Sujuvat vaihdot

ja kesärenkaat

Nykyinen työpaikkani on ensimmäinen missä olen käynyt omalla autolla enkä julkisilla. Tänään yritin jälleen käyttää julkisia tuohon reilun kahdeksan kilometrin matkaan. Aamusella matkaan meni 1 h 20, josta ajasta noin 15 minuuttia oli turhaa kun lähdin pysäkille liian aikaisin. Iltapäivällä matkaan kului sama aika. Tällä kerralla matkasin kahdella bussilla. Kävely + juna + juna + kävely -vaihtoehdollakin olisin päässyt.

Kun autolla saman matkan taittaa reilussa 20 minuutissa, ei tarvitse miettiä kumman valitsen. Sen verran korkealle arvostan vapaa-aikani, että yksityisautoilu on näillä osoitteilla kannattavampi vaihtoehto.

Bussit olivat tupaten täynnä. Koululaisia ja ehkä muita kesärengaslaisia. Huomenna on renkaidenvaihto ja toivon pääseväni tuon kolmen kilometrin matkan turvallisesti perille. Onneksi ei tarvitse ajaa aamu- eikä iltaruuhkassa.

Autoilusta

ja kuskeista

Tunnustan, minä olen sellainen sunnuntaikuski. Vaikka nykyään ajan työmatkani autolla, ensimmäistä kertaa muuten ikinä, noudatan yleensä nopeusrajoituksia. Joskus tulee vahingossa ajettua ylinopeutta, muttei koskaan 5-10 km/h enempää.

Valitettavasti nopeusrajoitusten noudattaminen tuntuu olevan aika usealle kuskille punainen vaate. Ihan kuin se olisi minun vikani, että on itse lähtenyt liikkeelle liian myöhään tai ei muuten vaan pysty hallitsemaan hermojaan. (En kyllä aina minäkään pysty!)

Minulle on näytetty käsimerkkejä, ohitettu holtittomasti, ajettu puskurissa kiinni ja heilutettu päätä säälittelevästi. Ikävintä tämä on silloin jos kyseessä on ammattikuski ja se on rekka, joka ajaa kiinni pikkuautoni puskurissa. Näissä tapauksissa yleensä hiljennän vauhtiani edelleen, siis ainakin jos sattuisin vahingossa ajamaan yhtään ylinopeutta.

Yhdessä kohtaa mietin, että ryhtisin ottamaan ylös rekisterinumeroita. Julkaisisin ne (tai ainakin rekisterinumeron alkuosan) jossain blogissa ja kertoisin mitä tapahtui. Ehkä toteutan tämän joku päivä tai sitten en. Kuvittelen kuitenkin, että nopeusrajoitukset ovat paikallaan syystä.

Vilkun näyttämisestä voisi sitten kirjoittaa ihan oman tarinansa. Varsinkin, kun liikenneympyrät lisääntyvät kohisten. Omasta suosikkiliikenneympyröistäni en ole vielä ottanut kuvia. Se on jäänyt kaiken muun jalkoihin.

Että on se sitten tavallaan onni, ettei minun tarvitse ajella helikopterilla kuskaamassa omaa futuroani ympäriinsä. (Pienenä aasinsiltana näihin kuviin)

Mielihaluja

Kevättä rinnassa

Kotimatkalla bussissa istuessani katselin Mannerheimintien puita, sitä seuraavia puskia ja pöheikköjä. Teki kamalasti mieli ottaa oksasakset käteen ja karsia niitä rungoissa kasvavia pieniä oksia ja siistiä tienvierustan pensaita. Kotiintultuani tyydyin kuitenkin imuriin. Syytän kevättä. 

Uskon, että kuukauden kuluttua vastaavat vaivat ovat jo ohi. Silloin olen tottunut valoisiin päiviin. 

Lukuvuorossa: Katherine Pancol, Kilpikonnien hidas valssi, Bazar, 2012, omasta kirjastosta. 

Ihmisiä

julkisissa kulkuvälineissä

Ennen käytin työmatkat lukemiseen. Nyt en millään malta. Minä haluan seurata ihmisiä. Miettiä kuinka moni puuhastelee puhelimensa kanssa paikallisjunassa. Minne kukakin on matkalla? Onko maisema muuttunut siitä kun viimeksi kuljin junalla? Millaisia kenkiä ihmiset nyt käyttävät? Entä laukkuja, takkeja ja aurinkolaseja? Voin vannoa, että eräänä päivänä näin naisen pyöräilevän toppatakissaan pelkät sukkahousut jalassaan ja niin no, lenkkarit myös. Eräs konduktööri pelasti käytöksellään koko junavaunun päivän antaessaan itkevälle lapselle oman myyräjunalipun. Taisi lapsen äiti ilahtua eniten, hänen omat keinonsa oli jo käytetty. 

