Mutta miten sieltä pois?
Aina joskus, aika harvoin onneksi, jokin asia, tapahtuma tai yksittäinen lausahdus päätyy suoraan ihon alle ja jää vaivaamaan. Tänään kävi niin. Kysyin saanko valokuvata, jäin odottamaan vastausta ja tuntematon ulkopuolinen pariskunta jäi päivittelemään kysymystäni, neuvomaan, opastamaan ja katsomaan minua kuin ulkoavaruudesta tipahtanutta outoa oliota. Ja he jatkoivat ja jatkoivat ja jatkoivat ja jatkavat varmasti edelleen.
Kysyin siis galleriassa saako siellä kuvata. Paikalla töissä ollut ystävällinen rouva ei tiennyt ja yritti kysellä asiasta, ilmeisesti gallerian omistajalta. Vastausta ei ehtinyt käyntini aikana tulla, mutta töissä ollut rouva antoi luvan kuvata näyttelyssä ollutta omaa teostaan. Ulkopuolinen pariskunta hoki hokemasta päästyään tekijänoikeuksista ja siitä kuinka taiteilijoilta pitää kaikilta kysyä lupa ja kaikkea muuta. Sanoin olevani tietoinen asiasta ja kerroin, että juuri siksi kysyn lupaa. Ei ollut tehoa, eikä minua todellakaan kuultu. Mistä tuo pariskunta tiesi mitä galleristi oli taiteilijoiden kanssa sopinut? Mistä he tiesivät, vaikka lupa olisi ollut ja kuvaaminen ehkä toivottuakin mainostamista?
Tutustuin näyttelyyn ja koko sen ajan pariskunta jatkoi aiheen käsittelyä. Kaikkinensa galleriakäynnistä jäi paha maku suuhun.
Sen jälkeen olen miettinyt mikä sai asian jäämään ja pyörimään ajatuksiini ja ennen kaikkea miten saan sen sieltä pois?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kysely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kysely. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 14. tammikuuta 2018
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Paljon puuhaa
Ja mitä teen minä?
Tälle sunnuntaille on kertynyt paljon puuhaa, ja mitä teen minä? Kynttilöiden valossa (onkin tosi pimeä päivä!) kirjoittelen joulukortteja. Tämä lievittää stressiä tulevasta ja menneestä, vaikkei nyt suoranaisesti tekemättömiä töitä tehdyksi muuta.
Sellaistakin pohdiskelen, että voinko laittaa joulukortteja menemään sellaisiin osoitteisiin, jotka olen saanut Naukulan eri arvonnoista. Pahastuisiko joku? Mielipiteitänne otetaan vastaan mielellään!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Hyvästit Viime yönä sain puhelun sairaalasta kello 01:13. Isäni oli nukkunut pois. - Eeva Kilpi - Ajoin aamuvarhain Porvooseen. Käv...
-
Uusi trendi Iltapäivälehdissä on tuntunut jo pitkään vallitsevan uusi trendi. Kutsun sitä nyt vaikka aina väärin -trendiksi. Otsikoita on ...
-
arkeen Silloin kun tapahtuu, niin sitten tapahtuu. Samana päivänä kun sain Namu-kissan kotiin , sain tietää, että saan lyhyen määräaikaise...