sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Syksy tuli

enkä minä ole siihen vielä yhtään valmis


On jotenkin surullinen olo. Vaikka syksystä pidänkin, haluan sen mielellään tulevan kesän jälkeen. Ei syksyä syksyn perään oikein jaksaisi. Vaikka pidänkin kohtuullisista kesälämpötiloista, haluaisin kuitenkin sen kesän.

Eilen syksy iski kunnolla päälle. Hienon perjantain jälkeen herätys sateiseen aamuun tuntui ensin hyvältä, sitten se vei minusta voimat. Eivätkä ne palautuneet edes kolmen tunnin päiväunien jälkeen. Lähdin kuitenkin vielä iltasella muutamaa ystävää tapaamaan yllätyisvierailuille. Ajellessani pimeässä, sateisessa kaupungissa huomasin ensimmäistä kertaa lehtien jo kellastuvan.

Enkä ensi kesä on sitten täydellinen? Lämmin, aurinkoinen, täynnä joutilasta aikaa ja tarmoa tehdä asioita mistä tänä kesänä vain haaveilin.

5 kommenttia:

  1. Minä olen tuskaillut tuota ihan samaa asiaa. Tykkään kyllä syksystä, enkä tykkää helteistä, mutta en myöskään ole onnellinen kahdesta peräkkäisestä syksystä, varsinkaan kun kevätkin jäi välistä. Haluan selvät vuodenajat.

    VastaaPoista
  2. Ensikesän auringosta haaveilen minäkin...minä syksyn ihminen..:)

    VastaaPoista
  3. "Ei syksyä syksyn perään oikein jaksaisi. " NIMENOMAAN. Oisit vaan ajanut meillekin, Zetor tarviis kovasti lässyä ja leikitystä!

    VastaaPoista
  4. Lopputalven jälkeen tuli alkusyksy ja nyt sitten syksy... Kesää odotellessa...

    VastaaPoista
  5. Ollaanko me vanhoja, kun syksy tulee joka vuosi aiemmmin ja aiemmin.. ei vais, joku tosiaan unohti kokonaan kesäsäädöt!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.