sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Sunnuntaiaamuna

Lehdenhakureissulla

Pakkanen on laskenut (enää -8 C), puut ovat kuuran peitossa, eikä minulla tänäänkään ollut hyvää syytä olla lähtemättä lenkille.

Elämäntapojen muutos tuntuu toistaiseksi helpolta ja motivaatio on kohdillansa. Jostain olen lukenut, että 19 olisi muutoksessa maaginen luku. Jos tekee tai jättää tekemättä jotain asiaa 19 kertaa, olisi pystynyt muuttamaan tapojansa. Tiedä sitä sitten, mutta minä olen päättänyt tähän uskoa. Sillä jos johonkin uskoo, se myös toimii.
 
Pienessä hyllykössäni on hevosen selässä ratsastava apina. Kuuluukohan tuo johonkin tarinaan?

4 kommenttia:

  1. Ratsastava apina kyllä kuulostaa siltä, että se liittyy johonkin legendaan. En ole kuullut tuosta 19:n merkityksestä, mutta miksipä ei. 19 kertaa on jo aika monta kertaa.
    Tänään oli varmaan kaunista ja kiva, kun ei ole niin purevan kylmää. Hieno suoritus! Oliko taas pyjama alla, mua niin nauratti kun kirjoitit, että laitoit vaan toppapuvun pyjaman päälle :-D

    VastaaPoista
  2. Tänään ei ollut pyjamaa alla, oli ihan oikeat vaatteet! :) En minäkään tiedä onko tuo 19 totta vai ei, mutta uskon siihen kun niin päätin!

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että motivaatiota muutokseen löytyy. Luulen, että tuohon ratsastavaan apinaan liittyy eräs buddhalainen (kiinalainen tai japanilainen) tarina, Matka länteen (Journey to the West) En muista tarkkaan miten se meni, mutta apinasta jokatapauksessa tehtiin hevosten suojelija.

    VastaaPoista
  4. Täytyypä vähän googlailla. Yhdistelmällä apina ja hevonen en oikein päässyt puusta pidemmälle!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.