Ensimmäisestä palkasta ostin kotiin kimpun tulppaaneja. Ja pari pokkaria. Tunnustan. 

Lukuvuorossa: Pakkanen Outi, Marius, Crime Time pokkari, 2015. Ostos ensimmäisestä palkasta. 

Enemmän ihmisiä

kuin kissoja Vilkkilässä

Juna-asemalla oli tänään enemmän ihmisiä kuin Vilkkilässä kissoja. Näyttötaulu kertoi syyn: peruttu. Molempiin suuntiin. Vaihtoehtoinen kulkuväline oli bussi. Pysäkki sijaitsi juna-aseman vieressä ja lähtökin oli minuuttien sisällä. Minä mahduin hyvin, samoin parilta seuraavalta pysäkiltä tulleet matkustajat. Meillä kävi tuuri. Sen jälkeen teki tiukkaa ja osan pysäkeistä bussi ohitti edes hiljentämättä vauhtiaan. Mukaan ei yksinkertaisesti mahtunut enää ketään.

Iltapäivällä ei sujunut yhtään sen paremmin. Bussia oli käytettävä edelleen, joten ratikkakyydillä keskustaan. Odottelua siinäkin, sillä väärin pysäköity kuorma-auto oli pahasti tien tukkeena. Ilmeisesti raivoisat äänimerkit herättivät kuorma-autonkuljettajan siirtämään menopeliään tai sitten se hinattiin pois. En tiedä, olin jo ehtinyt kävellä seuraavalle pysäkille.

Aika pienestä kaikki on loppujen lopuksi kiinni. Yksi väärin pysäköity auto voi katkaista raitiovaunuliikenteen. Ja se sähkö sitten, ilman sitä meno on mahdotonta. Monellakin tapaa. Ihmisiä oli kaduilla kuin vappuna. Tänään on kyllä varmasti moni kiroillut ja minä mietin noita Vilkkilän kissoja. Pakko tutustua tuohon sanontaan.

Lukuvuorossa: Gardell Jonas, Torka aldrig tårar utan handskar, 2. sjukdomen, Norstedts, 2014, omasta kirjastosta. 

Piristeiden voimalla

kampaajalla

Viime viikkoina ovat yöunet hieman kärsineet. Päiväunia on otettava joka päivä ja jos mielii ihmisten ilmoille, tarvitaan piristeitä.

Näillä piristeillä pysyin hereillä kampaamossa, en meinannut edes pesupaikalle nukahtaa. Bussimatka kotiin olikin sitten vähän siinä ja siinä, sillä normaalisti noin 40 minuutin kotimatka Helsingin keskustasta muuttui tunniksi ja vartiksi Tampereen tiellä tapahtuneen onnettomuuden vuoksi. 

Siinä bussissa istuessaan huomasi, kuinka kärsimättömäksi sitä on tullut. Koko ajan oli räplättävä puhelinta sen sijaan että olisi vain nauttinut joutilaisuudesta. 

Kaunein kotimatka

ikinä

Minä olen kotiutunut Saaripalstalta. Voin vannoa, että kotimatka oli kaunein ikinä. Harvemmin sitä nimittäin matkataan kahta tuntia upeassa kesäaamussa käsittämättömän kauniissa maisemissa. Yhteysalus - bussi - bussi - bussi yhdistelmä osoittautui helpoksi ja aamu seitsemältä alkanut kotimatka loppui iltapäivällä puoli neljältä. Sen jälkeen toki piipahdin vielä Porvoossa hakemassa Helmi-kissan kotiin. 

Ihana loma, vaikka huoli Helmin voinnista sai perhosia minunkin vatsaani. Kiitos Saaripalstan väelle! 

Strategia

Lukemiselle

Jokaisella pitää olla strategia, sellainen kestävä. Minun lukustrategiakseni on jo vuosia sitten muodostunut tapa lukea julkisissa kulkuvälineissä pokkareita. Ihan vain siitä syystä, että ne ovat kevyempiä kantaa. Iltaisin luen sitten painavampaa kirjallisuutta.

