Siellä sun täällä

ja enimmäkseen kotona

Kävin viikonloppuna äidillä, kirppiksillä ja katsomassa äidin kanssa hänen vanhinta siskoaan. Sisko oli siirretty toiseen paikkaan, kodinomaiseen paikkaan. Ja kuinka se saikaan hänen silmänsä sädehtimään. Puhe ei oikein meinaa tulla, poika on tyttö, kissa on lehmä ja kuulo on näkö. Vaan eipä haittaa, kyky nauraa itselleen on edelleen olemassa. Tässä paikassa sisko saa auttaa ruuanlaittamisessa, pilkkoa ja kuoria. Saa pitää kissaa sylissään, jos kissa niin haluaa. Olipa miellyttävä kokemus.

Hetken ehdin haravoida kotipihalla, viritellä valoja kissojen ulkotarhaan. Nukkumatti tulee tänä iltana aikaisin. Ei tietoakaan muusta.

Muistiin itselleni

Pyykinpesua

Älä pese pyykkiä paperinenäliinan kanssa. Älä toista samaa virhettä seuraavan koneellisen kanssa.
Muuten menee ihan hyvin.

Muistaisinkohan nyt?

Hetkiä

Pieniä hetkiä

Kiireisenä aikan on tärkeää oppia ottamaan itselle omia pieniä hetkiä. Tänään ne olivat aamiainen sängyssä ja eilinen Hesari. Melkein siinä onnistuinkin.

Pienistä vastoinkäymisistä ei kannata hermostua, aina voi muuttaa suunnitelmiaan ja vaikka lukea kulttuurisivut ennen ulkomaita. Onnistuin myös ottamaan kahdenkymmenenminuutin tehotirsat.

Kaikkinensa erinomainen viikonloppu ystävien seurassa valokuvaten ja pentuja rapsutellen.

Luonnollinen herätys

vs herätyskello

Heräsin tänään ennen kuutta. Hiljalleen ryhdyin tutkailemaan puhelimesta somekanavia. Korjasin yöpöydältäni pois eilisiltaisen iltapalan astiat. Kävin ruokkimassa kissat. Rapsuttelin niitä hetken. Päivitin instaa. Punnitsin pikkukissat, tein itselleni aamiaisen ja nautin sen sängyssä murustellen. Luin kirjaa. Tuntuu hyvältä. On ihana herätä aikaisin. Kaikki on niin hiljaista. Ulkona niin tyyntä ettei puissa väreile edes lehdet, isolta tieltä ei kuulu auton ääniä ja naapurin lapsetkin tuntuivat vielä nukkuvan.

Mikä siinä sitten on, ettei samaan aikaan herätyskellon sointiin ole lainkaan mukava herätä? Että se tuntuu lähes ahdistavalta? Silloinkin kun herätys johtuu jostain tavallista arkea mukavammasta asiasta.

Teatterissa

Suomen Kansallisteatteri: Gabriel

Minulla on ystävä, joka on erityisen hyvä varaamaan kaikkea mukavaa ja hyvää. Niin kävi tälläkin kerralla. Perjantai-ilta vierähti  Kansallisteatterin Willensaunassa Mika Waltarin klassikon Gabrielin parissa. Usea varmasti muistaa, ainakin nimeltä, vanhan Suomi-filmin Gabriel, tule takaisin. 

Kansallisteatteri kertoo tiedotteessaan esityksestä näin: "Mika Waltarin Gabriel, tule takaisin vuodelta 1945 on suomalaisten näyttämöiden kestosuosikki, josta on tehty muun muassa elokuva ja oopperaesitys. Näyttelijätyön professorina toimineen Vesa Vierikon ohjauksessa esityksen keskiöön nousee huippuunsa hiottu näyttelijäntaide. 1950-luvun teatterin hengessä toteutettu esitys tarjoaa todelliset herkkuroolit upealle näyttelijäkvartetille: Minttu Mustakalliolle, Karin Paciukselle, Sampo Sarkolalle ja Paula Siimekselle."

Esitys huvitti, suretti ja vähän itkettikin. Tarina taitaa olla aina ajankohtainen, vain sen muodot muuttavat muotoaan. Erinomainen kaikkineen. Ei voi kuin suositella. 

 

Kuva: Kansallisteatterin tiedotteesta. 

Rauhallinen viikonloppu

Odotusta

Toisina viikonloppuina tuntuu olevan paljon tunteja kun ehtii niin paljon. Tänä viikonloppuna tilanne on ollut toinen. Tunteja on ollut paljon, koska en ole tehnyt juuri mitään. Odottanut vain, ottanut päiväunet molempina päivinä, syönyt, kuunnellut Potteria (Harry Potter ja liekehtivä pikari), lukenut sisustuslehtiä, kahvitellut, katsonut Australian Masterchefiä. Leiponut puolukkapiirakan. Shoppaillut kierrätyskeskuksen nettikaupasta kirjoja. Rapsuttanut kissoja ja koiraa. Olen lähestulkoon pitkästynyt.

Olen kuunnellut sadetta ja halunut mennä. Olen ihaillut syksyn kirpeyttä ja aurinkoa. Olen halunnut lomamatkalle auringon alle, mennä pitkälle kävelyretkelle ja merenrantaan. Olen halunnut mennä ostamaan kissanhiekkaa ja käymään äidillä.

Vaan muuttolinnut, ne menevät, kaakatus kuuluu tätä kirjoittaessa avoimesta parvekkeen ovesta. Paljaita varpaita vähän paleltaa. Lähellä olevalta isolta tieltä kuuluu autojen ääniä, kiireisiä, rauhallisia. Aika raukea olo. Viereisessä huoneessa kissa availee liukukaapin ovea mennäkseen sinne vaatteiden sekaan.

Pöydällä on pastakulho. Mautonta sanoisin, unohdin suolan. Mutta muistin maksaa muutaman laskun. Kaikkea ei voi muistaa.

Sataa sataa

Ropisee

Sade rauhoittaa mielen. Sade metelöi ja herättää kesken yöunien. Sade on ystävä, jota olen kaipaillut. Sade väsyttää. Se tuo tuoksuja tullessaan. Sellaisia päiviä on ollut ikävä, että voi vaan olla ja kuunnella ja ihmetellä ropinaa. Keitellä teetä ja tehdä voileipiä. Tuijottaa televisiota ja puuhastella kaikkea siinä välissä. Ottaa päiväunet ja rauhoittua.

Ja kyllä se sade näin työpäivän jälkeisenä iltanakin kelpaa.