisena, lämpimänä jouluaattona, päätin sen ikuistaa ja vasta nyt huomasin sen täydellisyyden. Ehkä oma mielikin on rauhoittunut taas näkemään enemmän. Olen saanut levätä, kokea jotain vanhaa, mutta silti uutta. 

Leppoisia pyhäpäiviä, otetaan ne levon kannalta ja ensi vuonna kohti uusia haasteita. 

Kansallisteatteri Jäniksen vuosi

Vuoden 2024 viimeinen teatteri

Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu kun istuu eturivillä! Ei tälläkään kerralla, mutta koska Jäniksen vuosi jatkuu vielä ensi vuoden puolella, jätetään tämä nyt vain tähän. Ei voi muuta sanoa, kuin että hauskaa oli! 

Arto Paasilinnan kirjan olen aikoinani lukenut ja sellainen löytyi vielä kirjahyllyn uumenistakin (hankintavuosi 1990, Gummerus ja 6. painos). Otin sen nyt uudelleen esiin ja lukuvuoroon tämän näytelmän innoittamana. 

Kristian Smeds on ohjannut näytelmän ja näyttämöllä nähdään Tommi Korpela (Vatanen), jänis (Marja Salo) ja muissa rooleissa Heikki Pitkänen, Sari Puumalainen ja Juha Varis. Kansallisteatterin kotisivuilla tätä kuvataan aikuisten teatterisaduksi ja sellainen se totisesti oli!

Astu ulos mukavuusalueeltasi

Omasta kuplasta

Meillä ihmisillä on tapana urautua, tehdä asiat samalla tavalla kuin aina ennenkin. Osittain se tuo turvallisuutta ja lepoa kaiken melun ja hälinän rasittamalle mielelle ja aivoille. Sitä ikään kuin lepää kun tekee asioita tutulla ja totutulla tavalla, menee tuttuihin paikkoihin tuttuja reittejä pitkin, käy samoissa kaupoissa ruokaostoksilla ja tietää tarkalleen mistä löytyy mitäkin. 

Sitten on se toinen puoli, joka herää kun tekee asioita toisella tavalla. Hakee uusia kokemuksia ja hieman haastaa itseään. Minä olen haastanut itseäni mm. yrittämällä seistä oikein. Siis niin, että molemmat jalat ovat suorassa ja tasapainoisessa asennossa. Ei niin, että rasittaisi lonkkaa seisomalla vinossa, toinen jalka suorana ja toinen jalka hiukan polvesta taivutettuna, niin että jalat ja lantio ovat epätasapainossa. Kannattaa uskoa, että tämä on haastavaa ja vaikeaa. Ei uskoisi kuinka vaikeaa on seistä suorassa! 

Olen myös päässyt haastamaan itseäni kohtaamaan ihmisiä eri tavalla kuin vähään aikaan. Kasvotusten, uudessa ympäristössä ja uusien ihmisten ympäröimänä. Huomaa, että joutuu muuttamaan omia asenteitaan ja mielikuviaan siitä millaisessa maailmassa elämme. Ihan uuden oppimiseen saattaa mennä enemmän aikaa kuin ennen, mutta ihmiset pystyy kohtaamaan ehkä paremmin. Aika näyttää. 

Omassa kuplassa on turvallista, mutta kyllä sieltä on hyvä tulla välillä ulos ja katsella muuta maailmaa positiivisin silmin. Ties mitä sitä voikaan oppia.

Tehtävälistoista

toimeenpanoon

Olen siirtynyt elektronisesta kalenterista takaisin paperikalenteriin. Sen sivuille merkitsen tehtävälistoja ja muistilistoja sitä mukaa kun asioita tulee mieleen. Tämän vuoden tammikuun 12. päivän kohdalle olin merkinnyt vanhojen henkilökohtaisten läppäreiden toimittamisen Seiffi-palvelun avulla tietoturvallisesti kierrätykseen. 

Maanantaina tuli vihdoin se päivä kun ryhdyin toimeen. Palvelun valitseminen ja ostaminen oli helppoa. Vanhojen laitteiden pakkaaminen kierrätyskartonkiin onnistui myös, kun talouteen oli vasta tullut kissanhiekkalähetys. Paketin päälle piti tulostaa lappu, mihin merkitä tietoja ja tulostintahan minulla ei käytössäni sitten ollutkaan. Onneksi lähistöllä asuva ystäväni tuli hätiin ja kävi ostamassa omaan tulostimeen uuden mustekasetin tätä varten. Paketti lähti matkaan lähikauppani ystävällisen henkilökunnan avustuksella. 

Heti seuraavana päivänä sähköpostiini tuli todiste siitä, että data on tuhottu ja kuka sen oli tuhonnut. Viestissä luki myös, että jopa 99% kannettavan tietokoneen materiaalista voidaan uusiokäyttää! Tosi hienoa! Voin kyllä lämpimästi suositella tätä palvelua. Hintakaan ei päätä huimannut, neljälle laitteelle se oli vain yhdeksän euroa. 

Sittemmin olen lyhentänyt housut käsin, silittänyt palttausnauhat kesällä kirppikseltä ostamani vaatteen hihoihin kun olivat minulle liian pitkät ja korjannut yhden villatakin repsottavan kauluksen. Sortti-asemallakin tuli käytyä ja vein kuorman myös Kierrätyskeskukselle. 

Nyt voin vain taputtaa itseäni olkapäälle ja todeta, että viikko on ollut kaikin puolin hyvä.