Nyt luen työmatkoillani Claudie Gallayn kirjaa Tyrskyt (Avain pokkari). Vaikka työmatkoillani on pituutta aivan tarpeeksi, saa tämä kirja minut toivomaan vieläkin pidempää matkaa. Sitä ei malttaisi lopettaa lainkaan. Hienoa tekstiä, kiehtovia henkilöhahmoja ja koukuttava tarina. Olen siinä sivulla 164 ja kaikkinensa sivuja on 477. Tätä voi suositella jo nyt!

Katuvalot

Kevättä kohden!

Kävelin tänäänkin Elielinaukiolta töihin, se oli nyt 14 kerta putkeen. Reipas puolen tunnin kävely aamutuimaan piristää ja matkalla voi tapahtua merkittäviäkin asioita. Niin kuin tänään. Olin liikkeellä normaaliin aikaan ja katuvalot sammuivat kun olin Hakaniemen hallin ohittanut. Ensimmäistä kertaa tänä "keväänä". Että kyllä se vaan on valon määrä jo lisääntymään päin. Hymyilytti.

Muuten työmatkailu oli tänään hieman takkuista. Aamulla bussin ovet lakkasivat toimimasta vasta kolmanneksi viimeisellä pysäkillä.  mutta kotimatkalla ovet eivät toiminneet kunnolla lainkaan. Kyseessä eri linjat, eri bussit. Oli aika raivostuttavaa ja hidasti matkaa kovin.Varsinkin kotimatkaa. Olen luullut, että näin käy useimmiten vain paukkupakkasilla eikä tänään ollut kuin - 7 tienoilla. Kummallista.

 

Päivällä paistoi aurinko, mutta sen näin vain työpisteeni ikkunan takaa.

Havaintoja

tältä päivältä

Pienet, hitaasti leijailevat lumihiutaleet kutittavat niin vietävästi ennen kuin sulavat pois kasvoilta.

Toiset ihmiset eivät kuule korvakuulokkeet päässään, ettei se musiikki tule niistä kuulokkeista vaan puhelimen kaiuttimesta.

Kroppa naksuu enemmän kuin ennen. Polvet natisevat ja paukkuvat, samoin selkäranka. Ehkä herään kohta?

Presidentin uusi kissa on söpö.

Siinäpä se. Päivän saldo.

Tästä päivästä



Tuntemuksia ja tunnelmia

Aamulla kun avasin silmäni, oli hetken hiljaista. Sitten alkoi sängyn viereisestä kuulua kehräystä. Se sai hymyilemään.

Työmatka bussilla kaupunkiin oli ristiriitainen. Matka sujui muuten mallikkaasti, mutta kuljettaja piti koko matkan tuulilasin pyyhkijöitä päällä. Ensin se nauratti ja sitten ärsytti. Inhottava nitinä ja kitinä. Ei siis satanut, ei vettä, ei lunta ja ikkunat olivat aivan puhtaat. Pisti  ajattelemaan kuinka hereillä kuljettaja on.

Keskustasta kävelin töihin. Se vei sen puolituntia. Sopii minulle. Parempi aamulla kuin illalla. Matkakin tuntuu lyhyemmältä päivä päivältä. Aamukävelyjä on nyt takana neljä ja iltakävelyitä yksi.

Työpäivän jälkeen menin elämäni ensimmäiselle joogatunnille. Alku on aina alku, kaikki on vierasta, kroppa ei tottele ja mitään ei tiedä. Tuo puolitoista tuntia tuli kuitenkin käytettyä hyvin. Ensi keskiviikkona uudelleen, ehdottomasti.

Teemalla Guido Brunetti (Donna Leonin kirjaan perustuva elokuva, alkoi klo 19) puhuu saksaa. Se ei tunnu hyvältä. Italiaa en osaa, en myöskään saksaa, mutta Guido toimii poliisina Venetsiassa. Guidon pitää puhua italiaa.

Nyt on hyvä mieli. Kehräyskin kuuluu taas ihan vierestä.

Toisenlaista kyytiä

kotiin

Tässä taannoin kehuin erinomaista bussikuskia. Tänään minut toi kotiin hieman erilainen kyyti.

Astuessani bussiin Elielinaukiolla, ensimmäiseksi korviini tuli kuskin manausta siitä kuinka huonosti Helsingin kaupunki on hoitanut katutyöt ja lumenpuhdistuksen. Vaikka olenkin asiassa periaatteessa samaa mieltä, ei se nyt ole kovin mieltä ylentävää kuulla aiheesta suunnatonta sadatusta bussikuskilta, vaikka aikataulusta myöhässä olikin.

Kaahaus läpi Helsingin oli pelottavaa, Hämeenlinnantiellä vilkuteltiin edessä ajavalle autolle valoja, ja sen  puskurissa melkein roikuttiin kiinni. Edessä ajava kun ajoi nopeusrajoitusten mukaan. Matka oli pelottava. Onneksi mitään ei tapahtunut. Huh, huh.

Loistavaa 516!

Loistavaa, upeaa, hienoa!

Päätin tulla töistä yhden bussin taktiikalla, Sörnäisistä Martinlaaksoon. Martinlaaksosta tosin on vielä hieman käveltävää kotiin, mutta kahden kulkuneuvon taktiikka ei tuntunut tänään hyvältä.

Hyppäsin Sörnäisissä bussiin numero 516 ja matka kotiin alkoi. Mäkelänkatu oli tosi tukkoinen ja mielessäni mietin etten varmasti ole kotona seuraavaan kahteen kolmeen tuntiin. Takkuisan alun jälkeen syy liikenteen puuroutumiseen selvisi. Autoilija oli yrittänyt kääntyä pois Mäkelänkadulta ja jäänyt jumiin risteykseen niin, että auton perä tukki kaistan. Bussikuskini pysäytti bussin, avasi etuoven ja huusi: "Meepäs sisään vähän antamaan kaasua, niin me tullaan työntämään sut pois." Sitten bussikuski kääntyi meihin matkustajiin päin ja kysyi: "Ketkäs tulevat auttamaan?" Kolme miestä nousi ja lähti ripeästi hommiin. Koko episodiin kului varmasti alle kaksi minuuttia. Sen jälkeen liikenne lähtikin sujumaan ja olin Martinlaakson asemalla noin tuntia lähdön jälkeen. Minun oli pakko päästä ulos etuovesta, sillä halusin kiittää kuljettajaa. Kiitin häntä loistavasta toiminnasta ja loistavasta suorituksesta. Kuljettaja ilostui selkeästi ja vastasi: "No kiitos vaan, ja hyvää viikonloppua. Sinusta ehkä tuntuu siltä mutta tällä pysäkillä olijoista ehkä ei. Mun on nyt saatava kuppi kahvia ja pitää viiden minuutin tauko!"

Kotimatka antoi paljon ajattelemisen aihetta. Kaikkeen on syynsä, hermonsa menettäminen ei auta tai korjaa asiaa, tarvitaan toimenpiteitä. Positiivinen palaute ilahduttaa aina kun se tulee oikeaan aikaan oikeasta asiasta, näkökulmia on monia ja niin edelleen.

Tapahtui tänään

 

Bussia odotellessa

Odotin bussia varsin vilkkaalla pysäkillä, missä busseja pysähtyy varmasti enemmän kuin olisi hyväksi. Yleensä ihmiset säntäilevät ja ryntäilevät ehtiäkseen omaansa. Tänään äiti kahden lapsensa ja ystävättärensä kanssa yritti myös päästä omaansa. Toinen lapsi autettiin ensin keskiovesta sisään, sitten toinen rattaissa. Kun rattaat olivat sisäpuolella, äidin kädet ovien välissä ja loput äidistä sekä ystävätär ovien ulkopuolella, kuski napsautti keskiovet napakasti kiinni. Äiti yritti riuhtoa ja huutaa, siinä sutinassa ja melussa se oli varsin turhaa touhua. Onneksi ainakin yksi bussissa olleista matkustajista reagoi ja avasi suunsa, ovet avattiin uudelleen. Tilanne oli pelottava ja siinä olisi voinut käydä todella huonosti. Useammallakin tavalla. Itse en voinut tehdä mitään, sillä olin bussin etuovesta noin kahden bussinmitan takana.

Tässä kävi hyvin,  toisinkin olisi voinut käydä. Aiheuttiko tapahtuman vilinä vai vilske, vai turvallisuuden kustannuksella liian tiukoille viedyt aikataulut?

***************************************************************************

Iloisiakin asioita on tapahtunut, olemme saaneet Kirsikalta Pömpsälästä tunnustuksen! Kiitos Kirsikka!

 

1.Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja joka antoi haasteen sinulle.
2.Valitse viisi ( 5 ) blogia (joissa alle 200 lukijaa) ja kerro heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3.Toivon,että annat eteenpäin viidelle seuraavalle suosikki-blogillesi tämän.

 

Täältä suosikkiblogitunnustus lähtisi seuraavalle:

 

Anna S.

 

Syy miksi ei nyt voinut lähettää useammille on primitiivinen - eli nälkä.   

 

Ja kaupunki vastaa

Kukkahattutädille

Minä kirjoitin kaupungille bussipysäkistä ja perjantaina sain vastauksen. Ihan kohtuullisessa ajassa.

"Hei!

Valitettavasti en uskalla luvata milloin pysäkki saadaan paikalleen.
Katostoimittajan aikamääreissä viikot kun on aikaisemmin muuttunut kuukausiksi.

He ovat kuitenkin ilmoittaneet, että seuraavan 2-3 viikon aikana rupeaisi
tapahtumaan. Mutta katsotaan miten käy.

Ystävällisin terveisin
Projekti-insinööri"

Mukava vastaus. Kukkahattutäti huomioitiin, vähän valoitettiin aikatauluja, muttei luvattu liikoja. Hatunnosto kaupungille.

Kirje kaupungille

Kukkahattutädin paluu

Elokuussa poistui käyttämäni bussipysäkkirumilus. Ajattelin, että jo on aikakin saada parempi tilalle. Sitä parempaa on nyt odoteltu kaksi kuukautta. Paikalle on tuotu vain pohja, soraa ja aidat. Tänään minä kirjoitin kaupungille kauniin sähköpostin, josko se auttaisi?

Tuo nykyinen ratkaisu ei meinaan paljoa sateensuojaa tarjoa.

Aidat vaikeuttavat kulkua kaikilta,

eikä tuo esteettisyyskään nyt ihan silmään pistä.

 

Palautetta

Autohuollosta

Minä omistan nyt elämäni toisen auton. Ensimmäinen oli noin 10 vuotta vanha Fiat Uno, joka eleli Lauttasaaressa kotipihallani koivun alla. Tämän vuoksi autoni kutsumanimi olikin Uuno Koivu. Katsastusmiehet jaksoivat hämmästellä autoni ruosteettomuutta ja nuhteita sain aina siitä, etten aja sillä tarpeeksi. Jarruja pitäisi käyttää säännöllisesti, kuulin. Aikanaan (11.9.2001) Uuno Koivu matkasi eteenpäin ja minä jäin autottomaksi.

Tänä keväänä, hyvän tarjouksen saatuani, päätin ryhtyä jälleen autoilijaksi. Nyt autoni on Toyota Yaris ja se elelee kotipihallani kuusen alla. Ristiäisiä ei ole vielä vietetty. Tänään käytin autoani huollossa ja sain kuulla palautetta: "Ajetaanko tällä autolla todellakin näin vähän?" Kyllä ajetaan.

Kai sitä voi auton omistaa, vaikka sillä ei haluaisi työmatkojaan ajaa? Minä ainakin voin.

Äkäinen kukkahattutäti

aamuruuhkassa

Pidän musiikista. Pidän aamuista. Pidän julkistesta liikenteestä.

Äkäinen kukkahattutäti on kuitenkin asettumassa minuun, enkä pidä siitä. En myöskään pidä aamuruuhkaisista busseista, missä "kaikilla" on korvillansa erilaiset kuulokkeet ja niistä kuuluu läpi epämääräistä mölinää jos toistakin. Jos edes kuuluisi yksi, mutta toislta puolelta kuuluu tömps, tömps, tömps. Sitten jumps, jumps, jumps. Vähän kauempaa pum-pum, pu-pum, pu-pum. Kun näitä erilaisia jumputuksia kuulee ympärillään viidestä kymmeneen, meinaa välillä päästä se äkäinen kukkahattutäti valloilleen.

Kaikesta huolimatta pidän julkisesta liikenteestä. Silloin ainakin kun kuskit eivät tee äkkijarrutuksia. Ja silloin kun bussin ovet menevat kunnolla kiinni eikä niitä tarvitse edestakaisin venkslata. Ja myös silloin kun joku ei päätä ryhtyä haastattelemaan bussikuskia siitä miksi edellinen bussi ei tullut. Mistäs se sen tietäisi?

Mutta siis noin pääsääntöisesti pidän julkisesta liikenteestä, aamuista ja musiikista.